<< paluu etusivulle

 

22.12.2009
Syvät painumat voivat aiheuttaa pysyvän haitan

 

Ojitusalueiden harvennuksia pitäisi lisätä voimakkaasti, mutta ympärivuotinen puunkorjuu ”pehmeillä mailla” lisää urapainumien ja puustovaurioiden riskiä. Harvennuspuun korjuussa syntyvien erisyvyisten raiteiden vaikutusta puuston kasvuun ei tunneta. Tätä tietoa kuitenkin tarvitaan kipeästi puunkorjuun kehittämisessä, suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa sekä korjuujäljen valvonnassa.

 

Syksyllä 2008 Metlan Parkanon yksikössä käynnistettiin hanke, jossa urapainumien kasvuvaikutuksia tutkitaan kasvukairauksin vajaat 10 vuotta sitten harvennetuissa metsiköissä turvemailla. Osittain Metsätehon rahoittamassa tutkimuksessa pyritään saamaan nopeasti tuloksia käytännön tarpeisiin. Samalla on perustettu myös pitkäaikainen koe Jämijärvelle, koska käytännön korjuukohteita inventoimalla ei saada vastausta kaikkiin kysymyksiin.

 

Ensimmäinen tutkimushypoteesi on, että ilman koneiden aiheuttamia painumia ajouran reunapuut parantavat harvennuksen jälkeen kasvuaan enemmän kuin kaukana urasta kasvavat puut. Syynä on ajouralta vapautunut ”ylimääräinen” kasvutila ja hakkuutähteiden mukana uralle kasautuneet ravinteet. Toiseksi ajourapainumat estävät reunapuita käyttämästä hyväkseen lisääntyneitä kasvuresursseja. Mitä syvemmät raiteet ovat, sitä enemmän ja pitemmän ajan reunapuiden kasvu kärsii. Puiden kasvua lisäävät ja vähentävät vaikutukset ovat sitä suuremmat, mitä lähempänä ajouraa puu kasvaa.

 

Kasvuvaikutusten tutkimuksessa kehitettiin kuvan X mukainen malli. Neljän ensimmäisen koemetsikön perusteella malli toimii hyvin, mutta aineisto ei ole vielä riittävän laaja ja edustava. Vuoden 2009 aikana on mitattu lisää metsiköitä, joiden avulla malli tarkentuu. Mallin rakenteella on oleellista löytää sellainen raiteen syvyys, jolla ajouran positiiviset ja negatiiviset kasvuvaikutukset kumoavat toisensa. Tällä hetkellä näyttää, että kyseinen raja on 7 ja 15 cm välillä. Tulos ei tarkoita sitä, etteikö matalastakin raiteesta olisi haittaa, koska jo positiivisen kasvuvaikutuksen alentuminen vähentää puuston kasvua. Aineiston perusteella ajourien reunapuut edustavat noin kolmannesta kasvatettavasta puustosta, joten niiden kasvulla on suuri merkitys.

 

Kuva X:

Kasvumallilla kuvataan urapainuman syvyyden vaikutusta puiden kasvuun eri etäisyyksillä ajourasta. Tässä esimerkissä on oletettu ajouran positiivisten ja urapainuman negatiivisten kasvuvaikutusten kumoavan toisensa 10 cm raidesyvyydellä.
Kuva: Metla/Pentti Niemistö

 

Paksujen juurten katkeaminen ja juurenniskavauriot voivat aiheuttaa myös lahon tai puun kallistuman tai kaatumisen, jolloin menetetään kokonaisia puita, ei ainostaan niiden lisäkasvua.

 

Myös ajouran kasvuvaikutuksen aikataulua pyritään selvittämään. Harvennuksen kasvua lisäävä vaikutus näkyy aineistossa yleisimmin 1-2 kasvukauden viiveellä ja on ehtinyt useimmiten saavuttaa huippunsa tutkitun 8-9 vuoden kuluessa. Voidaan olettaa, että lievän ajourapainuman negatiivinen vaikutus menee ohi nopeasti, koska sen aiheuttaa maan tiivistyminen ja lähinnä ohuiden juurten vauriot. Keskisyvissä raiteissa juuria on katkennut tai vaurioitunut runsaasti ja niiden uusiutuminen vie vuosia. Syvät painumat voivat aiheuttaa pysyvän haitan, jos juurten kasvu raiteiden väliselle alueelle estyy muun muassa raiteissa makaavan veden vuoksi.

 

 

Soilla puunkorjuu on hankalampaa ja kalliimpaa kuin kivennäismailla, ja korjuujälki siksi todennäköisesti huonompi. Myös puustot ovat epätasaisempia ja harvennuskertymät pienempiä. Ojaverkko pienentää ajouraväliä ja urapainumat lisääntyvät maan heikon kantavuuden vuoksi. Ajourat levenevät koneiden pyörästöjen ja telojen suurentuessa. Lisäksi ajouria halutaan leventää, jotta koneiden ei tarvitsisi ajaa useita kertoja samoissa raiteissa.

 

Lisätietoja:

 

<< paluu etusivulle

© Metsäntutkimuslaitos (Metla), PL 18, 01301 VANTAA ,p. 010 2111
www.metla.fi | Liity tai poistu uutiskirjeen jakelusta verkkolomakkeella
Lähetä palautetta | Toimitus: Aimo Jokela, etunimi.sukunimi @ metla.fi