Kasvuyrityksiä on vähän ja ne ovat keskimäärin pieniä
Suomi on noin 250 000 yrityksen maa, kun maatiloja ei lasketa mukaan. Vuoden 2006 tilaston mukaan näistä yrityksistä 3,75 prosenttia (noin 9400 yritystä) oli kasvuyrityksiä, jos kasvun rajana pidetään liikevaihdon 10 prosentin kasvua kolmen peräkkäisen vuoden aikana. Kasvuyrityksistä noin 8700 yrityksen liikevaihto jäi alle 1,7 miljoonan euron.
Kasvuyrityksiä on siis vähän ja ne ovat keskimäärin pieniä. Kuitenkin OECD:n tekemästä selvityksestä käy ilmi, että vaikka nopeasti kasvavat pienet teollisuusyritykset muodostivatkin vain kahdeksan prosenttia yritysten liikevaihdosta, niiden osuus uusista työpaikoista oli peräti 40 prosenttia. Tutkimuksessa oli mukana kahdeksan maata.
Edellisen laman jälkeen 1990-luvulla puutuoteteollisuuden uusista työpaikoista suurin osa syntyi yritystoiminnan elpymisen ja yritysten kasvamisen ansiosta pk-sektorille (Mäkinen 2002). Myös pääministeri Matti Vanhasen toinen hallitus on havainnut kasvuyritysten merkityksen ja panostanut niiden tukemiseen työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman kautta.
Metlassa kasvuyrityksiä tarkastellaan omassa tutkimushankkeessa
Hankkeessa selvitetään laaja-alaisesti puurakentamisen uusia mahdollisuuksia ammattimaisen rakentamisen osalta sekä puukerrostalorakentamisessa, teollisuusrakentamisessa että pientalorakentamisessa. Ammattirakentamisessa paneudutaan tarvittavien suunnittelu- ja toteutusjärjestelmien vaatimuksiin ja nykytilaan sekä vaadittaviin kehitystoimiin.
Hankkeessa tutkitaan myös, mitkä tekijät ovat yritysten kannattavan kasvun taustalla ja edellytyksinä erityisesti pientalorakentamisessa ja teollisuusrakentamisessa. Erityisesti keskitytään strategisen johtamisen rooliin, resurssien ja verkostojen merkitykseen. Tutkimuksessa selvitetään myös, millaisilla yrityksillä on hyvä suhdannekesto ja millaista uudistumiskykyä se on edellyttänyt.
Hankkeen tuloksia voidaan käyttää yrittäjäkoulutuksessa ja varsinkin kasvuhakuisten alan yritysten koulutuksessa ja kehittämisessä.
Uusi tutkimus kytkeytyy myös kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön COST E 51 Integrating Innovation and Development Policies for the Forest Sector -hankkeen kautta. Cost-hankkeen (itse hanke päättyy maaliskuussa 2010) puurakentamisen työryhmässä innovatiivisten tuotteiden, valmistusprosessien sekä verkosto- ja markkinointiratkaisujen kansainvälisillä analyyseilla ja vertailuilla sekä klusteriryhmän välityksellä haetaan kansainvälistä vertailutietoa aihealueesta.
© Metsäntutkimuslaitos (Metla), Jokiniemenkuja 1, PL 18, 01301 VANTAA, p. 010 2111
www.metla.fi | Liity tai poistu uutiskirjeen jakelusta verkkolomakkeella Lähetä palautetta | Toimitus: Merja Lindroos, etunimi.sukunimi @ metla.fi |