Metla uutiskirje
 www.metla.fi

Metsänhoito

7.4.2014
< Takaisin etusivulle

Hirvikannan ja metsävahinkojen suhde on määriteltävä alueellisesti

Hirvien määrästä ja hirven aiheuttamista metsävahingoista käydään vilkasta keskustelua, vaikka sekä hirvikanta että metsävahingot ovat laskeneet 2000-luvun alun tasoista. Valtakunnallinen tiheystavoite ja vahinkotarkastelu ovat ohjanneet keskustelua sopivasta hirvikannasta koko maata käsittäväksi, vaikka esimerkiksi metsävahinkojen huomioinnin näkökulmasta järkevä alueellinen tarkastelutaso on pienempi.

- Koko maan tasolla hirvien aiheuttamat tuhot suhteessa hirvistä saataviin hyötyihin tunnetaan siksi hyvin, etteivät suuruusluokat nykyistä tarkemmalla laskennalla muuttuisi. Mielenkiintoisempia kysymyksiä ovatkin, miten hirvikannan ja tuhojen suhde vaihtelee alueittain, mitkä tekijät siihen vaikuttavat ja mikä on järkevä tarkastelualueen koko? Mikäli näitä tekijöitä tunnetaan nykyistä paremmin, voitaisiin jatkossa asettaa tarkempia tavoitteita hirvikannan alueellisille tasoille, pohtivat tutkijat Ari Nikula ja Juho Matala.

Jatkuvan syönnin seurauksena kehitys­kelvot­tomaksi muut­tunut hirvi­tuho­taimikko Pohjois-Kuusamossa. Kuva: Juho Matala.

Osa hirvivahingoista jää pimentoon

Hirvien kannanhoidon pohjana on tähän asti käytetty valtakunnallista tiheystavoitetta, joka on 2-4 hirveä tuhannella hehtaarilla suurimmassa osassa maata. Hirvikannan laskun myötä ollaankin tässä haarukassa nykyisellä reilun 70000 hirven talvikannalla. Metsävahingoista keskustellaan julkisuudessa useimmin tarkastellen metsänomistajille vuosittain korvattavien vahinkojen euromääriä. Korvaukset ovat olleet laskusuunnassa, mutta korvatuille vahingoille on tyypillistä sekä vuosien että alueiden välinen vaihtelu. Ongelmana on, että suuri osa hirvituhoista jää korvaustilastojen ulkopuolelle, koska korvauksia ei makseta muille kuin yksityisille maanomistajille, eikä osa metsänomistajista hae korvauksia. Enimmillään hirvien aiheuttamia vahinkoja korvattiin koko maassa noin 5,3 miljoonalla eurolla vuonna 2009, kun taas pienimmillään niitä korvattiin vuonna 2013 noin 0,9 milj. eurolla.

Hirvikanta on laskenut koko maassa – tuhot vain Etelä-Suomessa

VMI:ssä havaitut hirvituhotaimikot, yksityisille metsänomistajille korvatut hirvivahinkotaimikot ja hirvikanta-arvio (RKTL) suhteutettuna mäntyvaltaisten taimikoiden kokonaismäärään Pohjois- ja Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomi tarkoittaa Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntia ja Etelä-Suomeen kuuluu tässä muu osa maata. Yhtenäiset viivat kuvaavat taimikoiden osuuksia (%) kaikista mäntyvaltaisista taimikoista ja ne luetaan vasemmalta pystyakselilta, ja katkoviivat kuvaavat hirvien yksilömäärää per 1000 ha mäntyvaltaisia taimikoita ja ne luetaan oikealta pystyakselilta. Osuuksia vastaavat VMI:n hirvituhotaimikoiden pinta-alat vuonna 2012 olivat 1052 km² Pohjois-Suomessa ja 635 km² Etelä-Suomessa, ja yksityisille metsänomistajille korvattiin hirvivahinkoja Pohjois-Suomessa 18 km²:n ja Etelä-Suomessa 8 km²:n alueelle vuonna 2012
(Tiedot: Antti Ihalainen /VMI_Metla ja Jyrki Pusenius /RKTL; muokkaus: Juho Matala /Metla)

Hirvikannan ja sen aiheuttamien metsävahinkojen suhteen erilaisuutta eri alueilla havain­nollistaa oheinen kuva, jossa esitetään Valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) todetut tuoreet männyntaimikoiden hirvituhot, yksityisille korvatut metsävahingot, ja Riista- ja kala­talouden tutkimus­laitoksen (RKTL) hirvikanta-arvio suhteutettuna mäntyvaltaisten taimikoiden kokonaismäärään. Hirvikanta on tarkastelujaksolla laskenut koko maassa, ja erittäin selkeästi pohjoisessa. Kuitenkin VMI:ssä arvioidut tuhot ovat selkeästi vähentyneet vain etelässä. Hirvikannan vaihtelu myös näkyy metsävahinkojen vaihteluna loogisemmin Etelä-Suomessa.

Pohjois-Suomen taimikot tarvitsevat alemman hirvikannan

Ero johtunee useista luonnonolosuhde-eroista pohjoisen ja etelän välillä. Pohjoisessa on säännöllisesti paksulumisia talvia, joiden aikana pienempikin hirvimäärä keskittyy parhaille ruokamaille. Pohjoisen metsät myös kehittyvät hitaammin ja ovat pidempään alttiina hirvien syönnille. Männyn istutusta on käytetty paljon uudistamisessa, mikä lisää tuhoille alttiiden taimikoiden määrää. Yhtä kaikki, Pohjois-Suomen metsät eivät metsävahinkonäkökulmasta kestä samankokoista hirvikantaa kuin eteläisemmät alueet. Tarkastelemalla hirvivahinkoja jo näinkin karkealla alueellisella tarkastelulla päästään huomattavan erilaiseen johtopäätökseen kuin valtakunnallisella tarkastelulla.

Hirvikanta suhteessa mäntytaimikoihin kuvaa vahinkoalttiutta

Optimaalisessa tilanteessa hirvikannan tavoitetasot tulisi asettaa alueittain suhteessa hirven ravintovaroihin ja tuhoalttiiden taimikoiden määrään.

Nykyään hirvikantaa pyritään ohjaamaan alueellisella päätöksen­teolla. Optimaalisessa tilanteessa hirvikannan tavoitetasot tulisi asettaa alueittain suhteessa hirven ravinto­varoihin ja tuhoalttiiden taimikoiden määrään. Yksinkertainen seurattava mittari voisi olla esimerkiksi hirvien määrä suhteessa mäntyvaltaisiin taimikoihin. Tavoitetiheyksien määrittely jollekin alueelle, esimerkiksi riistanhoitoyhdistykselle, ei kuitenkaan ole ongelmatonta hirvien liikkumisen vuoksi. Hirvien pantaseurannat osoittavat, että hirvet liikkuvat kesä- ja talvilaidunalueiden välillä keskimäärin 15-25 km, joskin nuoret yksilöt saattavat vaeltaa pitemmällekin. Kuitenkin jo tutkimuksilla todetut vaellusmatkat tekevät hirviyksilöstä helposti kahden riistanhoitoyhdistyksen (RHY) asukkaan, jolloin kesäaika vietetään toisen ja talvi puolestaan toisen RHY:n alueella. Vahinkoihin vaikuttavat hirvitiheydet pitäisikin laskea kevättalvella, jolloin hirvet ovat talvilaitumilla. Hirvikannan säätelyn kannalta taas pitäisi tietää, missä vahinkoa aiheuttavat hirvet ovat syksyllä, jolloin hirvikantaa verotetaan.

Kestävän hirvikannan määrittämiseen tarvitaan uusia mittareita

Metlan ja RKTL:n yhteistutkimusten alustavien tulosten perusteella näyttäisi siltä, ettei hirvikannan ja maanomistajille korvattujen tuhojen määrän välillä ole kovin selvää yhteyttä. Tämä voi johtua monestakin syystä. Hirvikannan koko ja alueellinen sijainti vastaavat ennemminkin syyskauden tilannetta kuin talvea, jolloin tuhot tapahtuvat. Toiseksi, hirvikannan määrittämisen tarkkuus voi vaihdella eri osissa maata, mikä lisää satunnaisvaihtelua riistanhoitoyhdistysten välillä. Kolmanneksi, hirvien käytössä oleva ravinto sekä liikenteen, asutuksen ja muun ihmistoiminnan aiheuttamat häiriöt vaihtelevat alueelta toiselle, eikä niitä voida nykyisten maankäyttöä ja metsiä kuvaavien aineistojen valossa mitata täysin luotettavasti. Koska hirvikannan määrittämiseen liittyy todennäköisesti jatkossakin epävarmuuksia, välilliset hirven elinympäristöjä kuvaavat mittarit, kuten esimerkiksi mäntyvaltaisten taimikoiden määrä ja muutokset siinä voisivat olla osaltaan päätöksenteon tukena hirvikannan hoidossa.

Lisätietoja
  • Tutkija Juho Matala, p. 029 532 5275, juho.matala(a)metla.fi
  • Tutkija Ari Nikula, p. 029 532 5568, ari.nikula(a)metla.fi

< Takaisin etusivulle
Kuvat: Metla/Erkki Oksanen, ellei toisin mainita