Merkittävät oikeusratkaisut kartelleista johtivat Suomen suurimpiin kilpailunrikkomismaksuihin

 

Kilpailuasioissa ylintä kansallista ratkaisuvaltaa käyttävät tuomioistuimet tekivät runsas vuosi sitten kaksi merkittävää kartelleja koskevaa päätöstä.

 

Syyskuussa 2009 korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi ratkaisun, jonka mukaan Suomessa toimi vuosina 1994–2002 valtakunnallinen asfalttikartelli, johon osallistuivat kaikki alan suurimmat toimijat. Markkinaoikeus päätti vain muutama kuukausi myöhemmin, että Suomessa toimi vuosina 1997–2004 valtakunnallinen raakapuun ostokartelli, johon osallistuivat Metsäliitto, Stora Enso ja UPM-Kymmene. Ne olivat sopineet keskinäisen kilpailun rajoittamisesta ja raakapuun hinnan hallintaan tähtäävistä menettelytavoista.

 

Tehdyt kartellipäätökset ovat erittäin merkittäviä Suomen kilpailuoikeuden soveltamisessa erityisesti seuraamuskäytännön ja näytön arvioinnin kannalta.

 

KHO määräsi asfalttiyhtiöille suurimmat kilpailunrikkomismaksut mitä Suomessa on koskaan annettu, yhteensä 82,6 miljoonaa euroa. Markkinaoikeus puolestaan määräsi Stora Enson ja Metsäliiton maksamaan valtiolle yhteensä 51 miljoonan euron seuraamusmaksut. Ilman UPM-Kymmenelle myönnettyä vapautusta ja Metsäliiton saamia alennuksia puun ostokartellista määrätyt sakot olisivat todennäköisesti nousseet asfalttiyhtiöidenkin saamia suuremmiksi.

 

Toinen merkittävä seikka päätöksissä liittyi näytön arviointiin. Myös sen osalta tuomioistuimet antoivat ratkaisussaan huomattavaa painoarvoa Euroopan yhteisön oikeuskäytännölle. Suomen kilpailuoikeuden soveltamiskäytännön on katsottu näiden päätösten myötä lähentyneen merkittävällä tavalla yleistä eurooppalaista oikeustulkintaa.

 

Pitkäkestoiset kartellit voivat saada aikaan huomattavia vahinkoja

Kilpailunrajoituslaissa on kielletty vakavimmat kilpailunrajoitukset (mm. kartellit) seurannaisvaikutuksista riippumatta. Kilpailuviraston ei sen vuoksi tarvitse osoittaa minkään yksittäisen kartellin aiheuttamaa vahinkoa. Koska asfalttikartellin tapauksessa oli kuitenkin kyse yhteiskunnalle erityisen haitallisesta kartellista, kilpailuvirasto pyrki arvioimaan kilpailunrajoituksen vahingollisia vaikutuksia.

 

Kilpailuviraston varovaiseksi luonnehtiman arvion mukaan laittomat kilpailunrajoitukset asfalttialalla nostivat urakkahintoja keskimäärin 10 prosenttia kilpailutilanteeseen verrattuna. Tällä perusteella se laski kartellin aiheuttaneen vuosittain noin 30 miljoonan euron välittömät vahingot asfalttiyritysten yksityisille ja julkisille asiakkaille. Valtionvarainministeriö puolestaan päätyi yli 400 miljoonan euron lisälaskuun, jos ylihinta olisi ollut 20 prosenttia.

 

Raakapuukartellin kohdalla kilpailuvirasto ei esittänyt arviota sen vahingollisista vaikutuksista. Jos metsäyhtiöiden kartelli olisi laskenut kantohintoja esimerkiksi 10 prosenttia kilpailulliseen tilanteeseen verrattuna, UPM-Kymmenelle, Stora Ensolle tai Metsäliitolle ajanjaksolla 1/1999–4/2004 puuta myyneiden yksityisten metsänomistajien voidaan arvioida kärsineen kartellista yli yhden miljardin euron välittömät vahingot. Mikäli kartelli olisi alentanut vastaavalla tavalla myös muiden puunostajien maksamia kantohintoja, metsänomistajien kärsimä välitön vahinko olisi ollut runsaan viidenneksen edellä mainittua suurempi.

 

Edellä esitetyissä laskelmissa ei ole otettu huomioon korkoa. Jos metsänomistajat olisivat saaneet rahapääomalleen viiden prosentin (nimellisen) tuoton puukauppasopimusten solmimisesta (1997–2004) kanteiden esittämiseen eli esimerkiksi vuoteen 2011 asti, vahinko nousisi noin 1,5 miljardiin euroon. Jos oikeusprosessi kestäisi kuusi vuotta ja korkolain mukainen viivästyskorko olisi tuona aikana kymmenen prosenttia, vahingonkorvausten kokonaismäärä nousisi noin 2,5 miljardiin euroon. Tulos on laskennallinen ja kuvaa sitä mittakaavaa, joka pitkäkestoisilla ja valtakunnallisilla raakapuukartelleilla voi Suomessa olla.

 

Mikäli kymmenen prosentin hintavaikutus olisi kohdistunut yksinomaan kuitupuuhun, metsänomistajien kärsimät suorat vahingot olisivat olleet noin 400 miljoonaa euroa, ja korkotappio mukaan lukien noin 650 miljoonaa euroa.

 

Puun ostokartellista on saattanut aiheutua myös mittavia välillisiä vahinkoja. Tämä johtuu ennen muuta siitä, että tilastoituja puun kantohintoja käytetään eräänä keskeisenä laskentaperusteena silloin, kun määritetään metsätilan arvo. Näitä arvoja käytetään paitsi metsäkiinteistöjen hintapyyntöjen lähtökohtina, myös erilaisissa korvaus- ja lunastustilanteissa.

 

Jos metsäyhtiöiden kartelli alensi kantohintoja keskimäärin 10 prosentilla ja metsätilakaupoissa on sovellettu Tapion summa-arvomenetelmän aputaulukoita, kartellista aiheutuneet välilliset vahingot korkoineen voisivat nousta jopa yli 200 miljoonaan euroon.

 

Metsänomistajien mahdollisuudet saada korvauksia ovat lähes olemattomat

Asfalttikartelliin osallistuneita yhtiöitä vastaan noin 30 kuntaa ja valtio ovat nostaneet vahingonkorvauskanteet. Sen sijaan raakapuukartelliin osallistuneille metsäyhtiöille ei ole tähän mennessä tiettävästi osoitettu vahingonkorvauskanteita. On epätodennäköistä, että niitä tultaisiin jatkossakaan enemmälti nostamaan.

 

Ensinnäkin puun ostokartellista aiheutuneiden vahinkojen selvittäminen ja toteennäyttäminen on verrattain vaikeaa. Kilpailuvirasto ei esittänyt mitään arviota siitä, kuinka paljon metsäyhtiöt olisivat hyötyneet kilpailusääntöjen vastaisesta toiminnasta tai kuinka paljon niiden ylläpitämä kartelli aiheutti vahinkoa. Kantajan näkökulmasta tämä nostaa kynnystä aloittaa vahingonkorvausprosessi.

 

Toiseksi metsäyhtiöiden laittomasta toiminnasta mahdollisesti vahinkoa kärsineiden lukumäärä on erittäin suuri. Kun suurten metsäyhtiöiden kartelli kesti yli seitsemän vuotta ja niiden osuus puun ostomäärästä on noin 80 prosenttia, mahdollisten välittömien vahinkojen (puusta maksetun alihinnan) voidaan arvioida koskeneen noin 400 000 metsänomistajaa. Jos kartellin vaikutukset rajattaisiin esimerkiksi vain kuitupuuhun, mahdollisten välittömien vahingonkärsijöiden lukumäärä voi pienentyä, mutta jää joka tapauksessa edelleen erittäin suureksi.

 

Kun ryhmäkannemahdollisuutta ei tässä tapauksessa ole olemassa, kaikkien vahinkoja kärsineiden metsätilojen edustajien tulisi nostaa oikeudessa erillinen kanne sitä metsäyhtiöitä vastaan, jonka kanssa oli tehnyt puukaupan kartellijaksolla. Lisäksi heidän tulisi osoittaa oikeuskäsittelyssä pitävät perusteet omille vahingonkorvauksilleen.

 

Kolmanneksi, vaikka kilpailunrajoituksesta kärsineen metsänomistajan tulonmenetys voi hänen tulotasoonsa tai varallisuuteensa nähden olla suuri, niin useimmilla mahdolliset vahingot jäävät aivan liian pieniksi odotettuihin oikeudenkäyntikuluihin ja vahingon todistamiseen liittyviin muihin kuluihin nähden.

 

Yksittäisen metsänomistajan ainoaksi keinoksi jäänee se, että joku kokoaisi tarpeeksi suuren määrän metsänomistajia yhteen, selvittäisi (tai selvityttäisi) kullekin omistajalle kartellista koituneet vahingot tarpeelliseksi arvioidulla tarkkuudella, nostaisi vahingonkorvauskanteet heidän puolestaan käräjäoikeudessa ja toimisi ehkä vielä kunkin kantajan asiamiehenä tai oikeudellisena avustajana.

 

Varsinkin ryhmäkannemahdollisuuden puuttumisen voi katsoa jopa kannustavan puun ostajia toimimaan kilpailusääntöjen vastaisesti myös jatkossa, koska yksityisoikeudellisten vahingonkorvauskanteiden pelotevaikutus jää hyvin vähäiseksi kartellin jäsenilleen tuottamiin odotettuihin hyötyihin nähden.

 

Lainsäädäntö ei turvaa metsänomistajan oikeuksia

Suomen kansallinen lainsäädäntö ei edellä esitettyjen seikkojen takia sovi kovin hyvin yhteen EY-tuomioistuimen ja Euroopan komission kilpailuoikeuden rikkomista koskevien vahinkojen täysimääräistä korvaamista koskevien linjausten eikä myöskään oikeudenkäyntien tehokkuutta koskevien tavoitteiden kanssa.

 

Yleisten oikeusperiaatteiden kannalta merkityksellinen näkökohta liittyy myös niin sanottuun tehokkuusperiaatteeseen. Se edellyttää, ettei oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen ole käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa. Eduskunnan käsittelyssä oleva uusi kilpailulaki ei näyttäisi tuovan tähän asiaintilaan merkittäviä muutoksia metsänomistajien kannalta.

 

Odotettavissa merkittäviä ennakkopäätöksiä

Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa valtaosa kilpailuoikeuteen liittyvistä vahingonkorvaustapauksista on sovittu tuomioistuimien ulkopuolella lähinnä taloudellisten syiden takia. Näin on menetelty myös Suomessa, mutta yksikään aikaisemmista tapauksista ei ole perustunut vakavimpaan kilpailunrikkomukseen eli kartelliin.

 

Jos asfaltti- ja puumarkkinakartelleihin liittyviä vahingonkorvausvastuita ei pystytä sopimaan osapuolten välisin neuvotteluin tai välimiesmenettelyin, tapauksista on odotettavissa kaikki oikeusasteet läpikäyviä prosesseja, joista syntyy merkittäviä ennakkopäätösten luonteisia ratkaisuja Suomen kansallisessa oikeuskäytännössä. Ne tulevat koskemaan kymmeniä tai satoja tuhansia metsänomistajia ja ovat raakapuumarkkinoiden myöhemmänkin toiminnan kannalta merkittäviä.

 

 

 

Lisätietoja

 

 

Julkaisu

<< paluu etusivulle
© Metsäntutkimuslaitos (Metla), Jokiniemenkuja 1, PL 18, 01301 VANTAA, p. 029 532 2111
www.metla.fi | Liity tai poistu uutiskirjeen jakelusta verkkolomakkeella
Lähetä palautetta | Toimitus: Marjatta.Joutsimäki @ metla.fi