<< paluu etusivulle

27.11.2009
Puutuotteiden nykyinen hiilivaranto

Kotimaan sahatavaran vuotuinen kulutus on ollut 2000-luvulla noin viisi miljoonaa kuutiometriä. Hiilidioksidiksi muutettuna tämä on lähes neljä miljoonaa tonnia ja vastaa noin seitsemää prosenttia Suomen vuotuisista kasvihuonekaasupäästöistä. Kasvihuonekaasupäästöissä on huomioitu maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätaloussektorin päästöt ja poistumat

.

Vuosittaisesta puutavaran kulutuksesta kuitenkin vain osa päätyy lopullisiin tuotteisiin, ja siten lisää hiilivarantoa. Lisäksi olemassa oleva varanto pienenee käytöstä poistettujen tuotteiden takia. Tutkimuksessamme arvioitiin, että 40 vuoden päästä noin puolet sahatavarasta tehdyistä tuotteista olisi edelleen käytössä. Suomen vuoden 2000 rakennuskannasta puutaloja ja puusta tehtyjä rakenteita arvioitiin olevan määrä, joka hiilidioksidiksi muutettuna vastaa runsaan vuoden kasvi­huone­kaasupäästöjä.

 

Puulevytuotteisiin sitoutuneen hiilen osuus on noin kymmenen prosenttia puutuotteiden kokonais­hiilivarannosta. Puulevyjen kohdalla kuitenkin vain pieni osa kulutuksesta päätyy tuotteisiin, joiden käyttö kestää useamman vuoden. Näistä arviolta alle puolet on käytössä 25 vuoden jälkeen.

 

Paljonko puutuotteisiin on sitoutunut hiiltä vuonna 2050?

 

Jotta kyettäisiin arvioimaan puutuotteiden hiilivarannon suuruutta tulevaisuudessa, on ensin ennustettava myös sahatavaran sekä puulevyjen kotimaisen kulutuksen kehitys vuoteen 2050. Tutkimuksessa arvioitiin sahatavaran kulutuksen kasvavan 1,3 % ja vanerin ja kuitulevyjen noin 1,2 % vuodessa. Lastulevyn kulutuksen arvioitiin pienenevän edelleen lähes viisi prosenttia per vuosi.

 

Edellä mainittu puutuotteiden kulutuksen kasvu osoitti hiilivarannon kasvavan noin 140 % vuosina 2004–2050. Myös ne laskelmat, joissa oletettiin sahatavaran kulutuksen pysyvän vuoden 2004 tasolla ja kulutuksen vähenevän vuosittain 1,31 %, osoittavat hiilivarannon kasvavan vuoteen 2050.

 

Vuosina 2005–2007 toteutunut sahatavaran kulutus on ollut jonkin verran pienempää kuin tilanteessa, jossa kulutuksen arvioitiin laskevan. Tälläkin tasolla hiilivaranto on kuitenkin kasvussa, mikä käy ilmi oheisesta kuvasta.

 

Puutuotteiden hiilivarannon kehitys Suomessa vuodesta 1955–2004, ja kolmeen erilaiseen sahatavaran kulutusarvioon perustuva kehitysarvio vuoteen 2050.

 

 

Puutuotteiden hiili esillä myös Kööpenhaminassa

 

Joulukuun alussa 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa tullaan keskustelemaan myös puutuotteiden hiilivarannon osuudesta kansallisissa kasvihuonekaasupäästöissä. Suomen kansallisessa kasvihuonekaasuinventaariossa puutuotteisiin sisältyvän hiilivarannon muutos on otettu huomioon maankäyttö-, maankäytön muutos- ja metsätalous -sektorin nettonielussa vuodesta 2006.

 

Puutuotteiden hiilivarannon muutoksen rahallinen arvo edellä esitellyissä arvioissa vaihtelee noin 400–900 miljoonan euron välillä. Kun puutuotteiden hiilivarannon muutoksen suuruus on ollut jopa kolme prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, niiden huomioon ottamista ilmastokokouksen neuvotteluissa ei ole syytä sivuuttaa.

 

 

Lisätietoja

 

Julkaisut

 

<< paluu etusivulle
© Metsäntutkimuslaitos (Metla), Jokiniemenkuja 1, PL 18, 01301 VANTAA, p. 010 2111
www.metla.fi | Liity tai poistu uutiskirjeen jakelusta verkkolomakkeella
Lähetä palautetta | Toimitus: Marjatta.Joutsimäki @ metla.fi