Keskeisiä kysymyksiä ovat, kuka hyötyy ympäristöhyötyjen tuottamisesta ja kuinka suuria hyödyt ovat rahassa mitattuna. Hankkeessa kehitetään myös menetelmiä metsien markkinattomien hyötyjen rahamääräiseen arvottamiseen.
Yksityisten metsänomistajien omistustavoitteet ja metsänkäsittelypäätökset ovat ratkaisevia ympäristöhyötyjen tarjonnan kannalta. Myös valtio suurena maanomistajana on keskeinen ympäristöhyötyjen tuottaja monissa maissa. Usein maksimaalisesta puuntuotannosta tinkiminen mahdollistaa pienimuotoisemman metsienkäsittelyn, mikä usein lisää esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta sekä maisema- ja virkistysarvoja. Tällaisia tilanteita varten hankkeessa kehitetään menetelmiä, joiden avulla voidaan arvoida ympäristöhyötyjen tuottamisen kustannuksia.
Newforex-hankkeessa kehitetään myös keinoja lisätä ympäristöhyötyjen tuottamista. Kansallisina esimerkkeinä ovat luonnonarvokauppa ja aloitteet maisema- ja virkistysarvokaupan malleiksi. Esimerkiksi matkailuyrittäjät voisivat maksaa matkailuympäristöjen hoidosta metsänomistajille. Maksut voitaisiin kerätä matkailijoilta osana matkalupalvelujen hintoja. Kehiteltävää on esimerkiksi maksutavoissa, kilpailuttamisessa sekä sopimusten ja käyttöoikeuksien rajojen määrittelyssä.
Tapaustutkimuksia tehdään viidessä Euroopan maassa: Espanjassa, Italiassa, Puolassa, Tanskassa ja Suomessa. Pohjoisen tapaustutkimuksen toteuttaa Metla, ja se keskittyy monimuotoisuuden, virkistys- ja maisema-arvojen sekä mahdollisesti hiilen sidonnan mahdollisuuksiin Ruka-Kuusamon -alueella. Euroopan maiden lisäksi Brasiliassa tehdään tapaustutkimus, jossa selvitetään hiilensidonnan, monimuotoisuuden ja vesitalouden merkitystä ja arvoa sademetsäympäristössä.
Metsien merkitys vaihtelee eri puolilla Eurooppaa
Tyypillisesti ympäristöhyödyt syntyvät yhteistuotantona puuraaka-aineen kasvattamisen kanssa ja intensiiviset metsien käsittelymenetelmät vaikuttavat ympäristöhyötyjen määrään ja laatuun. Metsätalous on vaikuttanut merkittävästi metsälajien elinympäristöjen laatuun, minkä vuoksi monimuotoisuuden suojelu on keskeinen metsien hoidon ja käytön kansallinen tavoite Suomessa.
New Ways to Value and Market Forest Externalities (Newforex) -hanke on Euroopan unionin 7. puiteohjelman rahoittama tutkimushanke. Siinä on mukana 11 partneria eri puolilta Eurooppaa. Mukana ovat paitsi tutkimusorganisaatiot myös valtion ja yksityismetsien hoidon ja käytön eurooppalaiset keskusjärjestöt.
© Metsäntutkimuslaitos (Metla), Jokiniemenkuja 1, PL 18, 01301 VANTAA, p. 010 2111
www.metla.fi | Liity tai poistu uutiskirjeen jakelusta verkkolomakkeella Lähetä palautetta | Toimitus: Sinikka Jortikka, etunimi.sukunimi @ metla.fi |