Vuodenkierto - fenologiauutisia

2/2011

 

Koivun ennustetaan kukkivan vähiten kolmeenkymmeneen vuoteen

 

Metsäntutkimuslaitos ennustaa täksi kevääksi erittäin heikkoa koivun ja kuusen kukintaa koko maahan. Odotettavissa on todennäköisesti heikoin koivun kukintavuosi yli 30 vuoteen. Myös männyn kukinta jäänee suuressa osassa Suomea keskimääräistä heikommaksi. Kahden edellisen kasvukauden sääoloilla arvioidaan olevan keskeinen vaikutus kukintojen vähäiseen muodostumiseen.

 

Lue lisää >

Mahla nousee nyt puihin

 

Mahla virtaa kasvukauden alussa monien pohjoisten lehtipuiden, kuten koivun, tammen ja vaahteran, vettä ja siihen liuenneita ravinteita kuljettavissa johtosolukoissa. Virtaus alkaa kun maa sulaa pintaosistaan, ja päättyy kun lehdet ovat puhjenneet hiirenkorvalle. Koivulla mahla-aika kestää siis 3-5 viikkoa huhti-toukokuussa.

 

 

Lue lisää >

Ensi kesänä viiden puun kasvua seurataan www:ssä

 

Metla asentaa neljään kuuseen ja yhteen koivuun eri puolilla Suomea kasvupannat, joiden avulla muutoksia niiden läpimitassa seurataan päivittäin. Aiempina vuosina on seurattu vain kahta puuta. Puiden seuranta Internetissa käynnistyy paksuuskasvun alkaessa kesäkuussa.

 

Internet-puiden kasvunseuranta >

Tilaa tai peru uutiskirje

 

Jos et jatkossa halua vastaanottaa uutiskirjettä, voit perua sen verkkolomakkeella. Samalla lomakkeella voit tilata myös Metlan tiedotteet sähköpostiisi.

 

 

Kuusen silmut ovat jo kasvaneet paljon - silmun kasvu alkaa sisältäpäin, eikä vielä näy ulos

 

Kuusen silmu talvitilassaan ulkoapäin katsottuna on samanlainen syksystä seuraavan kevään huhtikuun loppupuolelle.

Vasemmalla halkaistu silmu helmikuussa, jolloin verson ja neulasten aiheet (vihreä osa kuvassa) ovat vielä lepotilassa.

 

Oikealla silmu on kuvattu huhtikuun puolivälissä. Neulasten aiheet ovat jo terävöityneet ja verson aihe (vihreä osa kuvassa) on kasvanut pituutta, vaikka silmu on ulkoisesti vielä talvitilassa.

Kaikki kuvat ovat samassa mittakaavassa.

 

Kuvat: Sirkka Sutinen / Metla, hanke 3538

Metla uusi vuoden kiertokulkua seuravat www-sivunsa

 

Ovatko mustikat yleensä kypsiä heinäkuun puolivälissä Hämeessä? Milloin pihlaja kukki viime vuonna? Entä onko koivu hiirenkorvalla jo koko Suomessa, tai edes etelässä?

 

Metlan fenologisen seurannan kotisivuille kerätään havainnot näistä ja 14 muusta vuotuisesta Suomen metsäluonnon tapahtumasta. Luonnon tapahtumien ajankohtaa ja edistymistä on esitetty kartoilla ja animaatioissa. Sivuilla on havaintosarjoja vuodesta 2000 alkaen. Tämän kevään ensimmäiset tiedot tulevat pian.

 

Fenologisen seurannan kotisivuille >

© Metsäntutkimuslaitos (Metla), PL 18, 01301 VANTAA , p. 029 532 2111
www.metla.fi | Liity tai poistu uutiskirjeen jakelusta verkkolomakkeella
Lähetä palautetta | Toimitus: Sanna Melin, etunimi.sukunimi @ metla.fi