METSÄNTUTKIMUSLAITOS
SKOGSFORSKNINGSINSTITUTET
Metsätilastotiedote
 

Metsätilastotiedote 894, 4.1.2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2007

Toimittaja: Aarre Peltola

Puun tuonti Suomeen oli vilkasta lokakuussa

Puu

Lokakuussa puuta virtasi Suomeen 1,8 miljoonaa kuorellista kiintokuutiometriä, ja määrä oli suurin vuoden 2007 kuukausittaisista tuonneista. Lokakuussa venäläisen puun osuus tuonnista oli supistunut 59 prosenttiin. Vielä alkuvuoteen saakka sen osuus oli yltänyt yleensä noin 80 prosenttiin. Latvialaisen puun merkitys metsäteollisuudellemme on vähitellen kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia.

Tammi-lokakuussa ulkomaista puuta virtasi Suomeen 14,6 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli 15 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna. Ero syntyi lähinnä vuoden 2007 alussa, mutta heinäkuusta lähtien puuta on tuotu miltei edellisvuoden tahtiin. Tammi-lokakuussa tuodusta puusta 5,0 miljoonaa kuutiometriä oli koivukuitupuuta. Seuraavaksi eniten tuotiin haketta, 2,3 miljoonaa kuutiometriä.

Metsäteollisuustuotteet

Metsäteollisuustuotteita vietiin Suomesta tammi-lokakuussa 10,4 miljardin euron arvosta (+1 % edellisvuodesta). Tästä aikakauslehtipaperin osuus oli 2,5 miljardia euroa. Hienopaperia vietiin 1,7, kartonkia 1,5 ja sahatavaraa 1,4 miljardin euron arvosta.

Aikakauslehti- ja hienopapereiden vientihintojen lasku alkoi vuonna 2001, ja sen jälkeen hintojen aleneminen on ollut lähes yhtäjaksoista. Paperin reaaliset vientihinnat ovatkin tällä hetkellä varsin alhaiset. Sahatavaran vientihinnat nousivat jyrkästi vuoden 2006 alusta lähtien, mutta syyskuussa 2007 nousu taittui. Sahatavaran vientihinnat olivat kuitenkin tästä huolimatta lokakuussa edelleen korkealla tasolla.

Metsäteollisuustuotteita tuotiin tammi-lokakuussa Suomeen 1,2 miljardin euron arvosta. Tuonnin tärkein tuoteryhmä oli paperi- ja kartonkijalosteet, joita tuli maahan 0,2 miljardin euron arvosta.

Kuva 1: Puun tuonti kuukausittain.

Kuva 2. Reaalihinnat.


Yhteystiedot
Metla, Metsätilastollinen tietopalvelu , puh. 010 211 2139, fax 010 211 2101, email: metsatilasto @ metla.fi
Metla, Viestintä PL 18, 01301 VANTAA, puh. 010 211 2000, sähköposti: info @ metla.fi

Metsätilastotiedotteeseen liittyvät tilastotaulukot ovat saatavilla Metinfo Tilastopalvelusta (maksullinen). Metsäntutkimuslaitoksen tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/    Metlan RSS-tiedotesyöte