Metla on osa Luonnonvarakeskusta 1.1.2015 alkaen. www.luke.fi
  SUOMEKSI     PÅ SVENSKA     IN ENGLISH     AUF DEUTSCH     ПО-РУССКИ     
 
Metla-etusivuTutkimusPalvelutJulkaisutMetinfo-metsätietopalvelutTutkimusmetsätTietoa MetlastaStrategiaYhteystiedot
Metla » Metlassa nyt » Tiedotteet
Tiedote 16.5.2014
Metsäntutkimus Facebookissa Metla Twitterissä
Sivukartta | Haku

Metsäntutkimuslaitos ja Suomen metsäkeskus:

Lämpenevä sää on otollinen kirjanpainajien parveilulle

Ensi viikoksi luvattu lämpenevä sää tarjoaa kirjanpainajien parveilulle otolliset olosuhteet. Lämmin sää ja viime syksyn tuulituhot lisäävät tulevan kesän tuhoriskiä eteläisen Suomen kuusikoissa. Mikäli tuleva kesä on lämmin, on vaarana, että kirjanpainajien aiheuttamat taloudelliset tappiot metsänomistajille muodostuvat suuriksi. Suomen Metsäkeskus arvioi kesän 2013 kirjanpainajatuhojen kustannuksiksi kaksi miljoonaa euroa.

Tänä keväänä kirjanpainajia on toistaiseksi lennellyt pieniä määriä lämpimimpinä päivinä, mutta hyviä parveilusäitä ei ole vielä tähän mennessä ollut. Sääennusteiden perusteella kirjanpainajien vilkasta parveilua on odotettavissa sunnuntaista 18.5. alkaen eli noin 10 päivää viimevuotista myöhemmin. Keväällä 2013 ensimmäinen päivä, jolloin maksimilämpötila nousi laajemmalti Etelä-Suomessa yli +20 °C:en, oli 8. toukokuuta.

Suomessa kirjanpainaja-aikuiset talvehtivat enimmäkseen maassa kuusten tyvillä. Talvehtimispaikoistaan ne poistuvat keväällä. Ensimmäiset yksilöt alkavat lentää, kun tehoisaa lämpösummaa on kertynyt noin 50 astetta ja päivän maksimilämpötila ylittää 16 °C. Voimakkaampi parveilu vaatii kuitenkin 18–20 °C:n lämpötiloja. Säiden salliessa parveilu jatkuu Etelä-Suomessa runsaana koko alkukesän.

Metsäntutkimuslaitos ja Suomen Metsäkeskus seuraavat kirjanpainajien parveilun kehittymistä Etelä-Suomessa seitsemällä paikkakunnalla ja kannan runsautta 36 paikkakunnalla. Tarkempaa tietoa kirjanpainajaseurannasta ja kirjanpainajan aiheuttamista tuhoista löytyy osoitteista http://www.metsakeskus.fi/kirjanpainajaseuranta ja http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/iptypo-n.htm

Katso myös Metlan video Kirjanpainaja ahkeroi

Lisätietoja:

  • Hyönteis- ja sienituhokoordinaattori Hannu Heikkilä, Suomen metsäkeskus, p. 029 432 4206, 040 525 3605,
    hannu.heikkila(a)metsakeskus.fi
  • Erikoistutkija Seppo Neuvonen, Metsäntutkimuslaitos, seppo.neuvonen(a)metla.fi
  • Tutkija Olli-Pekka Tikkanen, Metsäntutkimuslaitos, p. 050 395 5349, olli-pekka.tikkanen(a)metla.fi

Metsä – tieto – osaaminen – hyvinvointi


Metsäntutkimuslaitoksen tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/    Metlan RSS-tiedotesyöte
Metla/Viestintä PL 18, 01301 VANTAA, sähköposti: info(a)metla.fi

  Päivitetty: 16.05.2014 /KPB | Copyright Metla | Palaute