Metla on osa Luonnonvarakeskusta 1.1.2015 alkaen. www.luke.fi
  SUOMEKSI     PÅ SVENSKA     IN ENGLISH     AUF DEUTSCH     ПО-РУССКИ     
 
Metla-etusivuTutkimusPalvelutJulkaisutMetinfo-metsätietopalvelutTutkimusmetsätTietoa MetlastaStrategiaYhteystiedot
Metla » Metlassa nyt » Tiedotteet
Tiedote 3.6.2010 Metsäntutkimus Facebookissa Metla Twitterissä
Sivukartta | Haku

Myyräkannat nousussa koko maassa

Metlan mukaan eteläisen Suomen myyräkannat ovat tällä hetkellä alhaiset, mutta kesän myötä etelän myyräkannat runsastuvat, ja uutta myyrähuippua Metlaa ennustaa syksylle 2011. Tällöin pahin myyrätuhoriski maan eteläosissa olisi talvella 2011/12. Suomen pohjoispuoliskossa myyrät ovat nyt melko runsaslukuisia, enteillen myyrähuippua tulevana syksynä.

Eteläisen Suomen myyräkannat ovat alhaiset, mutta alkaneet jo runsastumaan. Pohjoisemmassa Suomessa myyriä tavataan paikoin runsaasti, joten alueella on monin paikoin odotettavissa myyrähuippu syksyllä 2010.

Myyrien kannanvaihteluiden selväpiirteisyys jatkuu Suomessa. Maan eteläosissa, Kokkola – Kainuu-linjan eteläpuolella, kannat laskivat syksyn 2008 huipun jälkeen odotusten mukaisesti koko vuoden 2009, ja vielä viime talven, huolimatta myyrille edullisesta runsaslumisesta talvesta.

Tällä hetkellä sekä pelto- että metsämyyrien kannat ovat kaikkialla etelässä alhaiset, vaikkakaan eivät täysin kateissa (kts. kuva). Myyrillä on lisääntyminen jo täydessä vauhdissa, joten todennäköisti eteläiset myyräkannat ovat syksyllä kohtalaisen runsaat. Uutta huippua odotellaan vuoden 2011 syksylle, ja tällöin pahin tuhoriski olisi talvella 2011/12.

Pohjois-Pohjanmalla, Kainuussa ja siitä pohjoiseen myyräkannat alkoivat nousta jo viime vuonna. Siksi myyriä tavataan paikoitellen jo nyt huomattavia määriä. Etelä-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla on kuitenkin alueita, joilla myyräkannat ovat hieman notkahtaneet talven aikana. Yleisesti ottaen pohjoisessa Suomessa eletään syksyllä kannanvaihtelun huippuaikoja. Lapissa myös niityillä ja nurmikoilla viihtyvä lapinmyyrä on runsastunut, ja voi syksymmällä aiheuttaa haittoja puutarhoissa.

Kokkola – Kainuu-linjan pohjoispuolla on myyrätuhoriski ensi talvena, ja jo etelässäkin rehevillä mailla. Metsänomistajien voivat minimoida tuhoriskiä mm. heinäntorjunnalla ja taimisuojilla, ja metsävakuutuksetkin ovat paikallaan vaikka eivat tuhoja estäkään. Taimien istuttamista voi myös mahdollisuuksia mukaan harkita rytmitettäväksi myyrähuippua välttäen. Turvallisin aika istuttaa on heti myyrähuipun jälkeen keväällä.

Myyrähuippuun liittyy metsämyyrien hakeutuminen syksyllä ja alkutalvella ulkorakennuksiin ja mökkeihin, mikä lisää myyräkuumeen tartuntariskiä. Puumala-virus tarttuu hengitysteitse metsämyyrien ulosteiden saastumattaman pölyn välityksellä. Jos nimenomaan haluaa karttaa myyräkuumetta, kannattaa välttää pölyäviä töitä liitereissä ja ulkorakennuksissa; hengityssuojaintakin voi käyttää. Mökkisiivoukset kannattaa tehdä alkukesällä, kun virusta kantavia myyriä on vielä vähän, ja mieluummin märällä rätillä – pölynimu räjäyttää viruspölyn liikkeelle.

Lisätietoja:

Metsäntutkimuslaitos rakentaa metsäalan tulevaisuutta tuottamalla ja välittämällä tietoa sekä osaamista yhteiskunnan parhaaksi.


Metsäntutkimuslaitoksen tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/    Metlan RSS-tiedotesyöte
Metla/Viestintä PL 18, 01301 VANTAA, p. 010 211 2000, sähköposti: info @ metla.fi

  Päivitetty: 28.03.2014 /KBym | Copyright Metla | Palaute