Metsäntutkimuslaitos
Tiedote 4.9.2009

Kahden perinteen kohtaaminen
Japanin ja Suomen metsäntutkijat yhteistyöhön

Harva Suomessa tulee ajatelleeksi että Japani on merkittävä metsätalousmaa, jossa puun käytöllä rakentamisessa ja designissa on vahvat perinteet. Tänään metsätalouden ja -teollisuuden mullistusten aikana kummassakin maassa ollaan kiinnostuneita muun muassa metsäenergiasta, uusista puutuotteista ja metsien virksitys- ja terveyskäytöstä. Yli 10 japanilaista ja 20 suomalaista metsäntutkijaa kokoontuu Joensuun Metla-talolla 7.-9.9.2009 järjestettävään seminaariin, jossa etsitään uusia yhteistyömuotoja. Suomi-Japani -verkostoja vahvistetaan myös vierailemalla Euroopan metsäinstituutissa, Joensuun yliopistossa ja Joensuun Tiedepuistossa.

Seminaari iso askel maiden välisessä metsäntutkimusyhteistyössä

Metsäntutkimuslaitos (Metla) ja Japanin tärkein metsäntutkimusorganisaatio FFPRI (Forests and Forest Products Research Institute) ovat allekirjoittaneet laitosten välisen yhteistyösopimuksen vuonna 2007. Nyt järjestettävässä maiden välisessä ensimmäisessä yhteisessä seminaarissa pääpaino on maiden omien vahvuuksien esittelyssä. Suomen vahva metsäenergia-, puun laatu- ja metsänkasvatus- sekä metsien terveysvaikutusten tutkimus saa vastapainoa Japanin osaamisesta puun ominaisuuksien sekä tutkimus- ja mittauslaitteistojen parissa. Seminaarin tuloksena syntyy Suomen ja Japanin metsäntutkimusyhteistyön linjaukset.

Seminaari päättyy keskiviikkona suomalaista osaamista esittelevään retkeilyyn. Päivän aikana nähdään energiapuun kulku metsästä lämpölaitokseen sekä käydään maastokohteella, jossa teemana on metsäluonnon monimuotoisuus. Esillä on myös Japanin ”kulttisieni” Matsutake.

Tiedotusvälineiden edustajilla on mahdollisuus haastatella molempien maiden metsäntutkimuslaitosten johtoa, FFPRI:n varapresidentti Isamu Ohkouchia ja Metlan ylijohtaja Hannu Raitiota, maanantaina 7.9. klo 13.30-14.30 Metla-talolla. Toimittajat voivat myös seurata seminaaria Metla-talolla 7.-8.9. tai osallistua keskiviikon 9.9. retkeilylle (HUOM! retkeilylle osallistuvat tiedotusvälineiden edustajat, ilmoittautumiset 8.9. mennessä merja.lindroos@metla.fi tai p. 050 391 3215).

Lisätietoja


Metsäntutkimuslaitoksen tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/    Metlan RSS-tiedotesyöte
Metla/Viestintä PL 18, 01301 VANTAA, puh. 010 211 2000, sähköposti: info @ metla.fi