Metsäntutkimuslaitos
Kutsu 16.04.2008

Kutsu seminaariin: Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa

Aika: keskiviikko 23.4.2008 klo 13.30-16.15
Paikka: Rikosseuraamusviraston koulutuskeskuksen koulutustila, Vernissakatu 2 A, Vantaa

Metsäsuunnittelu ja siihen liittyvät palvelut ovat uudistumassa lähivuosina merkittävästi. Tavoitteena on palvella metsänomistajia ja muita toimijoita nykyistä joustavammin. Asiakaslähtöisten verkkotuotteiden ja -palveluiden tarjonta on kasvussa, ja myös palveluverkostot ovat vahvistuneet. Kilpailu kiristyy, sillä palveluja tarjoavat yhä useammat tahot.

Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa -seminaarissa esitellään erilaisiin metsäsuunnittelun tehtäviin ja työvaiheisiin Metlassa kehitettyjä palveluja ja tuotteita. Lisäksi keskustellaan metsäsuunnittelun tuotteiden ja palvelujen markkinatilanteesta Suomessa.

Metlan rooli metsäsuunnittelupalvelujen markkinoilla on tiedelähtöinen ja asiakassuuntautunut. Perinteisesti Metla on keskittynyt tuotteistamaan tutkimustuloksia laskentajärjestelmiksi, joiden kehittämisessä on pyritty ottamaan huomioon järjestelmien käyttäjiltä eli metsäsuunnittelijoilta saatu palaute. Metlan Metsävaratietojärjestelmän ja metsäsuunnittelun tutkimus- ja kehittämisohjelmassa (MSU) uutena kohteena on yksityismetsien suunnittelun asiakaslähtöisyyden eli metsäsuunnittelijan ja metsänomistajan vuorovaikutuksen kehittäminen. Yhtenä osana tätä vuorovaikutusta ovat erilaiset tuotteet ja palvelut.

Katso seminaarin ohjelma

Lisätietoja:


Metsäntutkimuslaitoksen tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/    Metlan RSS-tiedotesyöte
Metla/Viestintä PL 18, 01301 VANTAA, puh. 010 211 2000, sähköposti: info @ metla.fi