Metsäntutkimuslaitos

19.09.2007
Kutsu tiedotustilaisuuteen

Matsutake - Suomen metsien arvokkain sieni

Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) Parkanon yksikkö kutsuu Teidät tiedotustilaisuuteen, joka järjestetään maanantaina 24.9. klo 12.00–12.30 Kihniössä, Puumilan Taitotalossa (Kuruntie 1–3). Paikalla on matsutaken huippuasiantuntijoita Japanista, Ruotsista ja Suomesta.

Metlan Parkanon yksikön kaksivuotisessa hankkeessa on selvitetty matsutaken esiintymistä Suomessa ja vientimahdollisuuksia Japaniin. Kihniössä 23.–25.9. järjestettävässä seminaarissa asiantuntijat Japanista, Ruotsista ja Suomesta kertovat matsutakesta, sen tutkimisesta, tunnistamisesta ja kaupallisista mahdollisuuksista.

Maanantain teemana on matsutaken tutkimus ja kokemukset sienen hyödyntämisestä Japanissa, Ruotsissa ja Suomessa. Seminaarin pääluennoitsija on apulaisprofessori Akiyoshi Yamada Shinshun yliopistosta. Tiistaina perehdytään matsutaken poimintaan, hyödyntämiseen ja kauppaan. Paikalla on muun muassa japanilainen kokki kertomassa matsutakesta ruoanlaitossa. Päivien aikana kerrotaan myös koirien hyödyntämisestä matsutaken etsinnässä ja Japanin vientikokemuksista.

Suomen vuoden sieni 2007, tuoksuvalmuska, japaninkieliseltä nimeltään matsutake, on herättänyt syksyn aikaan kovasti mielenkiintoa ympäri Suomea. Suomen matsutake on laadultaan erinomainen. Sieni on isokokoinen ja tuoksuu imelän mausteiselta. Se kasvaa kuivilla mäntykankailla.

Kuluneen syksyn matsutake-sato on ollut Suomessa hyvä ja sientä on löytynyt aina etelärannikolta Utsjoelle saakka. Parhaimmat sadot on saatu Lapista. Sienen viennistä Japaniin on saatu myös ensimmäiset kokemukset. Palaute on ollut erittäin positiivista. Poimijahinta tänä satokautena on ollut 8–20 €/kg. Kyseessä on siis metsiemme arvokkain sieni.

Suomalaisille matsutake on ollut varsin tuntematon sieni, mutta Japanissa sillä on vuosisatojen takaa periytyvä erityisasema. 1600–1700 -luvuilla matsutaken nauttiminen oli sallittua vain keisarillisen hovin jäsenille. Nykyään se on koko kansan kallisarvoinen herkku, josta parhaimmillaan saatetaan maksaa huutokaupoissa jopa 800 €/kg. Maan oma matsutake-sato on romahtanut ja Japaniin tuodaan matsutakea pääasiassa Kiinasta ja Koreasta.

Lisätietoja:


Metsäntutkimuslaitoksen tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/    Metlan RSS-tiedotesyöte
Metla/Viestintä PL 18, 01301 VANTAA, puh. 010 211 2000, sähköposti: info @ metla.fi