Metsäntutkimuslaitos

Tiedote 05.12.2006

FFCS-sertifikaatin tehokkuus hyvä suomalaisissa metsissä

Metsäsertifioinnin ekotehokkuus on Suomessa hyvä, vaikkakin sen tehokkuus voisi olla nykyistä korkeammalla tasolla ilman suuria muutoksia metsänhoidon käytäntöihin. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) selvitti FFCS-metsäsertifioinnin ekologiset vaikutukset ja kustannukset ekotehokkuuden arvioimiseksi.

Tutkimuksessa huomioitiin olemassa olevat boreaalista metsävyöhykettä koskevat tutkimukset sekä aikaisemmat metsäsertifiointitutkimukset. Lisäksi suoritettiin haastattelututkimus yhdeksänä teemahaastatteluna.

Metsäsertifioinnin tarkoituksena on taata, että metsien hoito ja käyttö vastaa edeltäkäsin asetettuja ekologisia, ekonomisia ja sosiaalisia standardeja. Suomen talousmetsistä on sertifioitu FFCS-metsäsertifiointijärjestelmän mukaisesti 95 %. Metsäsertifiointi on haastattelututkimuksen mukaan yhtenäistänyt metsänhoidon käytäntöjä, lisännyt viestintää metsäsektorin sidosryhmien kesken, selkeyttänyt metsänhoidon ohjeistusta, motivoinut auditointien kautta metsäsektorin työntekijöitä noudattamaan tarkemmin niin metsäsertifiointikriteerejä kuin lainsäädäntöäkin ja parantanut heidän luonnonhoidon koulutustasoaan. Kokonaisuudessaan se on siis tehostanut metsäsektorin toimintaa. Metsäsertifioinnin kokonaiskustannukset ovat arviolta 0,37–1,4 €/ha/v. Muihin metsänhoidon ja -suojelun ohjauskeinoihin verrattuna metsäsertifiointi rajoittaa vähemmän ohjauskeinon kohteena olevan metsän taloudellista käyttöä ja sisältää mittakaavaedun. Näin ollen myös metsäsertifioinnin kustannukset ovat muita ohjauskeinoja alhaisemmat.

Tärkeimmät ekologiset kriteerit ovat arvokkaat elinympäristöt, säästöpuu, kulotus ja suojakaista. Arvokkaat elinympäristöt -kriteeri pyrkii suojaamaan metsän monimuotoisuudelle tärkeitä kohteita hakkuiden vaikutuksilta. Kriteeri tukee metsälainsäädäntöä ja metsänhoitosuosituksia, mutta ei tuo näiden lisäksi paljoa uutta metsänhoitoon. Kulotuskriteeri kiinnittää huomiota tärkeään metsien monimuotoisuuteen vaikuttavaan seikkaan eli paloympäristöihin ja pyrkii pitämään metsissä kulotettavan alueen pinta-alan lähellä nykyistä kokoaan. Kulotuskriteeri kuitenkin koetaan hankalana – kulottaminen vaatii niin osaamista kuin resurssejakin ja yksin metsäsertifiointi tuskin takaa riittävän (tässä tapauksessa metsäsertifioinnin vaatiman) kulotusmäärän talousmetsissä. Suojakaistakriteerin mukaisesti tulee vesistöjen ja pienvesien varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova, vähintään 3–5 metriä leveä suojakaista. Suojakaistan tarkoituksena on vähentää ravinnekuormitusta vesistöihin, mutta samalla se lisää kasvillisuuden määrää vesistöjen ja pienvesien varrella. Valitettavasti kuitenkin kriteerin mukainen 3–5 metrin suojakaista mitä todennäköisemmin ei vaikuta merkittävästi ranta-alueiden biodiversiteettiin.

Tärkein suora ekologinen vaikutus metsäsertifioinnista aiheutuu säästöpuukriteeristä, joka voi pitkällä aikavälillä lisätä huomattavasti lahopuulajeille tärkeän lahopuun määrää talousmetsissä. Kriteeri ylittää selkeästi metsien hoitoon vaikuttavien lakien vaatimukset ja tukee metsänhoidon suositusten toteutumista. Säästöpuukriteerin mukaisesti hakkuissa tulee jättää pystyyn 5–10 puuta hehtaarille ja kriteeri ohjeistaa lisäksi jättämään alueelle maapuita.

Metsäsertifioinnin ekotehokkuus voidaan tämän tutkimuksen perusteella arvioida hyväksi, vaikkakin sen tehokkuus voisi olla nykyistä korkeammalla tasolla ilman suuria muutoksia metsänhoidon käytäntöihin. Koska ekotehokkuuden arvio perustuu suureisiin, jotka eivät ole yhteismitallisia, on arvio metsäsertifioinnin ekotehokkuudesta suuntaa-antava. Tarkemman arvion esittämiseksi tarvittaisiin kenttätutkimusta metsäsertifioinnin ekologisista vaikutuksista sekä lisätutkimusta metsäsertifioinnin kustannuksista ja sidosryhmien yhteistoiminnan sujuvuudesta. Lisäksi on muistettava, että ekotehokkuus ei mittarina kerro ekologisten vaikutusten tai kustannusten tasosta vaan ekologisten vaikutusten ja kustannusten suhteesta. Vaikka siis ekotehokkuus arvioidaan hyväksi, tästä ei voi yksinään vetää sitä johtopäätöstä, että metsäsertifioinnin ekologiset vaikutukset olisivat korkeita tai kustannukset pieniä.

Julkaisu: Nieminen, Anu. 2006. Metsäsertifioinnin ekotehokkuus. Metlan työraportteja 39.

Lisätietoja:

Linkkejä:


Metsäntutkimuslaitoksen tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/    Metlan RSS-tiedotesyöte
Metla/Viestintä PL 18, 01301 VANTAA, puh. 010 211 2000, sähköposti: info @ metla.fi