Kasvupaikan laatu ratkaisee lannoituksen kannattavuuden
- Ravinneongelmien riskiä voidaan arvioida

Metlan tutkimuksessa on kehitetty menetelmää, jolla voidaan arvioida mitkä ovat lannoituksen vaikutukset erilaisilla kasvupaikoilla. Samalla ollaan löytämässä niitä rajoja, joilla lannoitus on vielä kannattavaa. Esimerkiksi runsastyppinen suo, jolla on jo puustoa kohtalaisesti, mutta joka kärsii kaliumin ja fosforin puutoksesta, kannattaa lannoittaa. Sen sijaan karuilla niukkatyppisillä soilla lannoituksen hyöty jää vähäiseksi tai tulos on negatiivinen. Suurimmat kasvunlisäykset saadaan siten runsastyppisillä soilla. Tutkimuksen mukaan puuston tilavuuskasvu voimistuu niillä 2 – 3 -kertaiseksi lannoittamattoman puuston kasvuun verrattuna 20 – 30 vuoden ajaksi. Lannoitusinvestoinnin sisäinen korko kohoaa parhaimmillaan 15 %:iin. Puulajeista mänty reagoi ravinnelisäykseen voimakkaammin kuin kuusi, ja kuusi puolestaan voimakkaammin kuin hieskoivu. Tutkimuksella siis tarkennetaan lannoituskohteiden valintaperusteita.

Eri asteisia kaliumin ja fosforin puutostiloja esiintyy arviolta 15 – 20 %:lla koko ojitusalasta. Nyt tehdyn tutkimuksen mukaan aidoilla räme- ja korpityypeillä sekä ohutturpeisilla alueilla puut kykenevät usein hyödyntämään kasvualustan kivennäisravinnevaroja niin hyvin, ettei vakavaa ravinnetilan epätasapainoa pääse syntymään. Lannoituksen vaikutus jää tällaisissa tapauksissa vähäiseksi. Oleellista käytännön lannoitustoiminnan onnistumisen kannalta on, kuinka hyvin vanhoilla kasvillisuudeltaan muuttuneilla ojitusalueilla pystytään erottamaan runsas- ja niukkatyppiset kasvupaikat toisistaan ja tunnistamaan suon alkuperäinen päämuoto (räme, neva). Ravinnepuutosten todennäköisyys kasvaa selvästi, kun turpeen paksuus ylittää 40 cm.

Ravinnetilan määritykseen on perinteisesti käytetty talvella kerättyjä neulasnäytteitä. Tutkimustulosten mukaan havupuiden ravinnetila voidaan selvittää luotettavasti myös varhaissyksyllä kerättyjen näytteiden avulla. Tutkimustulokset osoittavat neulas- ja lehtianalyysin soveltuvan paitsi männyn, myös kuusen ja hieskoivun ravinnepuutosoireistojen tunnistamiseen ja optimiravinnepitoisuuksien määrittämiseen.

Ojitettuja soita on lannoitettu 1950-luvulta alkaen, etupäässä fosforilla ja kaliumilla. Myös typpeä ja hivenaineita on käytetty. 1990-luvulle tultaessa suometsien lannoitus vähentyi jyrkästi, mutta lannoitusalat ovat taas viime vuosina alkaneet uudelleen kasvaa. Selvimmin ovat lisääntyneet nk. terveyslannoitukset, joiden toteuttamista tuetaan yhteiskunnan varoin (KEMERA-tuet). Terveyslannoituksella korjataan puuston ravinnetilaa ravinnesuhteiltaan epätasapainoisilla kasvupaikoilla. Ravinnetaloutta selvittänyt tutkimushanke kuului osana Metlassa vuosina 1999-2003 käynnissä olleeseen SUO-tutkimusohjelmaan.