[METLA Tiedote]

31.3.2004

 

Leena Finér metsänhoidon professoriksi Metlaan

Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) johtokunta nimitti eilen 30.3.2004 maatalous- ja metsätieteiden tohtori Leena Finérin metsänhoidon professorin virkaan. Tutkimusalaan kuuluvat metsien uudistamisen ja hoidon perusteet ja menetelmät sekä metsien ekologia ja metsäpuiden fysiologia. Finér aloittaa työnsä elokuussa 2004 Joensuun tutkimuskeskuksessa.

Leena Finér on opiskellut metsätieteitä Helsingin yliopistossa, jossa hän väitteli maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi vuonna 1992. Vuodesta 2001 lukien hän on hoitanut Joensuun yliopiston metsänhoitotieteen professuuria.

Metsäntutkimuslaitoksessa Finér on työskennellyt tutkijana ja erikoistutkijana vuosina 1983 - 2001. Hän on hoitanut myös viransijaisena Joensuun tutkimusaseman johtajan tehtäviä. Käytännön metsätalouteen Finér on perehtynyt muun muassa Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen johtokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana.

Leena Finér on tehnyt monipuolista tutkimusta metsänhoidon alalla, erityisesti metsäekologiassa. Hän on tutkinut muun muassa metsiköiden ravinnetaloutta, vesitalouskysymyksiä ja puiden juuristojen kehitystä. Finér on ollut myös suunnittelemassa Joensuuhun rakennettua juuristolaboratoriota, joka on koko Euroopassa harvinaisen monipuolinen tutkimuslaiteympäristö. Finér on hankkinut aktiivisella toiminnallaan runsaasti ulkopuolista tutkimusrahoitusta sekä ohjannut lukuisia jatko-opiskelijoita ja väitöskirjantekijöitä.

Professorin virka liittyy Joensuun tutkimuskeskuksen kehittämiseen
Valtioneuvosto teki neljä vuotta sitten päätöksen Joensuun metsäntutkimuksen vahvistamisesta. Tutkimuskeskuksen painoaloiksi on määritelty sellaiset soveltavat tutkimusalat, joiden avulla voidaan parhaiten kehittää alueellista talous- ja yritystoimintaa. Metsänhoidon professorin virka vahvistaa olennaisesti painoalojen tutkimusta.

Metsänhoidon professorin lisäksi tutkimuskeskuksessa toimii tällä hetkellä viisi muuta professoria ja noin 60 tutkijaa. Kaikkiaan henkilöstömäärä on noin 120. Tutkimuskeskukselle valmistuu uusi puinen rakennus lokakuussa 2004.

Lisätietoja:

  • tutkimusjohtaja Jari Hynynen
    puh. 010 211 2350 tai 050 391 2350
    sähköposti: jari.hynynen@metla.fi

  • tutkimuskeskuksen johtaja Jari Parviainen
    puh. 010 211 3010 tai 050 391 3010
    sähköposti: jari.parviainen@metla.fi

Leena Finérin yhteystiedot:

  • Leena Finér, Joensuun yliopisto
    puh. (013) 251 4040
    sähköposti: leena.finer@joensuu.fi


Metlan ajankohtaista-sivulle

 

 
 
 
 
 

Metlan tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/
Metla/Viestintä Unioninkatu 40 A, 00170 HELSINKI, puh. 010 211 2000, sähköposti: info@metla.fi