[METLA Tiedote]

 

 

Julkaistavissa 6.8.2003

 

Metla-rakennuksen peruskivi muurattiin Joensuussa
Metlalle Suomen ensimmäinen suuri puurakenteinen toimistotalo

Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimuskeskuksen uuden toimitilan peruskivi muurattiin tänään 6.8.2003. Kolmikerroksisesta puurakennuksesta tulee ensimmäinen suuri puinen toimistorakennus ja siten tärkeä puurakentamisen esimerkkikohde. Tilaisuuteen osallistunut maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja toi puheessaan esille sen, että Joensuun tutkimuskeskuksen vahvistaminen on olennainen osa laajempaa kansallista tiedepoliittista kehittämistä.

Erityistavoitteena uuden Metla-rakennuksen rakentamisessa on suomalaisen puun uusi ja innovatiivinen käyttö. Rakennus on rungoltaan ja täydentäviltä rakenteiltaan pääosin puuta. Runkoratkaisuna on pilari-palkki-laattajärjestelmä, johon välipohjat tehdään puisista ontelolaatoista ja pintavalusta. Ontelolaatat valmistetaan alueellisena, Pohjois-Karjalan puualan toimijoiden yhteistyöhankkeena.

Uusi rakennus liittyy valtion toimien alueellistamiseen. Kolme vuotta sitten Suomen hallitus päätti vahvistaa metsäntutkimusta Joensuussa. Päätöksen mukaan Metlan Joensuun tutkimuskeskuksen vakinainen henkilöstö kasvaa vuoden 2005 loppuun mennessä sataan työntekijään. Lisäksi määräaikaisissa tehtävissä ja tutkimushankkeissa tulee työskentelemään 50-70 työntekijää, joten tutkimuskeskuksen kokonaishenkilömäärä tulee olemaan 150-170 henkilöä.

Joensuun tutkimuskeskus kasvaa Metlan Vantaan tutkimuskeskuksessa vapautuvien virkojen siirtojen sekä henkilöstön vapaaehtoisen siirtymisen kautta. Tutkimuskeskuksen kasvua on tuettu myös erillisellä kehittämisrahalla valtion talousarviosta. Kolmen viime vuoden aikana tutkimuskeskukseen on perustettu 34 uutta pysyvää työpaikkaa. Tällä hetkellä tutkimuskeskuksessa on 120 työntekijää, joista puolet on tutkijoita.

Uuden rakennuksen halutaan luovan tutkimuskeskukselle innovatiivisen työympäristön ja vahvistavan Metlan identiteettiä ja roolia monitieteisenä tutkimuslaitoksena. Metlan Joensuun tutkimuskeskuksessa tehdään runsaasti puurakentamista tukevaa puutieteen tutkimusta.

Kaikkiaan 225 työntekijälle mitoitettu rakennus valmistuu lokakuussa vuonna 2004. Siihen tulee Metlan lisäksi työtiloja myös Joensuun kaupungille, yliopistolle ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle. Metlan nykyiset tilat Joensuussa siirtyvät uudisrakennuksen valmistuttua Joensuun yliopiston metsätieteellisen tiedekunnan käyttöön.

Lisätietoja:

  • Tutkimuskeskuksen johtaja Jari Parviainen
    p. 010 211 3010 tai 050 391 3010, jari.parviainen@metla.fi
  • Suunnittelija Timo Muhonen
    p. 0101 211 3040 tai 050 391 3040, timo.muhonen@metla.fi
Metla-rakennuksen tekniset tiedot
Esite rakennushankkeesta (pdf)

Metlan Joensuun tutkimuskeskus

Metlan ajankohtaista-sivulle


Metlan tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/
Metla/Viestintä Unioninkatu 40 A, 00170 HELSINKI, puh. 010 211 2000, sähköposti: info@metla.fi