[METLA Tiedote]

Julkaistavissa 5.11.2002

 

Myyriä runsaasti koko maassa

Lähes kaikkialla Suomessa on kuluvana syksynä runsaasti myyriä. Tämä on poikkeuksellista, sillä yleensä myyräkannat eivät vaihtele samassa rytmissä koko maassa, toteaa Metsäntutkimuslaitoksen professori Heikki Henttonen. Myyrien runsaus merkitsee lisääntynyttä tuhoriskiä metsätaimikoissa ja puutarhoissa. Runsas metsämyyräkanta lisää myös myyräkuumetartuntojen riskiä.

Myyräkannat alkoivat kasvaa voimakkaasti kesällä 2001 maan lähes koko eteläisessä osassa sekä pohjoisimmassa Lapissa. Etelässä metsämyyriä oli paljon, ja peltomyyrienkin määrä kasvoi monin paikoin. Myyrien talvehtiminen onnistui hyvin. Kesän 2002 aikana myyräkannat ovat edelleen kasvaneet tai pysyneet voimissaan näillä alueilla ja runsastuneet Etelä-Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Myyriä onkin tänä syksynä runsaasti koko maassa, joskin eri lajien välisissä suhteissa ja eläinten määrissä on alueellisia eroja. (Katso kartta)

Tuleva talvi on myyrätuhoriskin aikaa
Tulevana talvena myyrätuhojen riski on suuri. Ainakin arvokkaimmat puut ja viljelmät kannattaa suojata myyriä vastaan. Taimisuojia ehtii vielä hyvin asettaa. Talvemmallakin voi viime hetken tuhontorjuntakeinona käyttää hangella näkyviin myyrien hengitysreikiin siroteltavia myrkkysyöttejä, jos reikiä on runsaasti keskellä parasta koivutaimikkoa.

Pahin taimituholainen on peltomyyrä. Juuristotuhoja aiheuttavan vesimyyrän kannat eivät ole tänä syksynä runsaita kuin paikallisesti.

Metsämyyrä levittää myyräkuumetta
Runsas metsämyyräkanta lisää myyräkuumeen esiintymistä. Loppusyksy ja alkutalvi ovat myyräkuumeaikaa, kun metsämyyrät tunkeutuvat ulkorakennuksiin. Metsämyyrien virtsassaan erittämä Puumala-virus tarttuu ihmiseen hengitysteitse pölytartuntana. Suomessa on vuosittain noin 1000 myyräkuumetapausta, mutta kun metsämyyriä on paljon laajoilla alueilla, tartuntojen määrä voi nousta yli 2000:een.

 

HUOM! Kaikki Metlan puhelinnumerot ovat muuttuneet v. 2003.
Metlan valtakunnallisen vaihteen numero on 010 2111.

Lisätietoja:
professori Heikki Henttonen, Metla, gsm 040 521 9451
metsätalousinsinööri Asko Kaikusalo, Metla, puh. (019) 440 356

Lue lisää

 

Tutkimushanke: Myyräkantojen vaihtelu ja myyrätuhojen torjunta

Metlan ajankohtaista-sivulle


Metlan tiedotteet Internetissä: http://www.metla.fi/tiedotteet/
Metla/Viestintä Unioninkatu 40 A, 00170 HELSINKI, puh. (09) 857 05260 sähköposti: info@metla.fi