[METLA Tiedote]
28.10.1997

MYYRÄT JATKAVAT MYLLÄÄMISTÄÄN SISÄ-SUOMESSA

Pelto- ja metsämyyrät jatkavat juhliaan Hämeessä ja Keski-Suomessa. Näiden runsasmyyräisten alueiden myyräkannat ovat kauttaaltaan jatkaneet kasvuaan viime syksystä. Tulossa on siten huono talvi Sisä-Suomen taimikoille, ennustavat Metlan myyrätutkijat, erikoistutkija Heikki Henttonen ja metsätalousteknikko Asko Kaikusalo. Metlan myyräennuste käy myös myyräkuume-ennusteesta, sillä metsämyyrän levittämän myyräkuumeen esiintyminen seuraa myyräkantojen kehitystä.

Kartta

Sisä-Suomen runsasmyyräinen vyöhyke jatkuu eteläisimmän Suomen rannikkoseudulle saakka, ja lähes koko Uusimaa kuuluu tähän alueeseen. Ankarin myyrähuippu on Uudellamaalla jo paikoitellen ohitettu, mutta tuhoja on silti odotettavissa.

Maan kaakkois- ja itäosissa metsämyyrät runsastuivat kesän kuluessa, ja nyt myös peltomyyräkannat ovat lähteneet nousuun. Ilmiö on osittain odotettu, koska tämän alueen myyrähuippu on jo useamman kerran peräkkäin tullut noin vuoden Keski-Suomea ja Hämettä myöhemmin. Vaikka alueella ei vielä tänä syksynä olekaan odotettavissa suurempia taimikkotuhoja, kannattaa silti tehdä tarkastuskäynti taimikoille, joilla myyrät ovat aiemminkin viihtyneet.

Maan länsiosissa myyriä on niukasti, eikä välitöntä myyrähuippua ole näkyvissä. Pohjois-Pohjanmaalta Etelä-Kainuuseen ulottuvalta alueelta myyrät lopahtivat viime keväänä. Metsä-Lapin alueella metsämyyrät ovat lisääntyneet nopeasti menneenä kesänä. Sen sijaan Inarin - Utsjoen seudulla myyräkannat ovat edelleen alhaalla.

Metsätaloudessa myyristä on eniten kiusaa juuri taimistotuhojen aiheuttajina. Suurinta tuhoa aiheuttava peltomyyrä kaluaa taimet maanpinnasta lumirajaan, metsämyyrä syö kärkisilmut ja vuosikasvaimet ja vesimyyrä hoitelee muhevien maiden taimien juuret. Myyräennusteen tarkoitus on auttaa runsasmyyräisten alueiden metsänomistajia myyrätuhojen ennaltaehkäisemissä. Nyt, kun taimet on jo tältä vuodelta istutettu, kannattaa taimikoita varjella kautta vuoden käyttämällä taimisuojia ja pahanhajuisia karkotteita tai sitten pelkästään hankien aikana lumireikiin siroteltavaa uutta myyräsyöttimyrkkyä. Myrkky ei kuitenkaan suojaa pellonmetsityskoivuntaimikoita yleisiltä kesätuhoilta.

 

HUOM! Kaikki Metlan puhelinnumerot ovat muuttuneet v. 2003.
Metlan valtakunnallisen vaihteen numero on 010 2111.

Lisätietoja: Asko Kaikusalo, Metla, puh. 019-440 356


METLA tiedotteet: http://www.metla.fi/tiedotteet/
Metla Tiedotus: (info@metla.fi)