Porolaiduntutkimusten nykyvaihe ja sovellutusmahdollisuudet

 

Timo Helle

22.2.2005 Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö
Saariselkä: Riekonlinna, auditorio

 

Seminaarin etusivulle  
Ohjelma  
  Ilmoittautuminen  

Metla  
Rovaniemen  
tutkimusasema  

Ylä-Lapin metsäkiistat koskevat ensisijaisesti poronhoidon ja metsätalouden suhteita. Osapuolten käsitykset ongelman peruskysymyksestä, miten metsätalous vaikuttaa porojen talvilaitumiin, ovat hyvin erilaiset. Paliskuntien mukaan metsätalous on suurin uhka luonnonlaitumien käyttöön perustuvalle perinteelliselle poronhoidolle, kun taas valtion metsätalouden edustajat katsovat, että poronhoidon harjoittamismahdollisuudet voidaan taata nykyisten suojelualueiden ja alue-ekologisen suunnittelun avulla.

Metsätalouden vaikutuksista on käytettävissä tuoretta ja osin uutta tutkimustietoa. Se tarjoaa hyvän perustan poro-metsämalleille, joita tarvitaan tutkimushankkeen lopullisena tavoitteena olevien eri luonnonkäyttötapojen ja niiden yhdistelmien vertailussa.

MMT Eero Mattilan johtaman valtakunnan metsien inventointiin liittyvän porolaiduntutkimuksen maastotyöt saatiin päätökseen viime kesänä myös Ylä-Lapin osalta. Ylä-Lapin maastonäyte käsittää yhteensä 956 koealaa, joista pääosa sijoittuu Inariin. Alustavien tulosten mukaan poronjäkälien hehtaaribiomassat metsämaan kankailla ovat varttuneissa metsissä (ikä yli 70 v) huomattavasti korkeammat kuin nuorissa metsissä (ikä alle 70 v). Ero on suurin kuivilla kankailla, tärkeimmällä jäkälälaiduntyypillä, mutta sama piirre tulee esiin myös kuivahkoilla ja tuoreilla kankailla. Kerätyn maastoaineiston pohjalta on selvitettävissä, mistä tekijöistä erot johtuvat. Mahdollisuuksia on useita alkaen hakkuutähteistä ja päätyen sammalten ja varpujen runsastumiseen tiheissä taimikoissa ja nuorissa kasvatusmetsissä. Tulokset olivat hyvin samansuuntaiset myös aikaisemmassa, vuonna 1978 tehdyssä tutkimuksessa, joskin erot varttuneiden ja nuorten metsien jäkälämäärissä olivat silloin pienemmät.

MMM Lotta Jaakkola on selvittänyt lupon runsautta ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä menetelmiä luppobiomassojen määrittämiseksi. Osa maastotöistä on tehty Pallas-Ounastunturin ja Lemmenjoen kansallispuistoissa. Lupon määrä on vahvasti riippuvainen puuston tilavuudesta ja hyvät luppometsät ovat yleensä 150-200-vuotiaita. Inarissa parhaat luppometsät näyttävät kasvavan kuivahkoilla kankailla, alueen yleisimmällä kasvupaikkatyypillä. Niillä luppoa on, koko puusto huomioon ottaen, keskimäärin 135 kg hehtaarilla. Lisäksi Lotta Jaakkola on määrittänyt valtakunnan metsien inventoinnin porolaiduntutkimuksessa käytettyjen lupon runsausluokituksen biomassavasteet, jotka on testattu useilla alueilla ja myös useilla laiduntutkimuksessa mukana olleilla henkilöillä.

Ylä-Lapin metsäisissä paliskunnissa porot turvautuvat yleensä luppoon keväisten teräshankien aikana, mutta vahvalumisina talvina lupot ovat ainoaa luonnosta saatavaa ravintoa jo keskitalvella. Porojen käytettävissä oleva luppomäärä vaihtelee vuosittain. Vähimmillään sitä on silloin, kun vain puissa alle kahden metrin korkeudella kasvava luppo on porojen saatavilla; se on noin viisi prosenttia lupon kokonaismäärästä. Yleisempää on kuitenkin se, että talviset myrskyt varistavat luppoa tykyn mukana hangelle. Luppo on porojen käytettävissä myrskyn jälkeen, ja jos se välillä peittyy lumeen, uudelleen lumien sulaessa. Voidaan olettaa, että varttuneiden metsien keskimääräinen ”lupposadanta” on vuotuisen kasvun verran, ts. noin kymmenen prosenttia koko puuston luppomäärästä. Inarilaisissa varttuneissa männiköissä luppoa putoaa hangelle keskimäärin alun toista kymmentä kiloa, mutta kun useimmissa Inarin paliskunnissa varttuneita männiköitä on, tai on ollut, satoja neliökilometrejä, kysymys on sadoista tuhansista luppokiloista.

Lisätietoja

Erikoistutkija Timo Helle
Metla, Rovaniemen tutkimusasema
Puhelin 010211 4526
Sähköposti timo.helle @ metla.fi

 
  Päivitetty:   23.02.2005 / JSaa Metla : AjankohtaistaTapahtumat     Palaute Metlan etusivulle