Lauri Hetemäki 20.7.1999

Metsälehden kolumni / Metsälehti N:o 14, 1999

Kansallinen metsäohjelma (KMO) esittää noin 120 miljoonan markan valtion vuosittaista lisätukea metsäinvestointeihin. Alkuperäinen tavoite oli saada varat maa- ja metsätalousministeriön budjettiraamien ulkopuolelta, mutta hallitus ei ole tälle lämmennyt. Miksi ei ja miten pärjätään jatkossa paremmin?

Vaikka taustalla ovat saattaneet vaikuttaa hyvinkin raadolliset poliittiset tekijät, ei liene mahdollista vierittää syytä epäonnistumisesta kokonaan metsäsektorin ulkopuolisten tahojen niskoille. Tähän viittaa ainakin 23.6. julkaistu YVA-väliraportti, jossa käsitellään KMOn taloudellisia perusteita ja ympäristövaikutuksia (http://www.vyh.fi/poltavo/yva/metsa/valir.htm).

Raportin kolme päätulosta ovat: 1) KMO yliarvioi esitettyjen tukitoimenpiteiden kansantaloudellisia vaikutuksia, 2) tuettavaksi ehdotetuilla metsäinvestoinneilla ei voida vaikuttaa ohjelmassa esitettyihin tavoitteisiin ohjelmakaudella (2000 – 2010) ja 3) KMOssa esitetyt perustelut valtion metsäinvestointituelle ovat joko ristiriidassa KMOn omien tavoitteiden kanssa, perustuvat vääriin laskelmiin, ovat taloudellisesti huonosti perusteltuja, tai ovat vaikeasti arvioitavissa koska niitä ei ole riittävästi yksilöity.

KMOta valmisteltiin uudella laajalla osallistumisprosessilla, jonka seurauksena onnistuttiin saavuttamaan konsensus metsäsektorin ja ympäristöjärjestöjen välillä sekä hallituksen hyväksyntä. Merkittäviä saavutuksia. Mutta kuten YVA-väliraporttikin osoittaa, KMOn asiantuntijavalmistelu oli monelta osin ontuvaa. Erityisesti taloudellisten ja YVA kysymysten valmistelu oli puutteellista. Oppi KMOsta voidaankin tiivistää siten, että konsensus ei korvaa asiantuntemusta. Rahoittajien (valtiovarainministeriön) vakuuttaminen edellyttäisi todennäköisesti myös perustelujen uskottavuutta.

Miten metsäpolitiikka on käännettävissä myös alan ulkopuolisten tahojen silmissä uskottavalle uralle? Varmaankaan yksiselitteistä vastausta ei ole. Seuraavassa kuitenkin yksi ehdotus.

Valtion niukoista resursseista käydään yhä tiukempaa kädenvääntöä eri ministeriöiden kesken. Tällaisessa tilanteessa pärjäävät ne, jotka pystyvät parhaiten perustelemaan asiansa. Mikäli tukiohjelmilla voidaan osoittaa olevan positiivisia vaikutuksia myös oman sektorin ulkopuolelle, ne menestyvät paremmin. Toisaalta, jos yhteiskunnan resursseja tavoitellaan pelkästään etupoliittisin perustein, jotka eivät saa tukea tutkimus- tai muusta parhaasta saatavilla olevasta tiedosta, onnistumisen mahdollisuudet ovat huonot.

Eturyhmien ja virkamiesten lisäksi riippumattomia asiantuntijoita kannattaisi hyödyntää nykyistä enemmän metsäpoliittisessa valmistelutyössä. Eturyhmävetoinen metsäpolitiikka tapaa johtaa lyhyen aikavälin intressien korostumiseen ja kompromisseihin, jotka eivät välttämättä vakuuta yhteiskuntaa laajemmin. Virkamiehillä puolestaan on useimmiten kiire ja riittämättömät taustatiedot, jotta he pystyisivät perehtymään asioiden perusteisiin. Seuraavista esimerkeistä voisi löytyä malli myös onnistuneemmalle metsäpolitiikan valmistelulle.

EMU-päätöksen valmistelua varten pääministeri asetti ns. professorityöryhmän pohtimaan EMUn haittoja ja hyötyjä. Viime vuonna valtiovarainministeriö perusti talouspoliittisen valmistelunsa ja keskustelun tueksi "taloustieteellisen neuvoston", joka koostuu taloustieteen professoreista. Myös Suomen Pankki on valinnut strategiakseen nostaa asiantuntemuksen ja päätöksentekoa tukevan tutkimuksen ja valmistelutyön tasoa, koska näin uskotaan voitavan parhaiten vaikuttaa Euroopan Keskuspankissa.

Metsäpolitiikan historiassa on asiantuntijatyöhön perustuvista ohjelmista hyviä ja huonoja kokemuksia. Niistä voidaan myös ottaa oppia. Pätevien asiantuntijoiden käyttö ei toki yksin riitä, tarvitaan myös eturyhmiä ja virkamiehiä. Selvää kuitenkin on, että mitä osaavampia ollaan ja mitä paremmin perusteltuja näkemykset ja esitykset ovat, sitä enemmän niitä kuunnellaan ja saadaan tukea.