[ 1. Johdanto |
2. Kantapuut |
3. Koeviljelykset |
4. Geenivarat ]
1. Johdanto
Metsänjalostuksen lähtömateriaalin muodostavat luonnonmetsistä valitut kantapuut. Osaa kantapuista ja pluspuista säilytetään kokoelmissa ja siemenviljelyksillä kasvullisesti lisättyinä vartteina, joten jo ammoin kaatuneidenkin puiden perimää on tallessa tulevaisuuden tarpeita varten. Uuden jalostusohjelman, Metsänjalostus 2050, mukaan käytännön jalostustyö tehdään jatkossa kohdealueittain. Kohdealuejako perustuu 30 vuoden jaksolta laskettuihin keskiarvoihin kasvukauden tehoisan lämpötilan summista. Niiden mukaan Suomi on jaettu kuuteen yhtenäiseen osa-alueeseen. Lämpösummatieto on perusteena myös metsänviljelyn kaupan valvonnassa käytettävillä lähtöisyysalueilla (ent. jalostusvyöhyke).
Lähtöisyysalueet
Lähtöisyysalueet jakavat puulajien levinneisyysalueet pienemmiksi osiksi, joiden sisällä jokainen kantapuu on sopeutunut vyöhykkeen eri osien olosuhteisiin. Perustana aluejaolle ovat provenienssikokeiden tulokset ja käytännön metsänviljelyissä tehdyistä alkuperäsiirroista saadut kokemukset sekä Suomen kasvillisuusvyöhykkeet, luonnonmaantieteelliset alueet ja kasvukauden tehoisan lämpötilan summat eri alueilla.
Männyn lähtöisyysalueet (1-11) ovat pieniä, koska jo suhteellisen lyhyet siirrot lyhyemmän kasvukauden suuntaan aiheuttavat kestävyyden alenemista. Kuusi on joustavampi alkuperäsiirtojen suhteen. Paikallista populaatiota eteläisemmillä alkuperillä voidaan saavuttaa jopa suurempi kasvunopeus materiaalin kestävyydestä tinkimättä. Näin kuuselle on muodostettu 6 lähtöisyysaluetta. Raudus- ja hieskoivun aluejako on jokseenkin yhtenevä kuusen aluejaon kanssa.
Metsägeneettisen rekisterin tilastot 15.3.2009:
|
 |
