[ 1. Geenivarojen suojelu | 2. Geenireservimetsät | 3. Ex situ-suojelu | 4. Yhteistyö ]

Suojellut alueet ja elinympäristöt metsäpuiden geenivarojen suojelussa

 

	Kuva: Metla/Erkki Oksanen

Kansallis- ja luonnonpuistojen, luonnonsuojelualueiden ja muiden metsäisten suojelualueiden tarkoitus on säilyttää metsäekosysteemi, mutta samalla niillä voi olla merkitystä geenivarojen suojelun kannalta.

Suurin osa Suomen suojelualueista on valtion omistamalla maalla, ja on suojeltu lakien tai asetusten nojalla ja siten tarkoitettu pysyvästi suojelluksi. Pieniä, harvinaisille puulajeille tärkeitä ekosysteemejä ja luontotyyppejä suojataan Metsälain (1093/1996) tai Luonnonsuojelulain (1096/1996) säännösten perusteella. Nämä säännökset ovat tärkeitä muutamien harvinaisten puulajien geneettiselle suojelulle, koska Luonnonsuojelulaki kieltää muuttamasta esim. luontaisia jaloja lehtipuita kasvavia metsiköitä niin, että niiden erityispiirteet vaarantuisivat.

Suojelualueilla on kuitenkin kaksi tärkeää rajoitetta geenivarojen suojelun kannalta; suojelualueiden sijainti pääosin Pohjois-Suomessa ei vastaa geenivarojen suojelun tarpeita ja luonnonsuojelu vielä usein estää hoitotoimet, joita tarvittaisiin puuston uudistumisen edistämiseksi.

Toisinaan suojelusäännökset myös rajoittavat suojelualueiden geenivarojen käyttöä, esimerkiksi siementen tai varteoksien keruu voi olla rajoitettua.