|
|
Kuva: Metla/Erkki Oksanen
Metsäntutkimuslaitos Parkano keskittyy turvemaiden metsien kasvatukseen ja käyttöön, puunhankintalogistiikkaan ja -teknologiaan, ympäristökysymyksiin sekä metsäyrittäjyyteen.
Tavoitteenamme on olla arvostettu tiedeyhteisö, joka kykenee vastaamaan tietotarpeisiin ja ennakoimaan ne osaamisemme tärkeimmillä - suometsätalous, metsien terveydentila sekä metsänuudistaminen ja kasvatus - alueilla. Toimialueenamme on läntinen Etelä-Suomi ydinalueenaan Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Satakunta.
Metsäntutkimuslaitoksen ensimmäinen maakunnallinen tutkimusasema perustettiin Parkanoon vuonna 1961. Toiminta alkoi Karvian Alkkiassa Pohjois-Satakunnan metsäkoeaseman nimellä. Vuonna 1975 asema siirtyi uusiin toimitiloihin luonnonkauniiseen Kaironiemeen Parkanon keskustan tuntumassa. Tutkimusaseman laajennus valmistui vuonna 1991. Metlan tutkimusasemat muuttuivat toimintayksiköksi 1.10.2005 ja toimipaikoiksi 1.1.2010. Parkano kuuluu Länsi-Suomen alueyksikköön 1.1.2010 alkaen.
Parkanon toimipaikassa työskentelee 38 henkilöä (11.1.2012), joista 13 on tutkijoita. Käytettävissä on moderni tiedelaboratorio.
Ajo-ohje
| AJANKOHTAISTA
Tiedotteet
Uutiskirjeet
Julkaisut
YHTEYSTIEDOT
Metsäntutkimuslaitos
Kaironiementie 15
39700 Parkano
puh: 010 2111, fax: 010 211 2103
Aluejohtaja: MMT, professori Jori Uusitalo
Asiakaspäällikkö: Lasse Aro
Aluetiedottaja: Aimo Jokela
Henkilöstö

Toimipaikan esite (pdf)
|