Minna Vainio
Oulun yliopisto, Biologian laitos
Ketun ravinnonkäyttöä tutkittiin analysoimalla Kainuusta talvina 1993-94 ja 1994-95 kerättyjen 75 ketun mahan- ja suolensisällöt. Ravintovalikoiman kvalitatiivisen määrittämisen lisäksi tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten ketun ravinnon koostumus vaihtelee eri vuosina ja talvikuukausina ja onko eri sukupuolta olevien ja eri-ikäisten kettujen ravinnonkäytössä eroja. Lisäksi tarkastelun kohteena oli myös, vaikuttaako ravinnon koostumus ketun kuntoon. Tulokset on esitetty eri ravintoryhmien (10 kpl) suhteellisina esiintymisfrekvensseinä.
Kainuulaisesta aineistosta saadut tutkimustulokset tukivat käsitystä ketun hyvin monipuolisesta ravintovalikoimasta. Kymmenestä ravintoryhmästä tärkeimpiä, yli 30 %:ssa mahoista esiintyneitä olivat myyrät ja hiiret, raadot ja jänikset. Selvästi yleisimpiä pikkujyrsijöistä olivat Microtus-suvun myyrät. Jäniksiä Kainuun ketut olivat syöneet yllättävänkin paljon, koska maissa, missä kaniineja ei ole, jänikset esiintyvät yleensä vähemmässä kuin 10 % :ssa mahoista. Kaatopaikkajätteitäkin esiintyi lähes kolmanneksessa mahoista ja päästäisiä ja viljaa ja heinää reilussa neljänneksessä mahoista. Yhteensä 40,0 % mahoista sisälsi lintuja ja pelkästään metsäkanalintujakin esiintyi neljänneksessä näytteistä. Muut nisäkkäät, muut linnut ja kalat olivatkin sitten selvästi muita merkityksettömämpiä ravintokohteita ja esiintyivät alle 20 %:ssa mahoista.
Heikompana myyrätalvena (1993-94) ketut olivat syöneet enemmän lintuja ja muita nisäkkäitä, ja kun myyriä oli taas seuraavana vuonna enemmän saatavilla, oli lintujen syöntiä vähennetty ja siirrytty myyrien pyyntiin. Diversiteetti-indeksi oli merkitsevästi suurempi talvella 1993-94, eli ketut olivat käyttäneet eri ravintokohteita monipuolisemmin, kun myyrät olivat vähissä.
Loppu- ja alkutalven väliset erot ravinnonkäytössä olivat pieniä. Ainoastaan metsäkanalintuja ketut olivat käyttäneet hieman enemmän lopputalvella (tammi-maaliskuussa) kuin alkutalvella (marrasjoulukuussa). Ravintovalikoima yksipuolistui alkutalvesta lopputalveen.
Sukupuolet eivät eronneet ravinnonkäyttönsä suhteen. Ainostaan jäniksiä urokset näyttivät syöneen jonkin verran naaraita enemmän. Aikuiset ketut söivät enemmän metsäkanalintuja kuin nuoret (alle l-vuotiaat). Päinvastainen tilanne oli kalojen sekä viljan ja heinän käytön suhteen, joita nuoret käyttivät runsaammin. Ravintovalikoiman diversiteetti oli nuorilla ketuilla suurempi. Nuorilla vain raadot sekä vilja ja heinä esiintyivät yli kolmanneksessa mahoista, kun aikuiset ketut olivat selvemmin keskittyneet myyrien ja hiirien sekä jänisten runsaaseen käyttöön
Verrattaessa suoliliepeen painoja nuorilla ja aikuisilla tai eri sukupuolilla ei eroja löytynyt. Suoliliepeen painon perusteella ketut luokiteltiin kolmeen kuntoluokkaan: vähä-, keski- ja runsasrasvaiset. Kaatopaikkajätteitä olivat selvästi eniten käyttäneet runsasrasvaiset ketut. Näyttäisikin siltä, että hyvä kunto olisi seurausta runsaasta ihmisperäisen ravinnon käytöstä. Ravintovalikoiman diversiteetissä ei ollut eroja kuntoluokkien välillä ja muista ravintokohteista ainoastaan jänisten suhteen kuntoluokkien välillä oli suuntaa antava ero. Jäniksiä olivat eniten syöneet keskirasvaiset ketut.
Tämän tutkimuksen tärkeimpänä tuloksena voitaneenkin pitää hyvän kunnon ja kaatopaikkajätteiden välistä yhteyttä. Hyvästä kunnostahan seuraa yleensä hyvä säilyvyys ja suuri poikastuotto, ja kun otetaan huomioon myös kettujen hyvä dispersaalikyky, on mahdollista, että "urbanisoituminen" on varteenotettava syy kettujen viimeaikaiseen runsastumiseen. Näin ollen ketut eivät olisikaan enää niin riippuvaisia myyräkantojen vaihteluista kuin aikaisemmin.