Versio 2.0 / 7.4.1997 © Olli Haukkovaara
Mikäli tähän tekstiin halutaan viitata jossain muussa julkaisussa, se on tehtävä seuraavasti:
Haukkovaara, Olli, 1997: Suomen ja pohjoisen Itämeren valaat, ver. 2.0. Nisäkäsverkko-postituslista (nisakasverkko@lists.eunet.fi) ja uutisryhmä sfnet.harrastus.nisakas, 7.4.1997. URL: http://www.metla.fi/org/snis/suomen.valaat.html
Huom: Aiempi versio on julkaistu v.1990 Nisäkäspostin numerossa 29, sivuilla 42-47, otsikolla "Suomen ja pohjoisen Itämeren valaista".
Tämä kirjoitus on uusittu tietopaketti nisäkäsharrastajille ja- tutkijoille pohjoisella Itämerellä tavatuista valaista. Osittain tämä nyt on vain luettelo siitä mitä lajeja on tavattu, missä ja milloin. Ainoastaan pyöriäisen ja maitovalaan, kaksi useimmin Suomessa tavattua valaslajia, olen esitellyt hieman tarkemmin. Jos joku haluaa sitten lisätietoja näistä sympaattisista nisäkkäistä, niin kehoitan ensimmäiseksi lukemaan Veli-Risto Cajanderin ja Tiu Similän erinomaisen kirjan "Suurvalaat ja delfiinit".
Sisällysluettelo:
Sinivalas Balaenoptera musculus
Sillivalas Balaenoptera physalus
Lahtivalas Balaenoptera acutorostrata
Ryhävalas Megaptera novaeangliae
Pohjoisenpullokuonovalas Hyperoodon ampullatus
Maitovalas Delphinapterus leucas
Pyöriäinen Phocoena phocoena
Valkokuonodelfiini Lagenorhynchus alirostris
Delfiini Delphinus delphinus
Puollokuonodelfiini Tursiops truncatus
Kirjallisuus ja viitteet
Sinivalas eksyy hyvin harvoin Itämereen, saati sitten Suomeen asti. Sinivalaan selkänikamia löydettiin kuitenkin v. 1942 Porin Preiviikistä. Löydön ikää on vaikea määrittää, sillä valas on voinut kuolla paljon aikaisemminkin. /9/
Sillivalas on ehkä käynyt Suomessakin, sillä helmikuussa 1923 rantautui yksi yksilö Lövstabuktenin lahdella, Upplannin pohjoisrannikolla Ruotsissa. Sinne päästäkseen sen oli täytynyt uida Ahvenanmeren kautta, jolloin se on saattanut käväistä myös Suomen aluevesillä. /2/
Tämä laji on tavattu vain kerran, 2.7.1881, Siikajoella, Siikajoen suun tienoilla, lähellä silloista Tauvon saarta (64 min 49 sek). Kyseessää oli nuori eläin, ja se saatiin kiinni puolikuolleena. Pituus oli 3 syltä eli 5.35 m, selkäpuoli musta, vatsapuolelta punertavan valkoinen. Valkoiset hetulat otti talteen maisteri Zidbäck. /4,8/
Ryhävalas on tavattu Suomessa varmuudella ainakin kerran, v. 1978. Tällöin tapahtui viimeisin suurvalasvierailu Suomen vesillä. Valpuriksi ristitty valas havaittiin ensi kerran Suomessa Hailuodon edustalla ja se seikkaili Itämeressä yli puoli vuotta. Ruotsin rannikolla se sotkeutui lohiverkkoon josta se saatiin kuitenkin irrotetuksi. Valpuri ei kuitenkaan koskaan päässyt pois Itämerestä. Se kuoli todennäköisesti nälkään, ja sen ruumis löydettiin eteläiseltä Itämereltä talvella 1979.
Lisäksi 9. huhtikuuta 1851 pyydystettiin ryhävalas Eestissä, Raumonsaaren (Rammonsaaren) luona, Tallinnasta itään. /1,5b,6/
Tämä pikkuvalas on tavattu mm. Tukholman saaristossa. Ruotsissa ja Eestissä tehtyjen havaintojen perusteella on mahdollista, että joku harhaileva pohjoisenpullokuonovalas on Suomessakin poikennut. /8/
Maitovalas on satunnaisvierailijoista tavallisin, ja niitä on nähty viimeisen 25:n vuoden aikana ainakin kolmesti Suomen vesillä.
Maitovalaiden väritys on omaleimainen. Ne ovat syntyessään maksan ruskeita, ja muuttuvat ensin tumman siniharmaiksi. Väri vaalenee ajan mittaan, kunnes kuusivuotiaina valaista on tullut täysin valkoisia. Maitovalailla ei ole selkäevää, vaan muutaman sentin korkuinen kohouma selässä. Pituutta niillä on 3,9 metriä (maksimi 6 m) ja painoa 400-1300 kg.
Nämä valkeat valaat uivat yleensä rannikkovesissä, missä ne syövät äyriäisiä, turskia ja villakuoreita.
Maitovalaat liikuskelevat noin kymmenen yksilön parvissa, joita johtaa "äitivalas", ja sitä seuraavat sen eri-ikäiset jälkeläiset. Valasperhe voi uida jonossa, ja äiti käyttäytyy hyvin suojelevasti vanhempiakin poikasia kohtaan. Maitovalaskoiraat voivat muodostaa 3-15 yksilön "poikamiesporukoita".
Maitovalaat ovat hyvin äänekkäitä, ja niiden sirkuttelevia ääniä voi helposti kuulla vedenpinnan yläpuolellakin - niitä kutsutaankin "merten kanarialinnuiksi". Ne käyttävät vaihtelevia ääniään apuna kaikuluotauksessa ja etsiessään hengitysaukkoja jään alta. Maitovalailla on myös kellon kumahtelua muistuttava ääni, jonkalaista ei ole millään muulla valaslajilla.
Tässä tietooni tulleet suomalaiset maitovalashavainnot:
| 1) | 1869-06-kaksi ensim. viikkoa | Tenhola, nähty |
| 2) | 1869-06-kaksi ensim. viikkoa | Kemiö, nähty |
| 3) | 1869-07-04 (- 1 vko) | Simojoen suun lähellä, "viikon ajan" |
| 4) | 1884 | Viipurinlahti, nähty |
| 5) | 1894 | Kalajoen saaristo, pyydystetty 1 yksilö |
| 6) | 1903-05 | Pikkalan lahti, U.l., nähty |
| 7) | 1903-kesä | Viipurinlahti, nähty |
| 8) | 1904 | Kalajoen saaristo, nähty |
| 9) | 1907-syksy | Tvärminnen lahti, nähty |
| 10) | 1966 | Pohjanlahdella nähtiin yksinäinen eläin. |
| 11) | Kesällä 1967 | nähtiin samoin Pohjanlahdella 5-6 eläintä käsittävä parvi, josta tehtiin montakin havaintoa. |
| 12) | 6.6.1986. Tuorein havainto | Hailuodon edusta, nähty |
Tuorein havainto on siis 6. kesäkuuta 1986, jolloin eksyi yksinäinen maitovalas Suomen vesille. Sen näkivät ainakin erään luotsikutterin miehistö ja tutkimusteknikko Osmo Timola Perämeren tutkimuslaitokselta. Havaintopaikka oli Hailuodon edusta. Sen koommin ei eläintä sitten Suomessa nähty, mutta 15-16.6 oleskeli Ruotsin rannikolla Sundsvallin edustalla myös maitovalas, todennäköisesti sama yksilö, joka 16.6 aamupäivällä suuntasi taas vauhdilla kohti Suomea. /1,3,5,8/
Pyöriäinen on ainoa jokseenkin säännöllisesti maassamme tavattu valaslaji. Vielä 1950-luvulla pyöriäiset olivat yleinen näky Itämeressä Suomenkin rannikolla, ja monet kalastajat näkivät niitä lähes säännöllisesti pyyntiretkiensä yhteydessä. Nyt - tai oikeastaan jo 1960-luvulta lähtien - ne ovat kadonneet koko Itämeren alueelta lähes täysin. Ruotsin Itämerenrannikolla nähtiin 1970-luvulla vuosittain enää vain 5-10 yksilöä. Suomesta ei ole tietoa.
Pyöriäinen on pieni ja vilkas eläin. Sen pituus on keskimäärin 1,4 metriä (maksimi 1,8 m) ja paino 41-90 kiloa. Väriltään se on tumman harmaa ja vatsapuolelta puhtaan valkoinen. Harmaat, soikeat evät sijaitsevat valkoisella alueella, ja niiden etureunoista suupieliinn ulottuu kapea harmaa juova.
Pulleudestaan huolimatta pyöriäiset ovat ketteriä uimareita. Nimensä ne ovat saaneet siitä että parvissa liikkuessaan ne eivät ui järjestäytyneessä muodostelmassa, kuten monet muut pikkuvalaat, vaan ne uivat ristiin rastiin toistensa kanssa ja voivat muuttaa salamannopeasti suuntaa. Pyöriäisparven eteneminen näyttääkin melkoiselta sekamelskalta.
Näiden pikkuvalaiden 10-15 yksilön parvissa vallitsee tiukka sosiaalinen arvojärjestys, ja ne pitävät tovereistaan hyvää huolta, etenkin vahingoittuneista yksilöistä. Pyöriäiset ovat hyvin äänekkäitä ja päästelevät lisäksi mm. matalia huutoja.
Pyöriäiset syövät etupäässä pehmeitä kaloja, kuten silakoita ja makrilleja, 4-5 kiloa päivässä. Ne etsivät ravintonsa rannikkovesistä, toisinaan myös joista, ja joutuvat siten helposti tekemisiin likaantuneiden vesien ja ympäristömyrkkyjen kanssa. Siinä onkin ilmeisesti yksi syy pyöriäisten lähes täydelliseen katoamiseen Itämerestä.
Tiedetään, että tämän vuosisadan alkupuoliskolla pyöriäisiä saapui joukoittain Pohjanmereltä Tanskan salmien kautta Itämerelle lisääntymään. Tällöin Itämerellä oleskeli 10 000 - 20 000 pyöriäistä vuosittain. Tanskan salmissa ja eteläisellä Itämerellä lienee elänyt aiemmin myös pienehkö pyöriäiskanta pysyvästi. Pyöriäisten pariutuminen tapahtuu elo-syyskuussa, synnytys touko-kesäkuussa. Poikanen on 70-80 cm pitkä ja painaa kolme kiloa. Pyöriäisen lisääntymisestä Suomen rannikoilla ei ole tietoa.
Entäpä pyöriäisten häviämisen syyt ? Arvellaan, että Itä- ja Pohjanmereen päästetyt PCB- ja DDT-yhdisteet ovat ratkaisevasti heikentäneet pyöriäisten lisääntymiskykyä - aivan kuten alueen hylkeillekin on tapahtunut.
Syynä pyöriäiskantojen romahdukseen Itämerellä ovat mitä todennäköisemmin olleet myös seuraavat tekijät: liiallinen pyynti (vielä 1800- luvun lopussa tapettiin Tanskan salmissa vuosittain 1000 - 2000 pyöriäistä), eläinten menehtyminen kalanpyydyksiin, pyyntirajoitusten puute koko Itämeren alueella, ajoittain erittäin kylmät talvet (etenkin sotavuosien 1939-42 kovat talvet verottivat kantaa rankasti) sekä läheisessä Pohjanmeressä esiintyvät monet myrkylliset kemikaalit.
Tässä yhteydessä sopii kysyä: meillä ja muissa Pohjoismaissa on tehty paljonkin Itämeren hylkeiden suojelun hyväksi, mutta miksi pyöriäisten, ainoiden vakituisten valaidemme suojelutoimenpiteet ja tutkimustyö on kokonaan unohdettu
Olisi todella mahtavaa, jos leikkisät pyöriäisparvet saataisiin takaisin kisailemaan Itämeren aalloille, varsinkin nyt kun tämä merialue on puhdistumassa DDT- ja PCB-myrkyistä. No, onneksi WWF sentään on ryhtynyt toimeen ja sillä onkin käynnissä "pyöriäisprojekti" Pohjanmerellä ja eteläisellä Itämerellä. WWF yrittää arvioida eläinten määrää ja miettiä miten piskuinen kanta olisi pelastettavissa.
Missäpäin pyöriäisiä sitten nähdään - tai nähtiin - Suomessa: pääasiassa Merenkurkusta etelään ja Suomenlahden keskiosista länteen. Perämerellä niitä nähtiin harvemmin, mutta useammin kuitenkin kuin Suomenlahden itäosissa (yleensäkin näyttää siltä että vesillemme eksyvät valaat liikkuvat mieluummin pohjoiseen, Pohjanlahdelle ja Perämerelle, kuin itään Suomenlahdelle).
Tiedossani on toistaiseksi noin 40 pyöräishavaintoa maastamme, valtaosa vuosisadan alusta, 1990-luvulta kaksi havaintoa yhteensä viidestä eläimesta, tuorein kesäkuulta 1996 Merikarvialta. Tämä viimeisin yksinäisen eläimen vierailu päättyi kalaverkkoihin hukkumiseen. /1,5,8,10/
Tämäkin laji on tavattu kerran, tosin vanhan Suomen alueella Karjalassa, missä vuonna 1935 löydettiin (Terijoelta) Kuokkalasta 1 yksilö, joka on nyt Helsingin Yliopiston kokoelmissa.
"14.6.1935, Ankara myrsky. Kalastajan vaimo tapasi Ollilan hiekkarannalla matalassa vedessä temmeltämässä. Kylän väki toi köyttä, lautoja ja kivillä mukiloitiin, elävänä (puolikuolleena !) saatiin kiinni. Pituus 3 m, paino 354 kg". /8/
Nähty maamme rannikolla, mutta milloin ja missä, sitä ei kirjoittaja ole onnistunut saamaan selville, vieläkään... /1/
Pullokuonodelfiini on tavattu ainakin kolmasti Suomenlahdella. Vanhin tiedossa oleva havainto on Virosta, Seiskarista etelään, Luga-joen (Laukaanjoen) suulta vuodelta 1871. Seuraava havainto lajista on syyskuun lopulta 1905, jolloin yksinäinen eläin nähtiin uiskentelemassa Tammisaaren saaristossa. Lokakuun 2. päivänä löydettiin sama eläin, jota oli ammuttu useita kertoja, kuolleena rannalta Tammisaaren lähistöltä Lappohjasta. Eläin, naaras, oli 294.5 cm pitkä, ympärysmitta 151 cm, pyrstöevä 67 cm leveä, rintaevä 36 cm pitkä ja selkäevä 30 cm korkea. Nykyään eläin on Helsingin yliopiston kokoelmissa. Kolmas havainto, josta tarkemmat tiedot puuttuvat, on Porvoon saaristosta vuodelta 1953.
Tuorein havainto pohjoiselta Itämereltä lienee vuodelta 1989 jolloin toukokuun kolmantena viikonloppuna (19.-21.5) nähtiin Ruotsissa, Tukholman saaristossa, pullokuono(?)delfiinejä. /7,8,9/
| - | Bjärvall, Anders & Ullström, Staffan (1985): Suuri nisäkäskirja. Helsinki-Turnhout, Belgia (Tammi). |
| 1. | Cajander, Veli-Risto & Similä, Tiu (1987): Suurvalaat ja delfiinit. Keuruu (Otava). |
| 2. | Curry-Lindahl, Kai (1963): Nordens djurvärld. Tukholma (Esselte). |
| 3. | Haukkovaara, Olli (1986): Maitovalas käväisi Suomessa. Nisäkäsposti 25:34 |
| 4. | Hirvensalo, Lauri (toim.) (1936): Maapallon eläinkuvasto. Porvoo (WSOY). |
| 5. | Kivirikko, K.E. (1932) kirjassa Karjalan kirja, toim. Iivo Härkönen. Porvoo (WSOY). |
| 5b. | Kivirikko, K.E. Suomen Selkärankaiset. |
| 6. | Koivisto, Ilkka (toim.) (1983): Suomen eläimet, osa 1: nisäkkäät. Espoo (Weilin+Göös). |
| 7. | Leikola, Anto & Vallari, Francesco (toim.) (1961): Suuri eläinkirja, osa Nisäkkäät. Milano (WSOY). |
| 8. | Siivonen, Lauri (toim.) (1956): Suuri nisäkäskirja. Helsinki (Otava). |
| - | Siivonen, Lauri (toim.) (1972): Suomen nisäkkäät. Keuruu (Otava). |
| - | Siivonen, Lauri (1977): Pohjolan nisäkkäät. Keuruu (Otava). |
| 9. | Similä, Tiu (1989) : Kirjallinen ilmoitus |
| - | Similä, Tiu (1989) : Valaita näkyvissä! Eläinmaailma 10/89, ss. 22-35 |
| 10. | Ympäristöministeriö (1986): Uhanalaisten eläinten ja kasvien suojelutoimikunnan mietintö, osa 2: Suomen uhanalaiset eläimet. Helsinki (Valtion painatuskeskus) |
Lajiluettelo | Suomen Nisäkästieteellinen Seura
Tekijän yhteystiedot:
Olli Haukkovaara internet: Haukkovaara Olli <olli.haukkovaara@pp.nic.fi>