Kai Norrdahl & Erkki Korpimäki
Turun yliopisto, Biologian laitos, Ekologisen eläintieteen laboratorio
Olemme tutkineet myyrien ja niitä syövien nisäkäs- ja lintupetojen ekologiaa vuodesta 1984 alkaen Etelä-Pohjanmaalla, lähinnä Kauhavan-Lapuan Alajoen peltolakeuden ympäristössä. Tutkimusalueellamme myyräkannat vaihtelevat kolmen vuoden jaksoissa, ja petokannat seuraavat myyräkantoja. Yhtenä keskeisenä kysymyksenä on ollut selvittää säätelevätkö pedot pikkunisäkäskantoja. Olemme lähestyneet ongelmaa sekä seuraamalla pikkunisäkäs- ja petokantojen kehitystä että manipuloimalla petokantoja. Esittelen nyt kanden osatyön tuloksia: ensimmäisessä selvitimme myyrien kuolinsyitä seuraamalla radiolähettimillä merkittyjen yksilöiden kohtaloita kannanvaihteluiden eri vaiheessa, toisessa poistimme petoja 3:n neliökilometrin suuruisilta koealueilta ja vertasimme myyrien kannankehitystä näiden poistoalueiden ja samankokoisten kontrollialueiden välillä.
Kolmen viikon mittaisessa radioseurannassa oli vuosina 1992- 1994 yhteensä 64 idänkenttämyyrää, 26 peltomyyrää ja 26 metsämyyrää. Ainut havaittu "luonnollinen" kuolinsyy oli petojen saalistus (vähintään 36 tapettua). Tärkeimmät tappajat olivat kärppä ja lumikko (77% tapetuista), petolinnut tappoivat loput. Myyräkantojen romahduskeväänä 1992 pedot tappoivat lähes 9% myyristä päivässä, joten petojen aiheuttama kuolleisuus ylitti selkeästi myyrien lisääntymispotentiaalin. Myyräkantojen nousuvaiheessa (syksy 1993, kevät ja syksy 1994) päivittäinen kuolleisuus vaihteli välillä 0.5-2%, mikä ei riittänyt pysäyttämään myyräkantojen nousua. Tulosten perusteella päättelimme, että pedot eivät pystyne pysäyttämään myyräkantojen nousua niin kauan kuin myyrät lisääntyvät täydellä teholla. Vasta kun myyrien lisääntyminen lakkaa huippuvuoden talveksi, pedot pääsevät niskan päälle. Huippuvuoden talvella pedot vähentävät myyräkantoja niin paljon, että myyrä- ja petomäärien suhde laskee alle sen kriittisen pisteen, jossä päivittäinen kuolleisuus ylittää myyrien lisääntymiskyvyn. Tämän jälkeen myyräkannat romahtavat nopeasti.
Manipulaatiokokeessa vähensimme myyräkantojen romahduskeväinä (1989, 1992, 1995) koealueilta joko lumikkojen (4 aluetta) tai lisäksi kärppien ja petolintujen (3 aluetta) määriä. Myyräkantojen kehitystä poistoalueilla ja yhtä monella kontrollialueella seurattiin huhtikuusta elokuuhun. Pelkkä lumikkojen määrän vähennys ei vaikuttanut myyräkantojen kehitykseen, mutta kun poistimme myös kärppiä ja pesiviä petolintuja, myyräkantojen kehitys kääntyi nousuun. Ero kontrollialueisiin, joilla romahdus jatkui, oli merkitsevä.
Molempien osatöiden tulos viittasi samaan suuntaan: myyräkantojen romahdus, tai ainakin sen jatkuminen keväästä syksyyn, johtui pedoista. Romahdus ei nähtävästi johtunut pelkästään lumikkojen saalistuksesta, vaan useamman petolajin saalistuksen yhteisvaikutuksesta. Lumikko ja kärppä osoittautuivat kuitenkin selkeästi tärkeimmiksi myyriä syöviksi pedoiksi.
Radioseurannan tuloksista tarkemmin julkaisussa: Norrdahl,K. & Korpimäki, E. 1995. Mortality factors in a cyclic vole population. Proc. R. Soc. Lond. B 261:49-53.