Tiedonanto kevätkokouksessa Oulussa 24.3.1997
WWF:n metsäpeuratyöryhmä piti ainakin toistaiseksi viimeisen kokouksensa tammikuun 27-28. päivinä 1997 Kuhmossa. Kokouksessa kuultiin katsaukset metsäpeuratilanteeseen Kainuussa, Suomenselällä ja Lieksassa sekä lähinnä toisen käden tietona myös naapurissamme Karjalan Tasavallassa.
Kokous totesi metsäpeuran laajentaneen elinaluettaan ja lisääntyneen lukumääräisesti Suomessa siinä määrin, että akuuttia tarvetta erityistoimenpiteisiin sen suojelemiseksi ei enää maassamme ole. Tämä toteamus on ilmeisesti tehty myös metsästyksen säätelystä vastaavissa elimissä, koska metsäpeuralle on voitu katsoa jo sallittavan muutama kaatolupa Kainuussa. Kaikkiaan 10 metsäpeuran kaatolupaa on myönnetty pelloilta tapahtuvaan, ilmeisesti rodullisesti epäilyttävien yksilöiden, pyyntiin. Vain n. puolet luvista tuli määräaikana käytetyksi.
Kainuussa metsäpeuratilanteen hoito-, seuranta- ja suojeluvastuu on siirtynyt Kainuun Riistanhoitopiirille, joka on perustanut erityisen "Metsäpeuran rotupuhtausprojektin" metsäpeuratilanteen jatkuvaksi seuraamiseksi. Kannan koko Kainuussa oli talvella 1996 suoritetun helikopterilaskennan mukaan n. l000 päätä. Vuosikasvu oli siis noin kolminkertaistunut edelliseen 1askentaväliin (l985-93) verrattuna. Kasvun voimistuminen voitaneen katsoa johtuvaksi poronhoitoalueen etelärajalle pystytetyn esteaidan, jonka aikaan saamiseen myös WWF:llä oli oma roolinsa, positiivisesta vaikutuksesta.
WWF:n metsäpeuratyöryhmä katsoi l) täyttäneensä sen tehtävän, joka sille oli asetettu ja 2) metsäpeuratilanteen nyt olevan siinä määrin turvattu sekä metsäpeurakannan seurannan ja hoidon olevan pysyvästi järjestettynä, joten se saattoi katsoa voivansa lakkauttaa itsensä. Joka tapahtuikin.