Voitto Haukisalmi (yhteistyössä Heikki Henttosen, Lotta Wickströmin ja Jarkko Hantulan kanssa)
Sopuleiksi kutsuttuihin jyrsijöihin kuuluu kaksi erillistä kehityslinjaa: 1) kaulussopulien sukukunta Dicrostonychinii ja sen ainoa suku Dicrostonyx sekä 2) sukujen Lemmus, Myopus, Synaptomys ja Mictomys muodostama sukukunta Lemminii. Näistä suvut Dicrostonyx j a Lemmus esiintyvät vain arktisilla ja subarktisilla alueilla.
Sopulien suolistoloisista on tiedetty hyvin vähän erityisesti Palearktisella vyöhykkeellä. Mahdollisuus sopulien loisten tarkempaan tutkimukseen tarjoutui vuonna 1994, kun ruotsalais-venäläinen tutkimusretkikunta purjehti halki koko Siperian rannikon aina Wrangelin saarelle asti keräten 17 pysähdyspaikasta erilaisia biologisia näytteitä, näiden joukossa myös siperiansopulien (Lemmus sibiricus ja L. trimucronatus) ja kaulussopulien (Dicrostonyx torquatus ja D. groenlandicus) suolia. Tunturisopulin (Lemmus lemmus) suolistoloisia voitiin tutkia Finsestä, Etelä-Norjasta, ja Kilpisjärven seudulta pyydetyistä yksilöistä. Myös Alaskasta, arktisesta Kanadasta ja Grönlannista on saatu näytteet sikäläisestä kaulussopulista (D. groenlandicus).
Sopulien suolistoloislajistoon kuuluu heisimatoja (Cestoda) ja sukkulamatoja (Nematoda). Loissukutasolla sopulien sisäloisfauna muistuttaa suuresti myyrien vastaavaa lajistoa. Lajitasolla sopulien loiset ovat kuitenkin eri lajeja kuin myyrissä esiintyvät lajit ja lisäksi kummallakin tutkitulla sopulisuvulla on vain sille tyypillinen lajisto.
Kaulussopuleilta löydettiin kahdeksan loislajia (viisi heisimatoa ja kolme sukkulamatoa); näistä viisi on aiemmin tuntemattomia lajeja. Siperiansopuleita tavattiin vain neljä lajia (kolme heisimatoa ja yksi sukkulamato), kaikki aiemmin tunnettuja. Aineistomme perusteella useimmat sopulien suolistoloiset esiintyvät laajalti sekä Siperiassa että Pohjois-Amerikassa. Vaikka Dicrostonyx ja Lemmus sukujen Palearktiset ja Nearktiset edustajat ovat erilaistuneet jo satoja tuhansia vuosia sitten, tämä ei näytä vaikuttaneen merkittävästi niiden loislajistoon. Toisaalta alustavat geneettiset tutkimuksemme osoittavat, että vaikka loisilla ei ole nähtävissä selviä morfologisia eroja eri alueiden välillä, ne ovat geneettisesti selvästi erilaistuneita. Lisäksi loisten geneettinen erilaistuminen näyttäisi seuraavan melko hyvin isäntien vastaavaa erilaistumista sekä mannerten välillä että sisällä.
Tunturinsopulin loistilanne on varsin mielenkiintoinen. Vaikka tämä Fennoskandian kotoperäinen laji on hyvin läheistä sukua Länsi-Siperiassa tavattavalle Lemmus-lajille (L. sibiricus), tunturisopulissa elää vain yksi sisäloislaji (aiemmin tuntematon heisimato); tätä loislajia ei tavata millään muulla sopulilla tai myyrällä. Vielä kummallisempaa on se, että tämän heisimatosuvun (Andrya) edustajia ei tavata ollenkaan Siperiansopulilla, mutta eräs samaan sukuun kuuluva laji esiintyy yleisenä kaulussopulilla sekä Siperiassa että Pohjois-Amerikassa. Miksi tunturisopuli on menettänyt Lemmuksille tyypilliset loiset ja missä/milloin se on "hankkinut" tilalle tämän uuden loislajin? Uskomme että morfologisten, geneettisten ja fylogeneettisten tutkimusten perusteella voimme jatkossa valottaa tunturisopulin loisfaunan omituisuuksia.
Viestin Nisakasverkkoon postitti:
Olli Haukkovaara olli.haukkovaara@vlk.fi