Metla on osa Luonnonvarakeskusta 1.1.2015 alkaen. www.luke.fi
  SUOMEKSI     PÅ SVENSKA     IN ENGLISH     AUF DEUTSCH     ПО-РУССКИ     
 
Metla-etusivuTutkimusPalvelutJulkaisutMetinfo-metsätietopalvelutTutkimusmetsätTietoa MetlastaStrategiaYhteystiedot
Metla » Tutkimus » Tutkimusohjelmat » TUK  » Seminaarit

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen
keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (TUK)

Sivukartta | Haku

Kesto: 2005 - 2010

Keskeiset tulokset ja niiden merkitys monimuotoisuuden turvaamiselle

 

Monimuotoisuuden turvaamisen hyödyt: kansalaisten arvostukset ja maksuhalukkuus lisäsuojelusta

Ennen METSO-ohjelman kokeiluvaihetta ja sen käynnistymisen aikoihin tehtyjen kansalais- ja metsänomistajatutkimusten tulokset (ks. luku 2.13, Ovaskainen ym.) antoivat varsin selkeää tukea METSO-ohjelmalle ja siinä käyttöön otetuille vapaaehtoisille keinoille. Valtaosa suomalaisista kannatti eteläisen Suomen metsien suojelun lisäämistä (Horne ym. 2004b, Horne & Karppinen 2009). Toisaalta on syytä huomata, että arvostukset erosivat vastaajaryhmittäin ja että vastaajat yleisestikin pitivät tärkeinä metsänomistajien oikeuksia ja monimuotoisuuden turvaamisen yhteensovittamista metsien muiden käyttö­muotojen kanssa. Lehtosen ym. (2003) samansuuntaisten tulosten mukaan suomalaisten valtaosa piti lisäsuojelua omaa hyvinvointiaan lisäävänä ja oli halukkaita maksamaan siitä.

Ohjaus- ja toteutuskeinojen hyväksyttävyys kansalaisten ja metsänomistajien arvioimana

Kansalaisten käsitysten mukaan (Horne ym. 2004b, Horne & Karppinen 2009) suotavimpia keinoja monimuotoisuuden turvaamiseksi olivat vapaaehtoiset sopimukset ja neuvonta. Vapaaehtoisia keinoja käytettäessä myös maksuhalukkuus lisäsuojelusta oli suurempi kuin pääosin maanhankintaa käytettäessä. Valtaosa katsoi, että metsänomistajille maksettavien korvausten tulee kattaa vähintään puuntuotannon tulojen menetykset täysimääräisinä.

Metsänomistajat pitivät erittäin tärkeänä omistusoikeuden ja määräysvallan säilyttämistä (Horne ym. 2004c, 2009b, luku 2.1.4, Koskela). Vaikka kannatus lisäsuojelulle maanhankinnan avulla oli vähäistä, joustavammat järjestelyt monimuotoisuuden turvaamiseksi olivat selvästi hyväksytympiä. Hyväksytyin keino muistutti kokeiluvaiheen luonnonarvokauppaa. Sopimusten hyväksyntä riippui voimakkaasti korvauksen määrästä, mutta myös muista sopimusehdoista (aloitteentekijä, kesto, metsän käyttörajoitukset, maksutapa).

Tuoreen, vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan suurin osa metsänomistajista oli sitä mieltä, että pysyvästi suojeltavassa kohteessa kauppahinnan tulisi kattaa puuston ja maan markkina-arvo ja kohteen omistusoikeuden säilyessä maksettavan korvauksen puuston markkina-arvo (luku 2.1.4, Koskela). Monien metsänomistajien mielestä myös luontoarvojen tulisi vaikuttaa korvaus- tai kauppasummaan.

Korvauksen ja muiden sopimusehtojen väliset vaihtosuhteet ovat tärkeä näkökohta monimuotoisuuden turvaamisen kustannustehokkuuden kehittämistä pohdittaessa. Tulosten mukaan epämieluisat sopimusehdot tekivät metsänomistajan kokeman rahamääräisen menetyksen ja siten tarvittavan korvauksen helposti moninkertaiseksi verrattuna joustavampaan vaihtoehtoon. Mieluisa toteutustapa sekä myö se, että kohteella on muitakin monikäytöllisiä arvoja omistajalle voi toisin sanoen pienentää rahallista palkkiota, joka tarvitaan tekemään suojeluratkaisu metsänomistajalle hyväksyttäväksi. Toteutustapoja kehittämällä olisi siten periaatteessa mahdollista saada tietty määrä laadulliset kriteerit täyttäviä kohteita monimuotoisuuden turvaamistoimien piiriin valtiontaloudellisesti edullisemmin mutta metsänomistajien hyvinvointia heikentämättä (Horne ym. 2004c) .

Suojelukohteiden tarjonta ja siihen vaikuttavat tekijät

 Useimpiin METSO-ohjelman 2003–2007 kokeiluhankkeisiin kohteita saatiin riittävästi tarjolle. Kokeiluhankkeissa oli käytössä erilaisia hinnoittelumekanismeja. Vaikka metsänomistajien toivottiin esittävän hintapyynnön kohteen suojelusta, tämä oli usein metsänomistajille hankalaa ja hinta-arvion teki kokeiluhankkeen vastuuhenkilö kulloinkin käytössä olleella hinnanmääritystavalla. Hinnasta neuvoteltiin sen jälkeen metsänomistajan kanssa. Ajatus siitä, että metsänomistajat kilpailisivat keskenään sopimuksen saamiseksi ja alentaisivat hintapyyntöjään, ei täysin toiminut (Syrjänen ym. 2007). Myöskään metsänomistajan ympäristömyönteisten asenteiden ei havaittu laskevan hintapyyntöä (Juutinen ym. 2005). Vapaaehtoisten keinojen havaittiin joka tapauksessa saavuttaneen metsänomistajien laajan hyväksynnän. Vapaaehtoisin keinoin myös saatiin suojelluksi pääosin ekologisesti hyvälaatuisia kohteita (Syrjänen ym. 2007).

METSO-ohjelman 2008–2016 toteutuksessa käytetään Kestävän metsätalouden rahoituslain määräaikaisia ympäristötukisopimuksia ja metsäluonnon hoitohankkeita sekä luonnonsuojelulain mukaisia yksityisiä suojelualueita, maan ostoa suojelutarkoituksiin ja enintään 20 vuoden määräaikaisia rauhoitussopimuksia. Näistä vapaaehtoisista keinoista metsänomistajat kokevat kaikkein useimmin sopivana monimuotoisuutta edistävät luonnonhoitohankkeet. Myös määräaikaiset sopimukset sekä talousmetsien tehostettu luonnonhoito kiinnostavat pysyviä suojeluratkaisuja useammin (luku 2.1.4, Koskela).

Vaikka metsänomistajat tutkimusten mukaan kokevat määräaikaiset sopimukset ja luonnonhoitohankkeet hyväksyttävimmiksi keinoiksi, käytännön kokemukset METSO-ohjelman toteutuksessa ovat osoittaneet, että myös pysyvät suojeluratkaisut kiinnostavat metsänomistajia. Käytössä onkin hyvä olla nykyiseen tapaan sekä määräaikaisia että pysyviä keinoja, joista voidaan kohteen luonnonarvot ja metsänomistajan tavoitteet huomioon ottaen löytää sopiva vaihtoehto.

Monimuotoisuuden turvaamisen kustannukset ja taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset

 

Monimuotoisuuden turvaamisen kustannukset ja kustannustehokkuus

Monimuotoisuuden turvaamisen yhteiskunnallisia kustannuksia kuvaavat metsänomistajille maksettavat korvaukset, toisin sanoen maan oston tai vuokrauksen kulut. Nämä sisältävät korvauksen puuntuotannon tulonmenetyksistä (vaihtoehtoiskustannukset puuston ja maapohjan arvona tai määräaikaisen sopimuksen aikana menetettynä nettokantorahatulona) sekä mahdollisten lisätoimenpiteiden suorista kustannuksista.

Hanneliuksen (luku 2.1.6) suuntaa-antavien laskelmien mukaan METSO-kohteille 10 vuoden ympäristötukisopimuksista maksetut korvaukset vastasivat karkeasti puolta vastaavan kohteen markkina-arvosta. Tämän perusteella ympäristötukisopimus näyttäisi olevan metsänomistajalle rahallisesti varsin houkutteleva. Viime aikoina onkin ollut havaittavissa, että kohteiden tarjonta jopa pysyvään suojeluun ylittää kysynnän ja suojelun toteutukseen käytettävissä olevat varat. Hannelius (2006) tarkasteli kohteiden hankintakustannuksia lunastusmenettelyssä, vapaaehtoisissa kiinteistökaupoissa sekä ympäristötukea ja luonnonarvokauppaa käytettäessä.

Satakunnan luonnonarvokaupan kokeiluhankkeessa havaittiin, että maksettu palkkio vaikutti voimakkaasti päätökseen luonnonarvokauppaan osallistumisesta (Juutinen ym. 2005, Kumela & Koskela 2006). Luonnonarvokaupan kustannukset olivat samaa tasoa kuin jos kohde olisi ostettu valtiolle, joskin tulos riippuu käytetystä laskentakorkokannasta (Juutinen ym. 2006). Työkaluksi määräaikaisen suojelun korvausten tarkasteluun on kehitetty SuojeluMotti-ohjelmisto (luku 2.1.7, Hynynen).

Metsiensuojelun vaikutukset puumarkkinoihin ja metsäteollisuuteen

Jos metsien suojelua lisätään merkittävästi, raakapuun tarjontapotentiaali supistuu. Tämä nostaa puun hintaa ja metsäteollisuuden tuotantokustannuksia, jolloin tuotanto vähenee erityisesti sahateollisuudessa. Nämä puuntarjonnan supistumisesta markkinoiden kautta välittyvät epäsuorat vaikutukset synnyttävät myös kansantaloudellisia kerrannaisvaikutuksia.

Kun tarkasteltiin laajuudeltaan METSO 2008–2016 -ohjelman tavoitteita vastaavaa Etelä-Suomen metsien lisäsuojelua, vaikutukset puumarkkinoihin, metsäteollisuuden tuotantoon ja kansantalouteen jäivät suhteellisen pieniksi (luku 2.2.1, Kallio & Hänninen). Tarkasteluissa käytetyt mallit ottavat huomioon hintojen sopeutumisen ja raaka-aineen tarjontalähteiden välisen korvautumisen (puun tuonti ja lisääntyvä puunhankinta muilta alueilta), jotka tasoittavat vaikutuksia. Vaikutusten suuruus riippuu siitä, millaisia kohteita suojeltavaksi valitaan. Osa suojeluun tarjottavista kohteista on myös voinut olla käytännössä jo aiemmin tarjontapotentiaalin ulkopuolella metsänomistajan omaehtoisen suojelupäätöksen perusteella. Biodiversiteettitiedon sisällyttäminen malleihin mahdollistaa suojelun kustannustehokkuuden tarkastelun alueittaisten rajakustannusten kautta.

Vaikka lisäsuojelun epäsuorat vaikutukset koko kansantalouden tasolla jäävät pieniksi, ne voivat olla paikallisesta näkökulmasta tarkasteltuina suuriakin. Kniivilä ym. (2002) havaitsivat samansuuntaisesti, että Ilomantsin suojelualueiden hyödyt ylittivät kustannukset koko Pohjois-Karjalan alueella tarkasteltuina mutta jäivät paikallisesti tarkasteltaessa kustannuksia pienemmiksi. Suojelun toteutus voi siis nostaa esiin paikallisia kompensaatiokysymyksiä vaikka valtakunnalliset hyödyt perustelisivat tietyn suojelutason.

Suojelualueiden sosiaalinen ja taloudellinen merkitys lähialueelleen

Suojelualueilla on monitahoinen sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen merkitys lähialueelleen. Kansallispuistokunnissa tehtyjen asukaskyselyjen (luku 2.3.4, Petäjistö & Selby) mukaan puistot parantavat alueen tunnettuutta ja imagoa, vaikka niistä saatavat taloudelliset hyödyt olisivatkin vähäisiä. Matkailun edistämistoimenpiteet eivät useinkaan ole olleet riittäviä. Pienialaisten ja hajallaan sijaitsevien suojelualueiden hyödyntäminen voi olla vielä haastavampaa. Tämä voi olla yksi peruste tilarajat ylittävien yhteistoimintaverkostojen kehittämiselle.

Matkailu- ja virkistyskäytön paikallistaloudelliset hyödyt liittyvät kävijöiden rahankäytön tulo- ja työllisyysvaikutuksiin. Näitä voidaan tarkastella siitä näkökulmasta, voiko uuden yritystoiminnan syntyminen esimerkiksi luontomatkailuun korvata mahdollisia lisäsuojelun taloudellisia menetyksiä. Yleensä kansallispuistojen paikallistaloudelliset hyödyt ovat suhteellisen pieniä (luku 2.3.6, Selby ym.). Niiden rooli korvaavina tulolähteinä riippuu lähialueen palvelurakenteesta, sillä merkittävien rahavirtojen syntymiseen tarvitaan palveluita. Yritysmahdollisuuksien havaitseminen ja realisointi taas vaatii aikaa ja asenteen muutosta sekä yrittäjiltä että muilta päätöksentekijöiltä.

 

Metsäsuunnittelun rooli monimuotoisuuden turvaamisessa

 

Monitavoitteisen ja vuorovaikutteisen metsäsuunnittelun menetelmät ja mahdollisuudet

Metsäsuunnittelun päätöksentekoa tukevat tarkastelut voivat kohdistua eri mittakaavatasoille. Yksityismetsien metsäsuunnittelussa tarkastellaan useimmiten tila- ja metsikkötasoa, vaikkakin myös aluetason suunnittelusta on joitakin esimerkkejä (luku 2.4.4, Kärkkäinen ym.). Monimuotoisuustarkasteluissa mittakaava on yksityismetsissä kuitenkin lähes aina metsikkötaso. Metsikkötasolla voidaan arvioida esimerkiksi metsikön suojelun vaihtoehtoiskustannus, mutta ei sitä, tulisiko ko. metsikköä ensinkään hakata omistajan koko metsäomaisuudelleen asettamien tavoitteiden ja tilan tuotantomahdollisuuksien näkökulmasta. Monimuotoisuuden turvaamisen näkökulmasta suunnittelumenetelmien ja -laskelmien kehittäminen olisikin suunnattava vähintään tilatason tarkasteluihin. Tilatason ylittävässä tarkastelussa voidaan puolestaan ottaa huomioon suojelun sosiokulttuurisia arvoja ja vaikutuksia esim. maisemaan ja maaseutuelinkeinoihin.

Metsäsuunnittelun tutkimus on kehittänyt tilatason tarkasteluihin sopivia menetelmiä. Käytännössä jo ”normaalin” monitavoitteisen tilatason suunnittelulaskelman toteuttaminen (esim. Pukkala 2007) antaa tulokseksi omistajan tavoitteiden mukaiset metsiköiden käsittelyt. Mikäli omistajalla on monimuotoisuuteen liittyviä tavoitteita, on todennäköistä, että ainakin osalle monimuotoisuuspiirteitä sisältävistä metsiköistä (osalle niistä) valitaan optimoinnissa monimuotoisuuden säilyttävä tai sitä edistävä käsittely (esim. lepo tai jokin erikoishakkuu).

Mikäli tarkastelun kohteena on yhteiskunnan asettamien kriteerien mukainen kohde, kohteen suojelusta mahdollisesti saatava suojelukorvaus voidaan sisällyttää tilatason laskelmiin (esim. Kurttila ym. 2008). Tämä toteutetaan siten, että omistaja saa myös metsikön lepo-käsittelyvaihtoehdosta rahallista tuloa vastaavasti kuin puun myynnistä. Kun omistaja vielä määrittelee tilatason tavoitteensa, nähdään mikä olisi tarkastellun metsikön optimaalinen käsittely. Mikäli omistaja ei osaa kuvata omia tavoitteitaan riittävän tarkasti, voidaan käyttää vuorovaikutteista otetta ja kuvata omistajalle tilan tuotantomahdollisuuksien raja esim. hakkuutulojen ja jäävän puuston arvon suhteen. Samassa kuvassa voidaan näyttää mahdollisesti suojeltavan metsikön käsittely (hakkuu tai lepo) tietyllä suojelukorvaus- ja hakkuutulotasolla ja jäävän puuston arvolla (Pykäläinen & Kurttila 2009).

Elinympäristömallit suojelutarkasteluissa

Metsäsuunnittelussa voidaan myös hyödyntää eri lajeille tai lajiryhmille laadittuja elinympäristömalleja joko suoraan suunnittelulaskelmissa tai välillisesti (esim. luku 2.4.3, Nikula ym. sekä 2.2.3, Hirvelä ym.). Mallit kuvaavat ko. lajin mahdollisia elinympäristöjä puustotunnusten funktiona. Mallien antama todennäköisyys elinympäristön hyvyydelle voidaan edelleen esittää karttoina, jolloin saadaan kuva vaikkapa liito-oravalle sopivien elinympäristöjen määrästä ja jakaantumisesta alueella.

Elinympäristömallit voidaan ja olisi tarpeen myös suoraan integroida suunnittelulaskelmiin. Suunnittelumenetelmien avulla saadaan kuva elinympäristöjen kehittymisestä ja metsien käsittelyn tai esim. maankäytön muutosten vaikutuksista elinympäristöjen määrään. Ottamalla elinympäristömallin antama tunnus yhdeksi numeeriseksi tavoitteeksi suunnittelulaskelmissa voidaan lisäksi pyrkiä sekä määrällisiin tavoitteisiin lajin suhteen että myös siihen, että elinympäristöjen sijoittuminen toisiinsa nähden on toivotunlainen eri ajankohtina.

Valitettavasti laskennallisten tilatason suunnittelumenetelmien käyttö on vielä toistaiseksi ollut harvinaista käytännön metsäsuunnittelussa. Elinympäristömallien käyttö päätöstukena on ehkä hieman yleistynyt, mutta ei kuitenkaan osana suunnittelulaskelmia. Tässä olisi mahdollisuus myös nk. spatiaalisen optimoinnin menetelmien siirtämiseksi osaksi käytännön metsäsuunnittelua. Myös suunnitelmavaihtoehtoihin liittyviä elinympäristöjen kehitysennusteita ja niiden eroja erilaisissa suunnitelmissa olisi tällöin erityisen mielekästä esitellä päätöksentekijöille karttakuvien muodossa. Tulevaisuuden kehittämis- ja tutkimustarpeita

METSO-ohjelman seuranta ja vaikutusten arviointi

METSO 2008–2016 -ohjelman toteutuksen välttämätön osa on toimenpiteiden toteutuksen seuranta, jotta onnistumiset, ongelmat ja kehittämistarpeet pystytään tunnistamaan. Päävastuu käytännön seurantatyöstä on Metlalla ja Suomen ympäristökeskuksella MMM:n ja YM:n alaisuudessa. Ympäristöministeriö asetti vuonna 2008 METSO-ohjelman laajapohjaisen seurantatyöryhmän, joka toimii yhteistyöelimenä eri tahojen välillä ja seuraa METSOn toteutumista. METSO-ohjelma kuuluu myös Kansallinen metsäohjelma 2015:n Metsien monimuotoisuus ja ympäristöhyödyt -työryhmän alueeseen. METSO 2008–2016 -ohjelman ensimmäinen väliarviointi tehdään vuonna 2010 samanaikaisesti Kansallisen metsäohjelman väliarvioinnin kanssa.

Ohjelman seurantaa ja sitä tukevaa tutkimusta varten Metlassa käynnistettiin vuonna 2009 kolme MMM :n rahoittamaa METSO-tutkimushanketta. Hankkeissa kootaan seurantatietoa METSO-toimenpiteiden toteutuksesta ja tuloksista, tarkastellaan monimuotoisuuden turvaamisen kustannustehokkuutta, kartoitetaan METSO-kohteilta helposti mitattavia rakennepiirteitä sekä näistä riippuvaista uhanalaista ja silmälläpidettävää lajistoa, tuotetaan tietoa METSO-ohjelmassa määriteltyjen tärkeiden elinympäristöjen kaltaisten metsien määrästä ja alueellisesta jakautumisesta, kehitetään monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvää päätöstukea metsänomistajille sekä tutkitaan metsien luontaista häiriödynamiikkaa mukailevien metsänkäsittelymallien mahdollisuuksia metsälajiston monimuotoisuuden turvaamiseksi talousmetsissä. Osana Metlan vuonna 2009 tehtyä valtakunnallista kyselyä selvitettiin METSO-toimenpiteiden tunnettuutta sekä metsänomistajien kiinnostusta vapaaehtoiseen monimuotoisuuden turvaamiseen ja näkemyksiä toimintatavoista (luku 2.1.4, Koskela).

Monimuotoisuuden turvaamisen kustannustehokkuuden ja ohjauskeinojen säädöspohjan kehittäminen

 

Toteutustapojen ja ohjauskeinojen kokonaisuus

Vaikka viimeaikaisessa keskustelussa ja myös tässä raportissa on kiinnitetty erityistä huomiota yksityismaiden määräaikaisiin sopimusjärjestelyihin, on muistettava, että monimuotoisuuden turvaamiskeinojen kokonaisuuteen kuuluu monia eri toteutustapoja kuten talousmetsien luonnonhoito, pienialaiset määräaikaiset suojelukohteet, yksityiset suojelualueet ja kansallispuistojen ym. yhtenäisten suojelualueiden verkosto. On selvää, että tarvitaan erilaisia toteutustapoja eriluonteisiin kohteisiin. Sekä määräaikaisilla että pysyvillä suojelukohteilla on oma paikkansa.

Lyhyet määräaikaiset sopimukset sopivat parhaiten hoitoa vaativien ja luonnonarvoiltaan muuttuvien kohteiden suojeluun, pitkäaikaiset tai pysyvät suojelusopimukset taas hitaasti kehittyvien ja pysyvien monimuotoisuusarvojen turvaamiseen. Luonnonhoidon avulla voidaan nopeuttaa ja ylläpitää luontaisen kaltaisia kehityskulkuja monimuotoisuuden kannalta arvokkaissa kohteissa ja edistää alueiden kytkeytyneisyyttä (Syrjänen ym. 2007). Yksityismaiden pienialaiset määräaikaiset kohteet eivät luonnollisesti korvaa yhtenäisten, pysyvien suojelualueiden verkostoa vaan ovat sitä täydentävä elementti, jonka ekologista merkitystä voidaan lisätä suojelualueverkon ja lajien leviämisen kannalta tarkoituksen­mukaisella sijoittelulla. On myös huolehdittava siitä, että lyhyisiin määräaikaisiin sopimuksiin käytetyt resurssit ovat suhteessa niistä saataviin hyötyihin ottaen huomioon myös kohteiden sopimuskauden jälkeinen tilanne.

Samoin monimuotoisuuden turvaamisessa käytettävien ohjauskeinoja valikoimassa on tarvetta niin taloudelliseen, informaatio- kuin säädösohjaukseenkin kuuluvilla keinoilla. Kuten Naskalin (luku 2.1.2) perusteellisessa katsauksessa todetaan, esimerkiksi markkinapohjaiset keinot eivät ole välttämättä parhaita tai yksinään riittäviä vaan myös perustellulla ja legitiimiksi koetulla säädösohjauksella on oma paikkansa.

Ohjauskeinojen vaikuttavuus ja kustannustehokkuus yksityismaiden suojelussa

Monimuotoisuuden turvaamisen kustannustehokkuudessa on kysymys siitä, miten tietyn suuruinen suojelubudjetti tulisi käyttää, jotta saavutettavat monimuotoisuushyödyt olisivat mahdollisimman suuret (suojelun piiriin saadaan luonnonarvoiltaan parhaita kohteita tai mahdollisimman suuri pinta-ala laatukriteerit täyttäviä kohteita). Kääntäen voidaan kysyä, miten tietyt monimuotoisuushyödyt (esim. annettu pinta-ala laatukriteerit täyttäviä kohteita) voitaisiin saavuttaa mahdollisimman pienin (vaihtoehtois)kustannuksin.

Luonnonarvokaupan ja tarjouskilpailun tyyppiset ohjauskeinot ja menettelytavat antavat periaatteessa myös mahdollisuuden lisätä suojelun kustannustehokkuutta (ks. Juutinen 2005). Monimuotoisuuden turvaamiseen myönteisimmin suhtautuvat metsänomistajat voisivat solmia vapaaehtoisia sopimuksia alemmalla palkkiolla, ja luonnonarvojen mukaan porrastettu palkkio voisi auttaa saamaan sopimusten piiriin luonnonarvoiltaan parhaita kohteita. Vaikka suojelumyönteisyys ei vielä luonnonarvokaupan kokeiluvaiheessa realisoitunut ostoa alempina kustannuksina (Juutinen ym. 2006), tilanne voisi muuttua menettelyn vakiintuessa ja kohteiden kilpailutuksen kehittyessä. Tästä näkökulmasta ja kohteiden ilmeisen runsaasta tarjonnasta päätellen puuston hakkuuarvoon suoraviivaisesti sidotut korvauskäytännöt eivät välttämättä ole parhaita, vaikkakin ne voivat olla käytännössä yksinkertaisimmin toteutettavia.

METSO-ohjelmassa 2008–2016 kokeiluvaiheen luonnonarvokauppa ei kuitenkaan jatku, koska EU:n säädöstulkinnat eivät salli palkkion maksamista luonnonarvojen tuottamisesta. Määräaikaiset sopimukset toteutetaan pääasiassa kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisella ympäristötuella, joka on tarkoitettu ensisijaisesti metsälain 10 §:n tarkoittamiin kohteisiin. Ympäristötuki korvaa metsänomistajalle monimuotoisuuden säilyttämisestä aiheutuneet lisäkustannukset ja puuntuotannon tulojen menetykset (Laki kestävän metsätalouden... 1996). Luonnonsuojelulain mukaisia määräaikaisia rahoitussopimuksia on solmittu tähän mennessä vain muutamia (3 kpl). Luonnonarvojen tuottamisesta maksettavista, neuvoteltavista palkkioista on siis siirrytty melko kaavamaisesti metsän puuntuotannollisen arvon – ei luonnonarvojen – mukaan määräytyvään julkiseen tukeen (tarkemmin luku 2.1.2, Naskali).

METSO-ohjelman myötä käyttöön otettujen vapaaehtoisten keinojen suurin ansio on ollut yleisen ilmapiirin muuttuminen suojelulle myönteisemmäksi, ja tässä suhteessa yksityis­metsien sopimuskohteiden merkitys on niiden pinta-alalla mitattua merkitystä suurempi. Kun kokeiluvaiheen ajatukset aidosta luonnonarvokaupasta ja tarjouskilpailun käytöstä kohteiden valinnassa ovat kuitenkin paljolti sivuuntuneet, esimerkiksi luonnonarvokaupan antamat mahdollisuudet suojelun kustannustehokkuuden ja yhteiskunnallisen hyväksynnän (legitimiteetin) kehittämisessä voidaan menettää. Muun muassa ympäristöoikeustieteellinen Forbid-hanke (Luonnon monimuotoisuuden... 2009) on korostanut tarvetta kehittää uusien markkinapohjaisten ohjauskeinojen säädöspohjaa. Ohjauskeinojen vaikuttavuuteen ja kustannustehokkuuteen liittyvä tutkimus on Metlassa käynnistymässä osana METSO-tutkimushankkeita.

Metsien monimuotoisuutta edistävän päätöstuen kehittäminen

Tärkeä kehittämisteema on edelleen tutkimuksen kehittämien menetelmien käytäntöön vienti, joka edellyttää tutkijoiden ja käytännön tahojen tiivistä yhteistyötä ja uudenlaista kehittämisorientoituneempaa tutkimusotetta (esim. Hokajärvi & Hujala 2009, Kurttila ym. 2010). Erityisesti yksityismetsien metsäsuunnittelussa korostuu yhtä metsikköä laajempien tarkastelujen tarve, omistajan lähtökohtia kunnioittava suunnitteluote (esim. luku 2.4.1, Hujala ym.) ja kaavamaisuuden välttäminen suunnittelun eri vaiheissa (esim. Lihtonen 1928).

Yksityismetsien suunnittelun kehittämisessä olisi tärkeää pyrkiä toimintamalliin, jossa monimuotoisuusasiat ovat luonteva osa kokonaispalvelua (Laitila ym. 2009). Tämä tarkoittaa, että metsäsuunnittelun yhteydessä metsänomistajalle esitellään puunkasvatuksen toimenpide-ehdotusten rinnalla tietoa tilalla sijaitsevista arvokkaista luontokohteista ja niiden käsittelyehdotuksista. Kokonaispalvelussa kerrotaan myös monimuotoisuuden edistämisen vaihtoehdoista ja, mikäli kiinnostusta niitä kohtaan ilmenee, arvioidaan keinovalikoimaa ja eri keinojen ominaisuuksia.

Eräs tähän liittyvä tutkimustarve on metsänomistajien päätöstukitarpeiden tunnistaminen. Meneillään olevassa ns. sosiaalista verkostoanalyysiä soveltavassa tutkimuksessa selvitetään päätöksentekoon osallistuneiden tahojen merkitystä omistajan näkökulmasta ja näiden vuorovaikutusta sekä sitä, mitä tietoa päätöksenteossa oli saatavilla ja mitä olisi tarvittu. Tulosten avulla voidaan selvittää mm. millaista neuvontaa ja mistä asioista metsänomistajat tarvitsevat monimuotoisuuden turvaamiseen liittyen. Yhteiskunnan näkökulmasta olisi tärkeää selvittää, millä korvaustasolla omistajat olisivat valmiita suojelemaan tiloillaan sijaitsevia kohteita. Tähän omistajalle kuuluvaan päätökseen vaikuttavat taloudellisten ja monimuotoisuustunnusten lisäksi myös useat muut sosiokulttuuriset tekijät. Näiden tekijöiden suhteellinen merkitys oletettavasti muuttuu metsänomistajakunnan rakenteen ja arvojen muuttuessa (esim. Rämö ym. 2010). On perusteltuja syitä olettaa, että näiden muutosten suunta on monimuotoisuuden turvaamiselle myönteinen, mutta muutosta voidaan vauhdittaa päätöstuen menetelmiä ja käytäntöjä aktiivisesti kehittämällä (von Boehm 2008, Laitila ym. 2009). Kehittämiskohteeksi nousee erityisesti sosiokulttuuristen arvojen tunnistaminen sekä metsän käytön ja suojelun sosiokulttuuristen vaikutusten kriteerien ja mittarien kehittäminen osaksi suunnittelulaskelmia ja vaikuttavuustarkasteluja.

*) Metlan työraportteja 2010: www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2010/mwp158


  Päivitetty: 02.06.2010 /MJou | Copyright Metla | Palaute