Asetus 762/2005

>

på svenska

Valtioneuvoston asetus

Metsäntutkimuslaitoksesta annetun asetuksen muuttamisesta

Annettu Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2005


Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä,
muutetaan Metsäntutkimuslaitoksesta 9 päivänä joulukuuta 1999 annetun asetuksen (1140/1999) 3 §:n 2 momentin 3 ja 4 kohta ja 5 kohdan suomenkielinen sanamuoto, 5 ja 6 §, 8 §:n 4 momentti, 9 §, 10 §:n 2 ja 3 momentti sekä 11 §:n 1 momentti seuraavasti:

3 §

Johtokunnan tehtävät


Johtokunnan tehtävänä on:


3) päättää tutkimuslaitoksen toiminta- ja taloussuunnitelmasta, talousarvioehdotuksesta, budjettirahoituksen suuntaamisesta asianomaisen ministeriön kanssa sovittujen tulostavoitteiden puitteissa sekä hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätös;
4) päättää professorin virkojen tehtäväalat sekä nimittää tutkimusjohtaja, palvelujohtaja, hallintojohtaja, professori ja toimintayksikön johtaja;
5) päättää johtokunnan nimitystoimivaltaan kuuluvan viran perustamisesta, lakkauttamisesta, viran nimen ja tehtäväalan muuttamisesta sekä viran siirtämisestä, jollei työjärjestyksessä toisin määrätä;


5 §

Hoitokunta

Yhtä tai useampaa toimintayksikköä varten tutkimuslaitos voi asettaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan hoitokunnan, jonka tehtävistä, kokoonpanosta sekä jäsenten ja sihteerin määräämisestä ja muusta toiminnan järjestelystä määrätään työjärjestyksessä.

6 §

Henkilöstö

Tutkimuslaitoksen päällikkönä on ylijohtaja.

Tutkimuslaitoksessa on tutkimusjohtajan, palvelujohtajan, hallintojohtajan, professorin ja toimintayksikön johtajan virkoja. Tutkimuslaitoksessa voi olla muuta virka- ja työsopimussuhteessa olevaa henkilöstöä. Ylijohtajalla, joka on suorittanut tohtorin tutkinnon, ja tutkimusjohtajalla on professorin arvonimi.

8 §

Asioiden ratkaiseminen


Johtokunta, ylijohtaja, tutkimusjohtaja, palvelujohtaja ja hallintojohtaja ratkaisevat asian esittelystä. Työjärjestyksessä määrätään, mitkä asiat voidaan ratkaista ilman esittelyä.

9 §

Kelpoisuusvaatimukset

Ylijohtajalta vaaditaan käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja aikaisempaa johtamiskokemusta sekä tutkimusjohtajalta, palvelujohtajalta, hallintojohtajalta ja toimintayksikön johtajalta tehtävien edellyttämää, käytännössä osoitettua johtamistaitoa.

Lisäksi vaaditaan:

1) ylijohtajalta ylempi korkeakoulututkinto sekä metsäntutkimuksen, käytännön metsätalouden ja hallinnon tuntemusta;
2) tutkimusjohtajalta tohtorin tutkinto sekä hyvä perehtyneisyys metsäntutkimukseen ja hallinnon tuntemusta;
3) palvelujohtajalta ja hallintojohtajalta ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä perehtyneisyys hallinnollisiin tehtäviin;
4) professorilta tohtorin tutkinto ja hyvä perehtyneisyys viran tehtäväalaan; sekä
5) toimintayksikön johtajalta ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyyttä metsäntutkimukseen sekä käytännön metsätalouden ja hallinnon tuntemusta.

10 §

Virkojen ja tehtävien täyttäminen


Tutkimusjohtajan, palvelujohtajan, hallintojohtajan, professorin ja toimintayksikön johtajan nimittää tutkimuslaitoksen johtokunta.

Tutkimusjohtajan virka täytetään määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Professorin virka voidaan täyttää myös määräajaksi, enintään seitsemäksi vuodeksi kerrallaan.


11 §

Virkavapaus

Virkavapauden myöntää:


2) tutkimusjohtajalle, palvelujohtajalle, hallintojohtajalle, professorille ja toimintayksikön johtajalle enintään vuodeksi ylijohtaja ja yli vuodeksi johtokunta; sekä


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2005.

Tämän asetuksen voimaan tullessa Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuskeskuksen ja tutkimusaseman johtajan virat muuttuvat tässä asetuksessa tarkoitetuiksi toimintayksikön johtajan viroiksi.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2005

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Vanhempi hallitussihteeri Vilppu Talvitie

Lähde Finlex

  Päivitetty:   30.9.2005/JSaa  Metla : Esittely :  Lait ja säädökset   Palaute Metlan etusivulle