|
|
| |
 |
| |
Kuva: Metla/Erkki Oksanen |
Metlan henkilöstöön kuuluu monipuolisesti eri alojen asiantuntijoita. Yksi Metlan vahvuuksista onkin henkilöstön korkeatasoinen ammattitaito ja monipuolinen osaaminen
Henkilöstökertomukset
Tutkijoita Metlassa on yli 300. Vakinaisista tutkijoista yli puolet on tohtorin tutkinnon suorittaneita. Noin kahdella kolmasosalla tutkijoista on metsällinen tutkinto, lisäksi Metlassa työskentelee mm. taloustieteiden, yhteiskuntatieteiden, biologisten tieteiden, tekniikan ja humanististen tieteiden asiantuntijoita. Lisäksi laitoksella on yli 100 ulkopuolista tutkijaa, joiden tutkimustoiminta liittyy laitoksen toiminta-ajatukseen. Ulkopuoliset tutkijat eivät ole työsuhteessa Metlaan.
Metlan henkilöstö 31.12.2010
- 615 vakituista työntekijää
- 180 määräaikaista työntekijää
Henkilötyövuosia (2010) 780
|
Muissa kuin varsinaisissa tutkijantehtävissä työskentelee suuri joukko osaavaa, ammattitaitoista henkilökuntaa, jonka koulutustausta ja kokemus ovat monipuolisia. Henkilöstöön kuuluu mm. laboratoriohenkilökuntaa, tutkimusmetsissä työskenteleviä metsäalan ammattilaisia, tutkimusta avustavaa ja tukevaa koe- ja kenttähenkilökuntaa, toimisto- ja hallintotehtävien ammattilaisia, atk- ja tietohallintohenkilökuntaa sekä erilaisissa johto-, asiantuntija- ja erikoistehtävissä toimivia asiantuntijoita.
Noin puolet henkilöstöstä työskentelee pääkaupunkiseudun, puolet alueellisissa toimintayksiköissä.
Lisätietoja Metlan henkilöstöstä, yhteystiedot
|