Laatuseloste

METSÄTEOLLISUUDEN PUUVARASTOT

Tilasto on lakkautettu vuoden 2008 lopussa.

Tilasto metsäteollisuuden hakatun puun varastoista laaditaan kaksi kertaa vuodessa. Kesävarastot esitetään kesäkuun lopun (30.6.) ja talvivarastot joulukuun lopun (31.12.) tilanteen mukaisina. Tilasto laaditaan koko maata koskevana puutavaralajeittain.

Käsitteet

Tilasto sisältää tiedot metsäteollisuuden puuraaka-aineen valmiin tavaran varastoista. Tilastossa ovat siten mukana tehdasvarastot ja varastot kaukokuljetusreittien varrella (uitto-, rautatieasema- ja tienvarsivarastot). Kotimaisen puun lisäksi lukuihin sisältyy myös tuontipuu. Tilastoon eivät sisälly metsäteollisuuden pysty- ja metsävarannot eivätkä keskeneräiset hankinta- ja toimitussopimuskaupat.

Menetelmät

Metsäteollisuus ry kerää kaksi kertaa vuodessa tiedot omien jäsenyritystensä jäsenten puuvarastoista. Yhtiöiltä tiedustellaan kotimaisen ja ulkomaisen puuraaka-aineen varastomäärät. Raakapuu ja teollisuusjätepuu selvitetään erikseen.

Luotettavuus

Tilasto kattaa tuontipuun sekä kaikkien omistajaryhmien (yksityiset, valtio ja metsäteollisuus) metsistä hakatun valmiin puutavaran varastot. Yksityismetsien osalta tilaston kattavuus koko maan tasolla on lähes 90 prosenttia. Kuitupuulla kattavuus on parempi kuin tukkipuulla. Aineiston ulkopuolelle jäävät Metsäteollisuus ry:n ulkopuolisten ostajien puuvarastot. Metsäteollisuus ry:n osalta kattavuudessa on vähäisiä puutteita.

Vertailtavuus

Metsäteollisuuden varastotilaston kattavuus on muuttunut vuoden 1995 talvivarastoista alkaen. Metsäteollisuus ei enää julkista tietoja teollisuuden pysty- ja metsävarannoista eikä keskeneräisistä hankinta- ja toimitussopimuksista. Nämä tiedot ajalta 30.6.1980–30.6.1995 ovat saatavissa Metsätilastollisesta vuosikirjasta 1995.

Tietoja hakatun puutavaran varastoista julkaistaan myös Metsätilastotiedotteissa ja Metsätilastollisessa vuosikirjassa.

Paluu: Puukauppa

  Päivitetty:    07.12.2009 / Martti Aarne  Palaute