Metinfo Tilastopalvelu www.luke.fi www.luke.fi
 

Tilastojulkistus 20.1.2015

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2014

Toimittaja: Elina Mäki-Simola

Marraskuun hakkuut 4,9 miljoonaa kuutiometriä

Korjuuolosuhteet vaikeutuivat marraskuun sateiden myötä, ja hakkuumäärä jäi sekä vuodentakaista että keskimääräistä pienemmäksi.

Koko tiedote tilastotaulukoineen (pdf)

Marraskuussa 2014 hakattiin metsistämme puuta teollisuuden käyttöön kaikkiaan 4,9 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumäärä pieneni vuodentakaisesta kaksi ja keskimääräisestä* kolme prosenttia.

Marraskuussa yksityismetsistä hakattiin 4,0 miljoonaa kuutiometriä puuta. Hakkuumäärä oli kaksi prosenttia edellisvuotista suurempi ja saman verran keskimääräistä pienempi. Yksityismetsien pystykauppojen puuta kertyi 3,4 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hankintapuun määrä puolestaan kasvoi puolitoistakertaiseksi vuodentakaisesta eli kaikkiaan 0,6 miljoonaan kuutiometriin.

Myös metsäteollisuusyhtiöiden omien metsien ja Metsähallituksen hakkuut vähenivät. Korjuumäärä oli kaikkiaan 0,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 14 prosenttia edellisvuotista ja seitsemän prosenttia keskimääräistä vähemmän.

Marraskuun hakkuista oli tukkipuuta 2,4 ja kuitupuuta 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Tukkien määrä supistui neljä prosenttia vuotta aiemmasta kuitupuun määrän kasvaessa yhden prosentin.

Vuoden 2014 tammi–marraskuussa teollisuuspuun hakkuista on kertynyt puuta 50,9 miljoonaa kuutiometriä eli prosentin enemmän kuin vastavana aikana viime vuonna. Edeltävällä kymmenvuotisjaksolla joulukuussa on hakattu puuta keskimäärin 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Mikäli joulukuussa 2014 hakkuita tehdään marraskuun tahtiin, nousee koko vuoden hakkuumäärä noin 55 miljoonaan kuutiometriin.

* Keskimääräisellä tarkoitetaan marraskuiden keskiarvoa vuosina 2004–2013.

Kuvat 1-3

Tietokantataulukko

 


Yhteystiedot

Luonnonvarakeskus
Tilastopalvelut
Jokiniemenkuja 1
01370 VANTAA
puh. 029 532 5121

Luonnonvaratilastoista saat tietoa osoitteesta tietopalvelu@luke.fi, puh. 0295 322 200.
Metsätilastojulkistuksiin liittyvää tilastotietoa on laajemmin saatavilla Metinfo Metsätilastot -palvelusta.