Metla on osa Luonnonvarakeskusta 1.1.2015 alkaen. www.luke.fi
  SUOMEKSI     PÅ SVENSKA     IN ENGLISH     AUF DEUTSCH     ПО-РУССКИ     
 
Metla-etusivuTutkimusPalvelutJulkaisutMetinfo-metsätietopalvelutTutkimusmetsätTietoa MetlastaStrategiaYhteystiedot
Metla » Metinfo » Metsien terveys » Raskasmetallilaskeuma

MetINFO - Metsien terveys

Sivukartta | Haku

Tietoa metsien terveydestä ja tuhonaiheuttajista

Kuvat: Metla/Erkki Oksanen

Raskasmetalli- ja typpilaskeuma Suomessa

– kartoitus sammalten pitoisuuksien perusteella 1985–2010

 

 

 


TYPPILASKEUMA SUOMESSA
-kartoitus sammalten pitoisuuksien avulla 1990-2010


1. Yleistä

Typpi on väritön, hajuton ja mauton kaasumainen epämetalli. Se on ilmakehän yleisin alkuaine (78 %). Maaperässä ja vesistöissä typpeä on erilaisina suoloina. Typpi esiintyy yksistään kemiallisesti passiivisena kaksiatomisena molekyylinä (N2). Sen sijaan sen yhdisteet, joista yleisimpiä ovat typpioksidi (NO), typpidioksidi (NO2), ammoniakki (NH3) ja typpihappo (HNO3), ovat monista hapetusastemahdollisuuksista johtuen hyvin reaktiivisia.

Typpi on elollisen luonnon merkittävimpiä alkuaineita. Kasvit ja eläimet tarvitsevat typpeä proteiinien ja nukleiinihappojen valmistukseen. Kasvit saavat tarvitsemansa typen yleensä maasta nitraatteina ja muina typen suoloina, eläimet ihminen mukaan lukien puolestaan kasveja syömällä. Luonnollisen typen määrä vaihtelee mm. maaperässä ja esim. kasvit ovat sopeutuneet maaperässä vallitsevaan typpitasoon.

Ihmistoiminnan kautta luontoon pääsee runsaasti erilaisia typpiyhdisteitä, jotka ovat nykyään suurimpia ilman epäpuhtauksien aiheuttamia ongelmia teollisuusmaissa. Typpipäästöt aiheuttavat luonnossa sekä rehevöitymistä että happamoitumista. Typen oksidit vaikuttavat myös alailmakehän otsonin muodostumiseen.

2. Päästölähteistä

Typestä valmistetaan kemian teollisuudessa typen eri yhdisteitä, joita käytetään mm. lannoitteissa, elintarvikkeissa ja räjähdysaineissa. Nestemäistä typpeä käytetään pakastamisessa ja säilytyksessä. Typen eri yhdisteitä pääsee ilmaan sekä luonnollisista että ihmisperäisistä päästölähteistä. Luonnollisia lähteitä ovat mm. tulipalot, salamointi sekä biologinen toiminta maaperässä ja vesistöissä. Ihmistoiminnassa typen oksideja (NOx) muodostuu kaikenlaisen polton yhteydessä. Suurimpia typen oksidien päästölähteitä ovat liikenne sekä fossiilisia polttoaineita käyttävät energiantuotantolaitokset. Mitä korkeampi polttolämpötila on, sitä enemmän typen oksideja muodostuu. Ammoniumtyppeä (NH4+) pääsee ilmaan merkittävimmin karjataloudesta.

Suomessa typen oksidien päästöt ilmaan ovat vähentyneet viimeisten 20 vuoden kuluessa vähitellen niin, että kun ne olivat vuonna 1990 noin 290 000 tonnia, niin vuonna 2010 ne olivat noin 170 000 tonnia. Sen sijaan vuotuiset ammoniumpäästöt ovat pysyneet samalla ajanjaksolla suurin piirtein samalla tasolla eli noin 35 000 – 40 000 tonnissa (www.ymparisto.fi). Suomessa typpilaskeuma vaihtelee 1 – 6 kg/ha/v siten, että laskeuma on korkein eteläisimmässä Suomessa ja pienin Pohjois-Lapissa.

3. Sammalten typpipitoisuuksista Suomessa ja muualla Euroopassa

Sammalten typpipitoisuudessa on Suomessa selviä alueellisia eroja. Koko seurantajaksolla pitoisuudet ovat olleet korkeimmat Etelä-Suomessa, josta ne ovat laskeneet vähitellen kohti pohjoista. Pohjoisimmassa Suomessa pitoisuudet (noin 0,40 – 0,60 %) ovat olleet keskimäärin vain noin puolet eteläisen Suomen pitoisuuksista (1,00 – 1,20 %). Länsi-Suomessa pitoisuudet ovat olleet myös keskimäärin hivenen korkeampia kuin Itä-Suomessa. Keskimääräinen sammalten typpipitoisuus Suomessa on seurantajaksolla vuodesta 1990 vuoteen 2010 laskenut vähitellen 1,00 %:sta 0,77 %:iin.

Vuoden 2005/06 kartoituksessa sammalten typpipitoisuus analysoitiin vain muutamissa Euroopan maissa. Alhaisimmat pitoisuudet todettiin Euroopan pohjoisimmissa osissa (alle 0,60 %). Keski-Euroopassa pitoisuudet olivat yleisesti yli 1,60 % ja monin paikoin ne nousivat jopa yli 2,00 %. Etelä-Euroopan maista pitoisuustietoja ei ollut saatavissa (Spatial trends in nitrogen concentrations in mosses across Europe in 2005/2006).

Taulukko 1. Typpipitoisuudet sammalissa Suomessa vuosina 1990, 1995, 2000, 2005 ja 2010. Pitoisuudet ilmoitettu %:na.

1990 1995 2000 2005 2010*
Keskiarvo 1.00 0.87 0.78 0.85 0.77
Minimi 0.32 0.45 0.37 0.37 0.38
Maksimi 2.16 2.32 1.76 1.79 2.06

2010* Kartoitus pääosin VMI11 pysyvillä koealoilla, muina vuosina VMI8 pysyvillä koealoilla.

 

Laskeumakartta

Päivitetty: 16.10.2013 /Jkar | Copyright Metla | Palaute