N:o 263 /1991

Laki metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta

Annettu Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 1991
(muutettu 30 joulukuuta 1996 ja 18 kesäkuuta 1998)


Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Lain soveltamisala

Metsässä kasvaviin puihin kohdistuvien hyönteis- ja sienituhojen torjumisesta säädetään tässä laissa. Metsällä tarkoitetaan aluetta, johon sovelletaan metsälakia (1093/1996).

Hyönteis- ja sienituhoilla tarkoitetaan tässä laissa hyönteisten ja sienten metsässä kasvaville puille välittömästi tai välillisesti aiheuttamia sellaisia tauteja ja muita vahinkoja, joista aiheutuu merkittävää puun tuoton vähentymistä tai laadun heikkenemistä.

Metsätalousasioissa toimivaltainen ministeriö saa antaa 4 §:ssä tarkoitettuja säännöksiä ja 6 §:ssä tarkoitettuja määräyksiä myös bakteerien, virusten ja muiden eliöiden aiheuttamien metsätuhojen ehkäisemiseksi.

2 §

Puutavaran poistaminen hakkuupaikalta ja välivarastosta

Puutavaran omistaja on velvollinen huolehtimaan, että

1) syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana kaadettu ainespuun mittavaatimukset täyttävä mäntypuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta Oulun ja Lapin lääneissä viimeistään 15 päivänä heinäkuuta ja muissa lääneissä viimeistään 1 päivänä heinäkuuta ja
2) syyskuun alun ja kesäkuun lopun välisenä aikana kaadettu ainespuun mittavaatimukset täyttävä kuusipuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta Oulun ja Lapin lääneissä viimeistään 15 päivänä elokuuta ja muissa lääneissä viimeistään 1 päivänä elokuuta, tai että
3) puutavara poiskuljettamisen sijasta
a) kuoritaan viimeistään yhtä kuukautta ennen kuljettamiselle säädettyä määräaikaa taikka
b) sijoitetaan, peitetään tai sille suoritetaan muita toimenpiteitä siten, ettei puutavarasta ilmeisestikään merkittävästi pääse leviämään metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä.

Edellä 1 momentissa säädettyä velvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos sen noudattaminen aiheuttaisi ennalta arvaamattomat olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta haittaa puutavaran korjuun ja kuljetuksen järjestämiselle tai kohtuuttoman suuria kustannuksia.

3 §

Puutavaran pitkäaikainen varastointi

Varastoitaessa havupuutavaraa puutavaran jalostuspaikalla, erityisellä mittausasemalla, uiton toimipaikassa tai muulla pysyvällä varastointipaikalla on puutavaran omistaja velvollinen ryhtymään kohtuullisiksi katsottaviin toimenpiteisiin estääkseen metsätuhoja aiheuttavien hyönteisten merkittävän leviämisen puutavarasta.

4 §

Hyönteis- ja sienituhojen ennalta ehkäiseminen

Metsän hyönteistuhojen ehkäisemiseksi metsätalousasioissa toimivaltainen ministeriö voi antaa määräyksiä sellaisen ainespuun mittavaatimukset täyttämättömän havupuun käsittelystä, jossa tuhoa aiheuttavat hyönteiset voivat merkittävästi lisääntyä.

Metsän sienituhojen ehkäisemiseksi metsätalousasioissa toimivaltainen ministeriö voi antaa määräyksiä taimikonhoitotöiden ja hakkuiden yhteydessä suoritettavista toimenpiteistä.

Metsätuhojen yleiseksi ehkäisemiseksi maa- ja metsätalousministeriö voi antaa määräyksiä metsänviljelyn toteutustavoista.

5 §

Vahingoittuneiden puiden poistaminen metsästä

Jos metsässä on merkittävästi myrskyn, lumen, metsäpalon tai muun tuhonaiheuttajan vahingoittamia havupuita, maanomistaja on velvollinen huolehtimaan, että puut poistetaan metsästä viimeistään seuraavana kesänä ennen 2 §:ssä puutavaran pois kuljettamiselle säädetyn määräajan päättymistä tai suoritetaan metsätuhoja aiheuttavien hyönteisten leviämisen estämiseksi muita tarpeellisia toimenpiteitä.

Jos 1 momentissa tarkoitetut toimenpiteet muodostuvat kustannuksiltaan tai muutoin kohtuuttomiksi, ei maanomistaja ole velvollinen toimenpiteitä suorittamaan.

6 §

Laajat hyönteis- ja sienituhot

Milloin metsässä esiintyy poikkeuksellisen paljon hyönteis- tai sienituhoa tai vaara laajan hyönteis- tai sienituhon leviämiseen tai syntymiseen on olemassa, voi metsätalousasioissa toimivaltainen ministeriö metsätuhon leviämisen tai syntymisen ehkäisemiseksi määrätä vaara-alueen maanomistajat poistamaan metsästä tarpeellisen määrän puita tai suorittamaan muita toimenpiteitä. Ministeriö voi myös määrätä metsäkeskuksen ryhtymään nopeita toimia vaativaan biologiseen torjuntaan. Tällöin metsäkeskus voi ryhtyä toimenpiteisiin myös alueen maanomistajia kuulematta, jos kuulemista ei voida suorittaa ilman kohtuutonta viivästystä. Edellä tässä momentissa tarkoitetuissa tilanteissa ministeriö voi samalla antaa määräyksiä puiden poistamisen ajankohdasta sekä poistettavien puiden käsittelystä.

Metsäkeskuksen tulee tehdä 1 momentissa tarkoitetun vaaran ilmetessä ministeriölle esitys tuhon leviämisen tai syntymisen ehkäisemiseksi tarpeellisista toimenpiteistä sekä arvio vaara-alueesta ja toimenpiteiden kustannuksista.

7 §

Korvaukset ja avustukset

Edellä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun määräyksen noudattamisesta maanomistajalle aiheutuneet kustannukset korvataan valtion varoista, siltä osin kuin ne ylittävät säännöllisestä metsänhoidosta tai tavanomaisesta puutavaran korjuusta aiheutuvat kustannukset. Korvausta ei kuitenkaan makseta tai sen määrää alennetaan, mikäli maanomistaja on laiminlyönyt hänelle määrättyjen toimenpiteiden suorittamisen ja ne on jouduttu teettämään 9 §:n mukaisesti. Korvauksesta päättää metsätalousasioissa toimivaltainen ministeriö.

Milloin 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun määräyksen noudattamisesta aiheutuu maanomistajalle vahinkoa, voi ministeriö myöntää vahingon korvaamiseksi maanomistajalle avustusta. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että vahinkoa ei korvata vakuutuksesta ja että vahinko on maanomistajalle huomattava.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske valtiota maanomistajana.

8 §

Valvonta

Tämän lain täytäntöönpanon ylin johto ja valvonta kuuluu metsätalousasioissa toimivaltaiselle ministeriölle.

Metsäkeskukset valvovat tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista.

9 §

Uhkasakko ja teettämisuhka

Jos joku laiminlyö tähän lakiin tai sen nojalla annettuun säännökseen tai määräykseen perustuvan velvollisuutensa, metsäkeskus voi päätöksellään velvoittaa hänet suorittamaan tarvittavat toimenpiteet. Metsäkeskus voi asettaa päätöksensä tehosteeksi uhkasakon tai uhan, että toimenpiteet tehdään laiminlyöjän kustannuksella.

Tässä pykälässä tarkoitetusta asiasta on muutoin voimassa mitä uhkasakkolaissa (1113/90) säädetään. Metsäkeskuksesta on tällöin voimassa, mitä uhkasakkolaissa säädetään viranomaisesta.

10 §

Hakkuita koskevia erityissäännöksiä

Tämän lain nojalla annetun määräyksen mukainen hakkuu saadaan toteuttaa metsälain 5 ja 14 §:stä tai niiden nojalla annetuista säännöksistä poiketen. Metsälain 8 §:n 1 momentin mukaisesta velvoitteesta uuden puuston aikaansaamiseksi tulee kuitenkin huolehtia.

Maanomistajalla on oikeus ja velvollisuus ryhtyä metsässään 5 ja 6 §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin myös luovuttamaansa hakkuuoikeuteen kuuluvien puiden osalta.

11 §

Muutoksenhaku

Metsäkeskuksen 9 §:n 1 momentin nojalla antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla lääninoikeudelta. Toimivaltainen lääninoikeus määräytyy sen mukaan, minkä lääninoikeuden tuomiopiirissä pääosa kyseessä olevasta alueesta sijaitsee. Muutoksen hakemiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään muutoksenhausta hallintoviranomaisen päätökseen. Milloin metsäkeskuksen määräämien toimenpiteiden suorittamista ei voida lykätä, voi metsäkeskus määrätä, että valituksenalaista päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Metsätalousasioissa toimivaltaisen ministeriön 6 §:n 1 momentin nojalla tekemässä päätöksessä voidaan määrätä, että päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

12 §

Rangaistussäännös

Joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö 2 tai 5 §:ssä säädetyn taikka 4 tai 6 §:n nojalla annettuun määräykseen perustuvan velvollisuuden, on tuomittava, jollei siitä muualla laissa ole säädetty ankarampaa rangaistusta, metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain säännösten rikkomisesta sakkoon.

13 §

Vahingonkorvausvelvollisuus

Jos puutavaran omistaja tai maanomistaja laiminlyö 2 tai 5 §:ssä säädetyn taikka 4 tai 6 §:n nojalla annettuun määräykseen perustuvan velvollisuuden ja tämän seurauksena toisen metsän jonkin metsikön puuston kasvu on vähentynyt vähintään 30 prosenttia tai 20 prosenttia metsikön muodostavista puista on kuollut, hän on velvollinen korvaamaan näin syntyneen vahnigon. Jos 3 §:ssä tarkoitetusta havupuutavaran varastosta levinneet hyönteiset aiheuttavat merkittävästi vahinkoa toisen metsälle, on varastossa olevan puutavaran omistaja velvollinen korvaamaan vahingon.

Vahingon korvaamisesta on muutoin voimassa, mitä vahingonkorvauslaissa (412/74) säädetään.

Luonnonsuojelulain (1096/1996) mukaiselta suojelualueelta tai luonnonsuojelulain nojalla toimenpidekieltoon asetetulta alueelta levinneiden hyönteis- tai sienituhojen aiheuttamat vahingot korvataan valtion varoista. Korvauksesta säädetään tarkemmin asetuksella.

14 §

Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella .

Metsätuhoja aiheuttavien kasvitautien ja tuholaisten esiintymisen ja leviämisen selvittämisestä säädetään asetuksella .

15 §

Tarkemmat määräykset

Metsätalousasioissa toimivaltainen ministeriö voi antaa tarkempia määräyksiä 2, 3, 5 ja 9 §:n säännösten sekä 14 §:n 1 momentin nojalla annetun asetuksen säännösten soveltamisesta.

16 §

Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1991.

Lain 2 §:ää ei sovelleta puutavaraan, joka on kaadettu ennen lain voimaantuloa, eikä 3 §:ää varastointipaikkaan, jonne varastointi on aloitettu ennen lain voimaantuloa, jollei varastointi luonteeltaan tai laajuudeltaan olennaisesti muutu lain tultua voimaan.

 


Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 1991

Tasavallan Presidentti

MAUNO KOIVISTO

Maa- ja metsätalousministeri Toivo T. Pohjala


Hallituksen esitys 110/90
Maa- ja metsätalousvaliok. miet. 24/90
Suuren valiok. miet. 224/90

 


Muutokset ovat tulleet voimaan 1 tammikuuta 1997 (1351/1996) ja
1 heinäkuuta 1999 (433/1998)


 23.08.2001/APou
MetsätietopalveluMetla Metsien terveysPalautelomake Metsäntutkimuslaitos