N:o 1046
Asetus metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta
Annettu Helsingissa 22 päivänä heinäkuuta 1991
Maa- ja metsätalousministerin esittelystä säädetään metsän hyönteis-
ja sienituhojen torjunnasta 8 päivänä helmikuuta 1991 annetun lain
(263/91) 14 §:n 1 momentin nojalla:
Toimenpiteet metsätuhon syntymisen tai
leviämisen ehkäisemiseksi
1 §
Metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun
lain (263/91) 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun metsälautakunnan
esityksen tulee sisältää seuraavat tiedot:
- 1) tuho- tai vaara-alue;
- 2) alueen kullakin tilalla tarvittavat
torjuntatoimenpiteet ja niiden suorittamisajankohta
sekä niiden maanomistajien nimet ja osoitteet,
joiden suoritettavaksi toimenpiteitä esitetään;
sekä
- 3) arvio toimenpiteistä aiheutuvista kustannuksista
ja siitä, miltä osin kustannukset tulisivat
valtion korvattaviksi.
2 §
Metsälautakunnan tulee ilmoittaa 1 §:ssä
tarkoitetusta esityksestä maanomistajille siten
kuin hallintomenettelylaissa (598/82) säädetään.
Maanomistajan on 14 vuorokauden kuluessa
esityksen tiedoksisaannista annettava huomautuksensa
esityksen johdosta metsälautakunnalle, jonka tulee
lähettää huomautukset lausuntoineen edelleen
maa- ja metsätalousministeriölle.
3 §
Jos maa- ja metsätalousministeriön päätös ei
merkittävästi poikkea metsälautakunnan esityksestä,
se voidaan antaa kuulematta asianosaisia uudelleen.
Päätöksen tiedoksiannon ministeriö voi antaa
metsälautakunnan tehtäväksi.
Korvausten ja avustusten hakeminen
4 §
Metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun
lain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua korvausta ja 2 momentissa
tarkoitettua avustusta maanomistajan on haettava maa- ja metsätalousministeriölle
osoitetulla hakemuksella, joka on jätettävä asianomaiselle metsälautakunnalle
kuukauden kuluessa siitä, kun määräyksessä edellytetyt toimenpiteet
on loppuunsuoritettu. Metsälautakunnan tulee toimittaa hakemusasiakirjat
maa- ja metsätalousministeriölle korvauksen ja avustuksen suuruutta
ja myontämisen edellytyksiä koskevalla lausunnollaan täydennettynä.
Haettaessa metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun
lain 13 §:n 3 momentissa tarkoitettua
vahingonkorvausta noudatetaan soveltuvin osin edellä 1 momentissa
saädettyä menettelyä.
Teettämiskustannusten takaisinperintä
5 §
Metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun
lain 9 §:n mukaisten toimenpiteiden teettämiskustannusten takaisinperinnän
valtiolle suorittaa asianomainen metsälautakunta.
Takaisinperittäviä välittömiä kustannuksia
ovat toimenpiteiden teettämisestä aiheutuneet
työ-, aine- ja tarvikekustannukset. Välillisinä
kustannuksina saadaan periä metsälautakunnalle
aiheutuneiden ylimääräisten hallintokulujen
peittämiseksi enintään 75 prosenttia välittömistä
kustannuksista.
Voimaantulo
6 §
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1991.
Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 1991
Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO
Maa- ja metsätalousministeri
Martti Pura