KÄPYPIKIKÄRSÄKÄS (Pissodes validirostis)
Yleiskuvaus tuhonaiheuttajasta
Nimet
T: Pissodes validirostis Sahlberg
S: Käpypikikärsäkäs
Sv: Tallkottvivel
E: Pine cone weevil
Kuvaus
Käpypikikärsäkäs on 5-6 mm pitkä kuoriaislaji, jonka etuselän takanurkat ovat suorakulmaiset ja peitinsiipien takimmainen poikkijuova kaksivärinen. Poikkijuovan sivut ovat keltaiset ja keskellä on valkoista. Käpypikikärsäkäs munii nuoriin männyn käpyihin. Munista kehittyvät toukat ruokailevat kävyn sisäosissa syöden mm. siemenet. Myös aikuiset kärsäkkäät nakertelevat nuoria ja yksivuotisia käpyjä. Laji aiheuttaa männyllä merkittävää siemensadon pienenemistä ja saattaa siemenviljelmillä olla huomattava tuholainen. Lajia esiintyy koko maassa.

Lisääntymisbiologia
Parveilu ja muninta
Käpypikikärsäkkäät lähtevät liikkeelle talvehtimispaikoistaan yleensä toukokuun ensimmäisellä viikolla. Naaras laskee munansa vuoden ikäisiin käpyihin. Munia esiintyy touko- ja kesäkuussa.
Muna-, toukka- ja kotelovaihe
Munia on tavallisesti käpyä kohti yksi kappale, joskus jopa kolme. Munista kehittyvät toukat syövät kävyn sisäosia kesä- ja heinäkuussa. Toukat koteloituvat heinäkuun puolivälin ja elokuun puolivälin välisenä aikana.
Aikuisvaihe ja talvehtiminen
Uudet aikuiset kuoriutuvat koteloista elokuun loppupuolella tai syyskuun alussa. Ne lähtevät syyskuussa laskeutumaan kävyistä puitten tyville ja karikkeeseen talvehtimaan. Vanhat kärsäkkäät ovat tehneet tämän jo aiemmin heinäkuun puolessa välissä. Keski- ja Pohjois-Suomessa kärsäkkäät talvehtivat ensimmäisen talvensa toukkana. Nämä kärsäkkäät aikuistuvat vasta seuraavana kesänä heinäkuussa.

Tuhojen esiintyminen
Tuhokohteet
Käpypikikärsäkkäät iskeytyvät männynkäpyihin. Lajia tavataan erityisen runsaasti myös kontortamännyn kävyistä. Käpypikikärsäkkään esiintymiselle edullisimpia kasvupaikkoja ovat kumpuilevat kangasmaat. Aikuinen tekee kaikille pikikärsäkkäille tyypillisiä neulanpistomaisia vioituksia taimiin ja oksiin.
Tuhon eteneminen
Käpypikikärsäkästuhot jatkuvat samoilla alueilla vuodesta toiseen, sillä karsäkkäät kiipeävät joka kevät talvehtimispaikoistaan puiden tyviltä ja karikkeesta munimaan sekä ruokailemaan mäntyjen latvaan.
Vaikutus puuhun
Männynkävyssä elää yhdestä kolmeen käpypikikärsäkkään toukkaa. Ne syövät keskilapakkoa, käpysuomuja ja siemeniä. Vioittueet kävyt kutistuvat hieman, käyvät suippokärkisemmiksi ja väriltään kellanharmaiksi. Usein ne putoavat ennenaikaisesti maahan. Taimille aiheutuneet tuhot ovat samankaltaisia kuin muidenkin pikikärsäkkäiden, mutta käpypikikärsäkäsaikuiset voivat nakerrella vastaavia vioituksia nuoriin käpyihin tai niiden varteen.

Tuntomerkit kuvina
Tuhonaiheuttaja
Aikuinen
Toukka
Tuhot
Käpyjen syönti
Samankaltaiset tuhot

Torjunnan tarve ja mahdollisuudet
Vahingot metsätaloudessa
Käpypikikärsäkkäät voivat tuhota männyn siemenviljelyksillä 15-20 % käpysadosta. Vastaavat tuhot kontortamännyllä voivat kohota jopa 75-80 prosenttiin käpysadosta.
Tuhoriskin arviointi
Metsässä käpypikikärsäkkään aiheuttamat tuhot eivät muodostu männyille tai niiden lisääntymiselle varsinaiseksi uhaksi. Sensijaan varsinkin kumpuileville kangasmaille perustetuille siemenviljelyksille kärsäkäs saattaa aiheuttaa ongelmia. Siemenviljelyksillä olevien mäntykloonien tuhonkestävyydessä saattaa olla huomattaviakin eroja. Siemenviljelysten tuhoalttiutta lisää kontortamäntyjen kasvattaminen viljelysten lähistöllä.
Torjuntamenetelmät
Käpypikikärsäkästä käpytuholaisena ei kannata torjua metsässä. Männyn siemenviljelmillä torjunta kannattaa. Viljelmät tulee perustaa suhteellisen suurille tasaisille peltoaukeille, jotka eivät ole kärsäkkään luontaisia elinpaikkoja. Pohjois-suomalaisten kantapuiden vartteilla esiintyy vähemmän tuhoja Keski-Suomen viljelmillä, kuin pohjoisessa. Viljelmiltä kannattaa poistaa alttiiksi havaitut mäntykloonit. Keski-Suomessa kannattaa lisäksi kerätä viljelmiltä kärsäkkäiden asuttamat kävyt syksyllä. Käpypikikärsäkkäitä on mahdollista torjua myös kemiallisesti tukkimiehentäin torjuntaan hyväksytyillä torjunta-aineilla.

Tekijät ja lähteet
| |
Teksti: |
|
Kuvat: |
|
Lähteet: |
| |
Kankaanhuhta, V.
Väkevä, J.
Pouttu, A. |
|
Annila, E.
FFRI, Vienna
Heliövaara, K. |
|
Annila, E. (1975)
Annila, E. (1977)
Heliövaara, K. & Mannerkoski, I. (1987)
Nuorteva, M. (1982)
Saalas, U. (1949) |

|