Metla on osa Luonnonvarakeskusta 1.1.2015 alkaen. www.luke.fi
  SUOMEKSI     PÅ SVENSKA     IN ENGLISH     AUF DEUTSCH     ПО-РУССКИ     
 
Metla-etusivuTutkimusPalvelutJulkaisutMetinfo-metsätietopalvelutTutkimusmetsätTietoa MetlastaStrategiaYhteystiedot
Metla » Metinfo » Metsien terveys » Metsätuho-opas » Tyvipikikärsäkäs

MetINFO - Metsien terveys

Sivukartta | Haku

Tietoa metsien terveydestä ja tuhonaiheuttajista

TYVIPIKIKÄRSÄKÄS (Pissodes pini)

Oireet

  • Samasta pisteestä lähtevät toukkakäytävät männyn paksun kaarnan alla (15-20 käytävää).
  • Syömäkuviossa valkeista puunsiruista rakennettuja umpinaisia kotelokehtoja.
  • Aikuisten ravintosyönti aiheuttaa neulanpistomaisia pihkaa valuvia reikiä männyntaimen kuorelle.

Tuhonaiheuttaja

  • Tumma pitkäkärsäinen kuoriainen, jonka peitinsiivissä kaksi poikkijuovaa (kärsäkkään pituus 7-9 mm).
  • Tuntosarvet kärsän puolessa välissä.
  • Kärsäkkään etuselkä on yhteenlaskettuja peitinsiipiä hieman kapeampi. Etuselän takanurkat ovat suorakulmaiset.

Yleiskuvaus  | Lisääntyminen | Tuhojen esiintyminen Tuntomerkit Torjunta Tekijät ja lähteet ]

Yleiskuvaus tuhonaiheuttajasta

 

Nimet

T: Pissodes pini L.

S: Tyvipikikärsäkäs

Sv: Större tallvivel

E: Larger banded pine weevil

Kuvaus

Tyvipikikärsäkäs on tumma pitkäkärsäinen kovakuoriainen, jolla on peitinsiivissään kaksi poikkijuovaa. Tyvipikikärsäkäs lisääntyy heikentyneissä männyissä paksun kaarnan alla, jossa sen toukat käytävillään haittaavat puun nestevirtauksia. Pikikiräsäkkäät ovat merkittävä seuraustuholainen männyllä lumi-, myrsky-, pistiäis- ja perhostuhojen yhteydessä. Tyvipikikärsäkäsaikuisten ravintosyönti lisääntymismateriaalin lähistöllä olevissa männyntaimissa näkyy pieninä neulanpistomaisina reikinä taimen kasvainten ja oksien kuorella. Tyvipikikärsäkkäät aiheuttavat valtaosan männyntaimikoiden pikikärsäkästuhoista. Tyvipikikärsäkkäät pystyvät ruokailemaan täysin terveissä männyntaimissa. Laji lisääntyy useimmiten sekundaarisena jo heikentyneiden varttuneiden mäntyjen tyvillä. Tyvipikikärsäkäs on yleinen koko maassa.

Lisääntymisbiologia

 

Parveilu ja muninta

Pikikärsäkkäät munivat keväästä huhtikuulta aina loppukesään elokuulle saakka. Pääosa muninnnasta keskittyy keskikesälle. Naaras kaivertaa kärsällään männyn runkoon paksun kaarnan alueelle munintasuppilon, johon se munii.

Muna-, toukka- ja kotelovaihe

Munista kuoriutuvat valkeat jalottomat ruskeapäiset toukat kaivertavat nilaan oman käytävänsä. Pikikärsäkkäiden syömäkuvioille on tunnusomaista se, että toukkakäytävät lähtevät samasta pisteestä, eli munintakuopasta. Syömäkuviossa on tavallisesti 15-20 toukkakäytävää. Suurin osa toukista koteloituu syksyyn mennessä pitkistä puunsiruista rakentamiinsa kotelokehtoihin.

Aikuisvaihe ja talvilepo

Aikuiset tyvipikikärsäkkäät kuoriutuvat kotelokehdoista keväällä ja aloittavat ravintosyöntinsä männyntaimissa sekä muninnan mäntyjen paksun kuoren alle. Aikuiset elävät useamman vuoden. Ne talvehtivat maassa.

Tuhojen esiintyminen

 

Tuhokohteet

Taimituhoja esiintyy sopivien lisääntymispaikkojen lähistöllä, esim. aukon reunalle jääneiden mäntypinojen ympäristössä. Tyvipikikärsäkkäät lisääntyvät mäntyjen paksun kuoren alla. Yleisimpiä lisääntymispaikkoja ovat heikentyneet pystypuut, kuorellinen mäntypuutavara ja tuulenkaadot.

Tuhon eteneminen

Taimikoissa pikikärsäkästuhot jatkuvat niin kauan, kun lähistöllä on lisääntymismateriaalia tarjolla. Lumi- tai neulastuhoalueilla tyvipikikärsäkkäät saavat aikaan lisätappioita.

Vaikutus puuhun

Tyvipikikärsäkkäät nakertavat männyntaimien latvakasvaimien sekä oksien kuoreen neulanpistomaisia reikiä, joista alkaa pursuta pihkaa. Reikien alapuolella kuoren alla on havaittavissa ruskea laikku, jonka alueelta nila on kaluttu pois. Kun syöntikohtia on riittävän tiheässä, taimen nestevirtaukset estyvät ja taimi kuivuu. Tyvipikikärsäkästoukkien syönti varttuneiden mäntyjen paksun kaarnan alla saa aikaan puun nestevirtauksen estymisen ja myöhemmin puun kuolemisen.

Tuntomerkit kuvina

 

Tuhonaiheuttaja

Aikuinen
 Tyvipikikärsäkäs on 7-9 mm pitkä. Sen peitinsiivissä on kaksi keltaisten suomumaisten karvojen muodostamaa poikkijuovaa.
Toukka
 Tyvipikikärsäkkään toukka on valkea, jalaton ja ruskeapäinen.  Pikikärsäkkäiden toukkia

Tuhot

Neulasten ruskettuminen
 Taimet alkavat kitua ja ruskettua. Myös yksittäinen oksa, johon tyvipikikärsäkäs on iskeytynyt, voi kuivua.  Pikikärsäkkäät tappavat taimia kesäksi metsään jääneen pinon läheisyydessä.
Kasvainten syönti
 Aikuisten syönti näkyy neulanpistomaisina pihkaavuotavina reikinä. Syöntijälkiä löytyy taimista tai suurempien puiden latvaosista. Kun syöntijälkiä on runsaasti, voi taimi kuolla.
Käytävät kuoren alla
 Yhdestä munakuopasta lähtee jopa 20 toukkakäytävää. Osaltaan tyvipikikärsäkkään toukat ovat tappamassa isojakin mäntyjä. Toukat elävät useimmiten paksun kuoren alla, mutta niitä tapaa yleisesti myös rungon ohutkuorisemmalla alueella.

Samankaltaiset tuhot

Latva- ja taimipikikärsäkäs aiheuttavat samantapaista tuhoa taimissa kuin tyvipikikärsäkäs. Latvapikikärsäkäs iskeytyy primaarisena mäntyjen latvaosiin. Sen syömäkuvioissa toukkakäytäviä on vähemmän ja käytävät ovat lyhyempiä kuin tyvipikikärsäkkäällä.

 

 

Torjunnan tarve ja mahdollisuudet

 

Vahingot metsätaloudessa

Tyvipikikärsäkäs on pikikärsäkkäistämme yleisin. Se aiheuttaa suurimman osan männyntaimikoidemme pikikärsäkästuhoista. Laji on myös on myös merkittävä seuraustuholainen männyllä lumi-, myrsky-, pistiäis- ja perhostuhojen yhteydessä.

Tuhoriskin arviointi

Heikentyneet pystypuut, tuulenkaadot, sekä metsässä makaava ylivuotinen kuorellinen mäntypuutavara lisäävät tyvipikikärsäkästuhojen riskiä. Taimikoiden lähellä säilytetyt mäntypuutavarapinot altistavat nuoret taimet pikikärsäkkäiden ravintosyönnille.

Torjuntamenetelmät

Lumenmurtoja, tuulenkaatoja sekä kuorellista havupuutavaraa ei tule makuuttaa metsässä kesän yli. Männiköiden kasvukunnosta tulee huolehtia ajallaan tehdyin taimikonhoidoin sekä harvennuksin.

 

Tekijät ja lähteet


  Teksti:   Kuvat:   Lähteet:
  Kankaanhuhta, V.   Annila, E.
Heikkilä, R.
Pouttu, A.
Väkevä, J.
  Heliövaara, K. & Mannerkoski, I. (1987)
Jukka, L. (1988)
Kara, K. (1976)
Nuorteva, M. (1982)
Nuorteva, M. (1999)
Pettersson, B. & Samuelsson, H. (1995)
Saalas, U. (1949)
Uotila, A. & Kankaanhuhta, V. (1999)

Sisältöpäivitys 07.08.2003, APou

Päivitetty: 18.02.2013 /eh | Copyright Metla | Palaute