Tietoa metsien terveydestä ja tuhonaiheuttajista
|
MESISIENET (Armillaria spp)
|
Oireet
- Männyntaimet kellastuvat kesken kasvukauden.
- Varttuneilla kuusilla pihkavuotoa ja tyvilahoa.
Tuhonaiheuttaja
- Vaaleata rihmastohuovastoa tai ruskeita, kengännauhamaisia rihmastojänteitä puun tyvellä kuoren alla.
- Syksyllä mesisienten rihmastohuovaston valtaamien puiden (esim. männyntaimien) läheisyydestä löytyy ruskeita suomullisia itiöemiä.
|
 |
[ Yleiskuvaus | Lisääntyminen | Tuhojen esiintyminen | Tuntomerkit | Torjunta | Tekijät ja lähteet ]
|
Yleiskuvaus tuhonaiheuttajasta
Nimet
T: Armillaria spp (Fr.; Fr.) Staude
S: Mesisienet
Sv: Honungsskivling
E: Honey fungus, Honey mushroom, Shoe-string fungus
Kuvaus
Mesisieni on maailmanlaajuisesti - jopa tropiikkia myöten - levinnyt sieni. Se on sekä ruokasieni että tuhonaiheuttaja. Euroopasta mesisientä on löydetty seitsemää eri lajia. Suomessa esiintyy kolme renkaallista ja yksi renkaaton mesisienilaji. Mesisienet kasvavat tiheinä rykelminä kannoissa, puiden tyvillä tai maan pinnalle tulevissa juurissa. Itiöemän lakin väri vaihtelee hunajanvärisestä ruskeaan. Halkaisijaltaan lakit ovat yleensä 5-15 cm. Etenkin lakin yläpinnallaon lakin yleisväriä tummempia suomuja. Mesisienen jalassa on useimmiten rengas. Mesisieni voi elää joko saprofyyttinä, eli madänsyöjänä, kuolleessa puussa tai parasiittina, eli loisena, elävissä puissa. Mesisientä esiintyy koko maassa.

Lisääntymisbiologia
Tartunta
Mesisienitartunta terveeseen metsikköön tapahtuu itiöiden avulla tuoreisiin kantopintoihin sekä juuristossa ja puun tyvellä oleviin vaurioihin. Ensimmäinen tartunta tapahtuu usein ensiharvennuksen yhteydessä. Kannoista mesisieni leviää läheisiin puihin ritsomorfien, eli rihmastojänteiden, avulla sekä joskus myös juuriyhteyksien välityksellä ritsomorfeja muodostamatta.
Kasvu
Englannissa ritsomorfien on havaittu kasvavan maassa kesän aikana 1-2 m. Männyn jällessä ritsomorfit ovat ehtineet 10 kk aikana edetä 62 cm. Suomessa ritsomorfien leviämisnopeus ei kuitenkaan ole aivan yhtä nopeaa, sillä meillä lämmintä kasvukautta on vain n. 5 kuukautta. Ritsomorfien avulla yksi mesisieniyksilö voi levittäytyä laajalle alueelle. USA :ssa on tavattu jopa 15 ha:n kokoinen mesisieniklooni. Englannissa yhden kloonin valtaama alue on ollut suurimmillaan n. 9 ha. Suomessa suurimmat löydetyt mesisienikloonit ovat olleet n. 1 ha:n kokoisia.
Lisääntyminen
Mesisienen itiöemiä löytyy metsästä heinäkuun lopulta syyskuun alkuun saakka.

Tuhojen esiintyminen
Tuhokohteet
Mesisieni voi aiheuttaa tuhoja nuorissa männiköissä ja kuusikoissa sekä myös varttuneemmissa metsissä. Lisäksi osa mesisienilajeista on erikoistunut lehtipuille.
Tuhon eteneminen
Sienen eteneminen männyntaimikossa saattaa olla hyvin nopeaa. Saastunut taimi voi kuolla muutamassa viikossa. Taudin aiheuttama puuston kuolleisuus saavuttaa huippunsa ennen taimikon sulkeutumista. Mesisienen lahotustoiminta kuusessa voi jatkua vuosikymmeniä.
Vaikutus puuhun
Mesisienen iskeytyminen saa aikaan puilla juuriston toiminnan heikkenemisen. Sienen iskeytymisen ensioireena nuorella männyllä on havaittavissa koko neulasiston samanaikainen vähittäinen kellastuminen. Kellastuminen tapahtuu yleensä kasvukauden aikana. Kun puu alkaa kellastua, sen juuristo voi olla kokonaan mesisienen saastuttama. Mesisienen jälsikerroksessa elävä huopamainen rihmasto voi olla edennyt jo juurenniskan korkeudelle asti samalla ympäröiden koko rungon.
Mesisienen kymmeniä vuosia kuusessa jatkuva lahotustoiminta aiheuttaa aluksi kasvun heikkenemistä. Ulospäin näkyvänä merkkinä saattaa olla havaittavissa voimakas tyvilaajentuma sekä runsasta pihkavuotoa. Mesisienen aiheuttamat vioitukset juuristossa saavat aikaan puun veden- ja ravinteidenoton heikkenemisen. Lopulta puu saattaa kuolla vedenpuutteeseen.

Tuntomerkit kuvina
Tuhonaiheuttaja
Itiöemä
Tuhot
Juurilaho
Rungon lahovika
Samankaltaiset tuhot
Punalatikka aiheuttaa samantyylistä neulasten kellastumista kuin mesisieni mäntyjen latvaosissa. Mesisieni aiheutta neulasten kellastumisen koko latvuksessa. Kuusen tyvilaho saattaa olla myös juurikäävän aiheuttamaa. |

Torjunnan tarve ja mahdollisuudet
Vahingot metsätaloudessa
Mesisieni saa aikaan pienialaisia aukkoja männyntaimikoihin.
Kuusikoissa mesisieni on juurikäävän jälkeen yleisin kuusen tyvilahon aiheuttaja. Se aiheutta kasvutappioita ja puutavaralajisiirtymää tukista massapuuksi. Tästä on seurauksena myyntitulon vähenemistä. Mesisienen heikentämät puiden juuret eivät kestä voimakkaan tuulen rasitusta yhtä hyvin kuin terveiden puiden juuret.
Tuhoriskin arviointi
Mäntymesisienen tuhoille ovat alttiita kuivilla harjumailla olevat nuoret männiköt, etenkin, jos kasvupaikalla on lehtipuiden kantoja. Lehtipuiden kannoista liikkeelle lähtevän mesisienitartunta sekä sen aiheuttama kuolleisuus saavuttavat huippunsa ennen männyntaimikon latvuksen sulkeutumista. Jos kuusen tyvilahoa ei oteta huomioon, mesisienen aiheuttamat tuhot ovat ollet Pohjoismaissa vähäisiä. Aktiivisia torjuntatoimia ei ole yleensä tarvittu.
Torjuntamenetelmät
Mesisientä tavataan runsaasti metsämaassa, joten sitä on vaikea torjua. Paras tapa ehkäistä mesisienen aiheuttamia vahonkoja on pyrkiä pitämään puusto mahdollisimman elinvoimaisena ja hyvässä kasvukunnossa: metsikkö on harvennettava ajoissa, jotta mesisieni ei pysty iskeytymään tartunta-alttiimpiin alikasvospuihin. Poistamalla mesisienen tartuntapesäkkeiden sairaat puut ja läheiset terveet puut pystytään mesisienen leviämistä ehkäisemään. Tehokkain tapa sienen rihmastojänteiden tuhoamiseen metsämaasta on kulotus. Lisäksi kantojen poisto uudistusalalta vähentää mesisienen aiheuttamaa vaaraa. Kantojen käsittelyä erilaisilla kemikaaleilla on testattu mesisienen torjunnassa. Suomessa ei ole kuitenkaan tällä hetkellä markkinoilla tällaisia aineita, kuten ei myöskään vastaavia biologisia kantokäsittelyaineita.

Tekijät ja lähteet
|
Teksti: |
|
Kuvat: |
|
Lähteet: |
|
Kankaanhuhta, V.
Lipponen, K.
Väkevä, J. |
|
Heikkilä, R.
Jalkanen, R. & Roll Hansen
Korhonen, K.
Väkevä, J. |
|
Jukka, L. (1988)
Kurkela, T. (1994)
Pettersson, B. & Samuelsson, H. (1995)
Ryman, S. & Holmåsen, I. (1987)
Uotila, A. & Kankaanhuhta, V. (1999) |
Sisältöpäivitys 09-2000, VKan

|