Metla on osa Luonnonvarakeskusta 1.1.2015 alkaen. www.luke.fi
  SUOMEKSI     PÅ SVENSKA     IN ENGLISH     AUF DEUTSCH     ПО-РУССКИ     
 
Metla-etusivuTutkimusPalvelutJulkaisutMetinfo-metsätietopalvelutTutkimusmetsätTietoa MetlastaStrategiaYhteystiedot
Metla » Metinfo » Metsien terveys » Lahontorjunta

MetINFO - Metsien terveys

Sivukartta | Haku

Tietoa metsien terveydestä ja tuhonaiheuttajista

Kuusen ja männyn lahovikaisuus ja sen torjunta

[ Kuusen tyvilaho | Juurikääpä kuusella | Juurikäävän torjunta kuusikoissa | Muita kuusen lahottajia ]

 

JUURIKÄÄPÄ KUUSELLA

Kuusenjuurikäävän levinneisyys pääpiirteissään.
Kuva 4. Kuusenjuurikäävän levinneisyys pääpiirteissään. Tummanvihreällä alueella sienen aiheuttamat tuhot ovat suurimmat. Rajaviiva osoittaa kuusen riskialueen pohjoisrajan, se on Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan metsäkeskusten pohjoisraja. Rajan eteläpuolella kuusen kantojen käsittelyä suositellaan kesäaikaisissa hakkuissa kovilla mailla.
Juurikäävän aiheuttama laho (c) Kari Korhonen
Kuva 5. Juurikäävän aiheuttama laho voi nousta korkealle kuusen rungossa, kuvassa yli 9 m.
Tyvilahopesäke kuusikossa (c) Kari Korhonen
Kuva 6. Tyvilahopesäke kuusikossa. Aukkoisuus ja lahojuurisina kaatuneet puut paljastavat juurikäävän pesiytyneen metsään.
Juurikäävän itiöemät ovat yleensä piilossa juurten ja kaatuneiden 
runkojen alla (c) Kari Korhonen
Kuva 7. Juurikäävän itiöemät ovat yleensä piilossa juurten ja kaatuneiden runkojen alla. Valkea peite käävän alla on itiöitä, joita kääpä tuottaa runsaasti myös ilmaan.


Levinneisyys ja merkitys

Juurikääpä kuuluu maapallon havumetsien vahingollisimpiin tuhosieniin. Aktiivista torjuntaa tarvitaan sen tuhojen pitämiseksi alhaisena talousmetsissä. Suomi on juurikäävän levinneisyyden pohjoisrajalla, ja toistaiseksi juurikäävän aiheuttamat tuhot kuusella rajoittuvat maan eteläosien kivennäismaille. Kesäaikaisten hakkuiden ja ilmaston lämpenemisen seurauksen on odotettavissa, että kuusen lahovikaisuus lisääntyy ja tuhoalue laajenee pohjoisemmaksi, ellei juurikäävän torjuntaa tehdä riittävässä laajuudessa.

Molemmat Suomessa esiintyvät juurikääpälajit, kuusen- ja männynjuurikääpä, aiheuttavat kuusen tyvilahoa, mutta kuusenjuurikääpä on paljon yleisempi. Se on levinnyt käytännöllisesti katsoen kaikkialle Etelä- ja Länsi-Suomen kuusikoihin (kuva 4). Järvi-Suomessa se on paikoittainen ja Pohjois-Suomessa harvinainen; siellä se esiintyy vain kaikkein rehevimmillä kuusen kasvupaikoilla. Männynjuurikääpä on levinneisyydeltään eteläisempi, ja sitä käsitellään tarkemmin männyn tyvitervastaudin yhteydessä.

 

Taudinkuva

Juurikääpä tarttuu juuriston kautta hyväkuntoisiinkin kuusiin. Sen aiheuttama laho nousee korkealle kuusen runkoon, yleensä 3-6 m, joskus 10-12 m. Laho säilyy kauan verrattain kovana ja vaaleana, ja sen ympärillä on usein violetinvärinen rengas (kuva 5). Sieni hajottaa ensisijaisesti puun sisältämää ligniiniä. Pitkälle edistynyt laho on pehmeää ja siinä näkyy valkeita selluloosalaikkuja sekä tummia täpliä.

Tyvilahotartunnan saanut kuusi voi elää ulkoisesti terveen näköisenä vuosikymmeniä. Vasta kun laho on edennyt hyvin pitkälle, sairaus alkaa näkyä. Kasvu hidastuu, latvus harsuuntuu ja pihkavuotoja esiintyy rungossa. Puu voi kuolla pystyyn, mutta lahojuurisena se yleensä kaatuu latvuksen ollessa vielä vihreä.

Sairaista puista ja lahoista kannoista sieni leviää juuristoja pitkin terveisiin naapuripuihin. Näin kuusikkoon muodostuu tautipesäkkeitä ja ajan mittaan aukkoja (kuva 6). Juurikäävän aiheuttama tyvilaho onkin usein helpoimmin todettavissa lahojuurisina kaatuneiden kuusten ja puuston aukkoisuuden perusteella. Harvennusten yhteydessä tai koepuita kairaamalla saadaan tarkempi käsitys puuston lahovikaisuudesta.

 

Tartunta

Juurikääpä leviää terveisiin metsiin tartunnan saaneista lähimetsistä itiöiden välityksellä. Käävät, joissa itiöt syntyvät, ovat yleensä piilossa puiden juuristossa tai kaatuneiden runkojen alla (kuva 7). Erityisen usein kääpiä kehittyy tuulen kaatamien lahojuuristen kuusten osittain pystyyn nousseisiin juuristoihin. Käävät ovat monivuotisia. Itiötuotanto alkaa keväällä vuorokauden keskilämpötilan noustua yli +5 ja jatkuu syksyyn, yöpakkasten yleistymiseen asti. Lämpimänä vuodenaikana käävät tupruttavat runsaasti itiöitä ilmaan.

Itiöt tarttuvat kasvavien kuusien juuriston ja juurenniskan vaurioihin, ja lahon leviäminen alkaa. Erityisen paljon tartuntaa tulee kesäaikana kaadettujen kuusen ja männyn kantojen kaatopintojen kautta. Tartunta on runsaimmillaan kesällä lämpimän, vähäsateisen ja heikkotuulisen sääjakson vallitessa. Sieni valtaa kannon ja siirtyy sen juuria pitkin lähellä kasvaviin kuusiin. Talviaikana kaadettujen puiden kantoihin juurikääpä ei tartu, ei myöskään lehtipuiden kantoihin.

Päätehakkuun jälkeen juurikääpä voi säilyä lahoissa kannoissa 30-40 vuotta ja tartuttaa uuden havupuusukupolven kantojen ympärillä. Kantoihin ja hakkuualalle jätettyihin tyvileikkoihin kehittyvät käävät levittävät tautia laajemmalle.

Kun etsitään syytä metsikön tavallista suurempaan lahovikaisuuteen kasvupaikan historiasta, sieltä paljastuu useimmiten kesäaikana tehtyjä havupuiden hakkuita, laiduntamista tai muunlaista puuston vaurioittamista lämpimänä vuodenaikana.

Kuvat: Kari Korhonen

Suuremman kuvan (4,5,6,7) saa klikkaamalla.

Alkuun

Päivitetty: 05.09.2013 /JVoi | Copyright Metla | Palaute
05.09.2013