· · ·  Suomeksi   ·  På Svenska   ·  In English  ·  Auf Deutsch ·  По-русски  · · ·     
 
Metla-etusivuTutkimusPalvelutJulkaisutMetinfo-metsätietopalvelutTutkimusmetsätTietoa MetlastaStrategiaYhteystiedot

Suomen metsät 2012: Kriteeri 4 Monimuotoisuus

Sivukartta | Haku

Kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) on harvinainen putkilokasvi Suomessa. Kasvin poimiminen on kielletty ja laji on suojeltu luonnonsuojeluasetuksen perusteella.

Metsien monimuotoisuuden turvaaminen ja lisääminen (B.6)

Metsäluonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan 1) erilaisten metsäympäristötyyppien, eliöyhteisöjen ja ekosysteemien runsautta ja monipuolisuutta; 2) metsissä elävien eliölajien runsautta ja monipuolisuutta sekä 3) kunkin eliölajin geneettisen perimän monimuotoisuutta. Tärkeimmät monimuotoisuuden turvaamiskeinot ovat metsäluonnon arvokkaimpien kohteiden suojelu erityyppisiä suojelualueita perustamalla sekä metsien käsittely metsikkö- ja aluetasolla niin, että biologinen monimuotoisuus otetaan huomioon.

Kansainväliset ja kansalliset sopimukset ja ohjelmat

Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin yleissopimuksiin, joilla allekirjoittajamaat ovat sitoutuneet edistämään luonnon monimuotoisuuden suojelua ja kestävää käyttöä. Tällaisia sopimuksia ovat Euroopan luonnonsuojelusopimus (Bernin sopimus 1979), YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus (CBD) 1992, Euroopan ympäristöministeriöiden yhteistyöprosessin biologista ja luonnon monimuotoisuutta koskeva strategia (PEBLDS 1995) sekä Euroopan metsäministerikonferenssien (FOREST EUROPE) päätökset vuosina 1993–2011.

Ensimmäinen laaja monimuotoisuutta koskeva kansallinen yleisohjelma oli Suomen biologista monimuotoisuutta koskeva kansallinen toimintaohjelma 1997–2005. Valtioneuvosto hyväksyi 2006 Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategian 2006–2016. Sen yhtenä tavoitteena on pysäyttää Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja vakiinnuttaa luonnon tilan suotuisa kehitys pitkällä aikavälillä. Strategia on päivitetty vuonna 2011.

Valtioneuvosto on hyväksynyt 1970-luvulta lähtien seitsemän luonnonsuojeluohjelmaa: kansallis- ja luonnonpuisto-ohjelman sekä soiden, lintuvesien, harjujen, lehtojen, rantojen ja vanhojen metsien suojeluohjelmat. Ohjelmissa on asetettu tavoitteet luonnonsuojelualueiden perustamiselle. Ohjelmien toteuttamisaste vaihtelee: kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelma on toteutettu lähes kokonaan, mutta mm. vanhojen metsien suojeluohjelma on osittain kesken. Suojeluohjelmiin liittyvät yksityismaiden korvauskysymykset on saatu lähes kokonaan ratkaistua. Valtion omistamia suojeluun varattuja ohjelmakohteita muodostetaan lakisääteisiksi suojelualueiksi lähivuosikymmenen aikana noin 0,7 miljoonaa hehtaaria, mikä on 16 % suojeluohjelmien kokonaispinta-alatavoitteesta.

Natura 2000 -verkosto turvaa Euroopan unionin luonto- ja lintudirektiiveissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. EU:n komissio on hyväksynyt Suomen Natura 2000 -alueet; alpiinisen vyöhykkeen alueet vuonna 2003 ja boreaalisen vyöhykkeen alueet vuonna 2005. Pääosa Suomen alueista kuuluu boreaaliseen vyöhykkeeseen pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Suurin osa, 97 prosenttia, Natura-alueista on kansallisilla päätöksillä perustettuja luonnonsuojelualueita tai ne kuuluvat kansallisiin suojeluohjelmiin taikka muilla tavoin suojeltuihin alueisiin.

Kansallisen metsäohjelman ohella toteutettava Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman 2008–2016 (METSO-ohjelma) tavoitteena on turvata metsien monimuotoisuuden suotuisa kehitys metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvilla suojelukeinoilla. Maanomistajien vapaaehtoisesti tarjoamien suojelualueiden tavoitteeksi asetettiin 96 000 hehErittäin tärkeiden elinympäristöjen, kuten oheisen pysyvän vedenjuoksu-uoman ominaispiirteet tulee säilyttää metsänhoidossa ja hakkuiden yhteydessä. Niiden avulla turvataan lukuisten uhanalaisten lajien säilyminen hoidetuissa metsissä. 58 taaria vuoteen 2016 mennessä. Lisäksi yksityismetsissä lisätään monimuotoisuutta turvaavia kohteita 82 000–173 000 hehtaaria, joihin sisältyy 400–800 kpl luonnonhoitohankkeita.

Erittäin tärkeiden elinympäristöjen, kuten oheisen pysyvän vedenjuoksu-uoman ominaispiirteet tulee säilyttää metsänhoidossa ja hakkuiden yhteydessä. Niiden avulla turvataan lukuisten uhanalaisten lajien säilyminen hoidetuissa metsissä.

Lainsäädäntö

Biologisen monimuotoisuuden turvaamisen ohjaus- ja toteuttamisvastuu kuuluu ympäristöministeriölle ja osin myös maa- ja metsätalousministeriölle. Käytännön toimijoina ovat ELY-keskukset ja Suomen metsäkeskuksen alueyksiköt, jotka ovat monimuotoisuusasioissa yllämainittujen ministeriöiden tulosohjauksessa.

Keskeisimmät metsien monimuotoisuuden turvaamista ohjaavat lait ovat luonnonsuojelulaki, erämaalaki ja metsälaki.

Luonnonsuojelulailla pyritään luontotyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen. Tämän toteuttamiseksi voidaan perustaa luonnonsuojelualueita ja säilyttää suojeltuja luontotyyppejä, joista kolme on metsäistä: jalopuumetsiköt, pähkinäpensaslehdot, tervaleppäkorvet. Luonnonsuojelulainsäädäntöön sisältyy myös säädöksiä uhanalaisista lajeista, niiden rauhoittamisesta ja kansainvälisestä kaupasta.

Erämaalain perusteella Pohjois-Suomeen on perustettu 12 erämaa- aluetta. Osa alueista on rauhoitettu kokonaan hakkuilta, osassa sallitaan rajoitettu metsätalous.

Metsälaissa määritellään metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt, joiden ominaispiirteet tulee säilyttää. Tällaisia elinympäristöjä ovat seuraavat luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset, ympäristöstään selvästi erottuvat ja yleensä pienialaiset kohteet: 1) lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt; 2) ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot; 3) rehevät lehtolaikut; 4) pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla; 5) rotkot ja kurut; 6) jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät; sekä 7) karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat.

Maankäyttö- ja rakennuslain nojalla valtioneuvoston hyväksymien valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden (VAT 2000) mukaan alueiden käytöllä edistetään luonnon kannalta arvokkaiden ja vaurioitumisherkkien alueiden monimuotoisuuden säilymistä sekä ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden välillä. Erityistavoitteena on, että laajoja metsäalueita ei pirstota muulla maankäytöllä ilman erityisiä perusteita.

Laki ympäristövaikutusten arvioinnista ja laki viranomaisten laatimien suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arvioinnista velvoittavat arvioimaan vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen tietyissä hankkeissa, suunnitelmissa ja ohjelmissa.

Laki Metsähallituksesta määrittelee Metsähallituksen tehtäviksi sen hallinnassa olevien luonnonvarojen ja muun omaisuuden kestävän ja tuloksellisen hoidon, käytön ja suojelun. Valtion maiden erilaisia käyttömuotoja ovat muun muassa luonnonsuojelu, metsätalous, virkistyskäyttö, luontomatkailu, kiinteistöjalostus ja maa-aineskauppa. Metsähallituksen hallinnoimien maa- ja vesialueiden käyttöä suunnitellaan monitavoitteisesti luonnonvarasuunnittelussa (katso tietolaatikko metsäsuunnittelu).

Taloudelliset keinot

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008–2016 (METSO-ohjelma) tarjoaa vapaaehtoisuuteen perustuvia vaihtoehtoja, joiden avulla metsänomistaja voi suojella metsiään tai hoitotoimilla lisätä niiden luonnonarvoja ja saada tästä korvauksen. METSO-ohjelman tarjoamat vaihtoehdot ovat pysyvä suojelu, määräaikainen suojelu ja metsäluonnonhoito. Pysyvä suojelu voidaan toteuttaa perustamalla yksityinen suojelualue, myymällä alue valtiolle tai aluevaihtona. Määräaikaisessa suojelussa alueelle tehdään kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen ympäristötukisopimus kymmeneksi vuodeksi kerrallaan.

Tyypillisiä ympäristötukikohteita ovat esimerkiksi metsälain suojaamat arvokkaat elinympäristöt, jotka voidaan tuen avulla turvata lain antamaa suojaa laajempina kokonaisuuksina. Määräaikainen suojelu on mahdollista myös luonnonsuojelulain nojalla toteutettavana määräaikaisena suojeluna, joka voi olla pisimmillään 20 vuotta. Metsäluonnonhoito voi olla luonnonarvojen ylläpitämistä, lisäämistä tai metsän palauttamista luonnontilaisemmaksi. Luonnonhoitotyöt suunnitellaan yhdessä metsänomistajan kanssa eikä metsänomistajalle aiheudu hoidosta kuluja.

Lailla kestävän metsätalouden rahoituksesta edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä myöntämällä valtion tukea yksityismetsissä tehtäviin töihin, joiden tavoitteena on metsien biologisen monimuotoisuuden ylläpitäminen ja metsäluonnon hoito. Rahoituksella toteutetaan myös metsäluonnon hoitohankkeita, joita ovat muun muassa erilaiset luontokartoitukset, usean tilan alueelle ulottuvat elinympäristöjen hoito- ja kunnostustyöt sekä maisemanhoitohankkeet.

Maatalouden ympäristötuen erityistukea muualle kuin maatalousmaalle saavat maanviljelijät, jotka tekevät sopimuksen metsämaalla sijaitsevan perinnebiotoopin, kosteikon tai peltoon rajoittuvan metsän reunavyöhykkeen hoidosta.

Luonnonsuojelulain perusteella maanomistajalle maksetaan suojelualueen perustamisesta korvausta. Suojelualue voidaan muodostaa kolmella tavalla: 1) perustetaan luonnonsuojelulain mukainen yksityismaiden suojelualue, jolloin alue jää maanomistajan omistukseen ja hänelle maksetaan suojelusta aiheutuva, taloudellisen hyödyn menetystä vastaava rauhoituskorvaus; 2) alue ostetaan valtiolle tai 3) alue vaihdetaan valtion omistamaan alueeseen.

Neuvonta ja tiedon tuotanto runsasta

Metsien monimuotoisuuden turvaaminen on korostetusti esillä kaikissa eri metsätaloustoimijoiden käytännön metsänhoidon toteuttamista varten laadituissa suosituksissa ja oppaissa.

Monimuotoisuuden turvaaminen sisältyy metsäsuunnitteluun sen eri tasoilla ja eri tavoilla toteutetuissa suunnitelmissa rinnan puuntuotannon edistämisen kanssa. Myös vapaaehtoisen metsäsertifioinnin vaatimuksiin sisältyy useita monimuotoisuutta turvaavia toimenpiteitä kuten kulotuksen lisääminen, säästöpuiden jättäminen ja arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteiden turvaaminen.

Ympäristöministeriön toteuttama valtakunnallinen eliölajien uhanalaisuuskartoitus on toistettu Suomessa neljä kertaa vuosina 1983–85, 1987–91, 1997–2000 ja 2007–2010. Kaksi viimeisintä kartoitusta on tehty kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN-kriteeristön perusteella, ja siten nämä kartoitukset ovat vertailukelpoisia keskenään. Kartoitukset tuottavat tietoa uhanalaisten lajien määrästä, uhanalaisuuden syistä ja uhkatekijöistä sekä toimenpide-ehdotuksista, joilla uhanalaisten suojelutilannetta voisi parantaa.

Suojelualueiden ulkopuolella olevien metsien monimuotoisuuden turvaamisessa keskeinen toimintamalli on arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttäminen. ELY-keskukset ovat kartoittaneet luonnonsuojelulain mukaiset suojellut luontotyypit. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Suomen metsäkeskuksen alueyksiköt, Metsähallitus ja metsäteollisuusyritykset ovat kartoittaneet metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt ja muita metsäluontokohteita. Koko maan kattava selvitys valmistui vuonna 2005.

Suomen ympäristäkeskuksen toteuttama Suomen ensimmäinen luontotyyppien uhanalaisuuden arviointi tehtiin 2008. Kartoituksessa selvitettiin, kuinka luontotyypit ovat muuttuneet ihmisen toiminnan tai muun syyn vuoksi viimeisten 50 vuoden aikana. Metsien 76 luontotyypistä kaksi kolmasosaa arvioitiin olevan uhanalaisia joko määrän tai laadun muutoksen perusteella. Nämä uhanalaisiksi luokitellut luontotyypit ovat yleensä pienialaisia. Luonnonsuojelulaissa ja metsälaissa on erikseen mainittu ne luontotyypit ja erityisen tärkeät elinympäristöt, jotka tulee säilyttää koskemattomina metsien hoidon yhteydessä. Arvioinnin yhteydessä laadittiin myös ensimmäinen luettelo Suomen kansainvälisistä vastuuluontotyypeistä.

Biologisen monimuotoisuuden säilymistä yksityisten ja yritysten metsissä ja Metsähallituksen hallinnassa olevissa valtionmetsissä on seurattu vuodesta 1995 lähtien Metsätaloudenkehittämiskeskus Tapion talousmetsien luonnonhoidon laadun arvioinneissa. Metlan valtakunnan metsien inventointi tuottaa myös metsäluonnon monimuotoisuustietoja.

Metsänjalostus ja metsäpuiden geenivarojen hoito on Metsäntutkimuslaitoksen tehtävä. Metsäntutkimuslaitos pitää yllä metsägeneettistä rekisteriä, jossa on tiedot kanta- ja pluspuista, koeviljelyksistä, geenireservimetsistä ja geenivarakokoelmista. Pitkäntähtäimen metsänjalostusohjelmien tavoitteena on haluttuihin ominaisuuksien vaikuttavien perintötekijöiden löytämisen ja niiden rikastamisen lisäksi riittävän perinnöllisen monimuotoisuuden ylläpitäminen jalostusaineistossa. Elintarviketurvallisuusviraston (EVIRA) metsänviljelyaineistoalajaosto valvoo lakia metsänviljelyaineiston kaupasta muun muassa varmistaen, että metsänviljelyaineiston tuottamiseen käytetty perusaineisto on korkealaatuista.

Metsien monimuotoisuutta tutkitaan runsaasti yliopistojen lisäksi ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriöiden alaisissa tutkimuslaitoksissa. Keskeisimmät tutkimusorganisaatiot ovat Metsäntutkimuslaitos (Metla) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE).

Maa- ja metsätalousministeriön johdolla vuosina 2003–2006 toteutettu monimuotoisuuden tutkimusohjelma (MOSSE) vastasi osaltaan METSO - ohjelman (2002–2007) kokeiluvaiheen tietotarpeisiin. Ympäristöministeriön koordinoimana toteutettiin 2003–2007 Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma (PUTTE). Tämän ohjelma toinen kausi alkoi 2009 sisältäen 10 tutkimushanketta. Metsäntutkimuslaitoksen Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset –tutkimusohjelma (TUK, 2005–2010) päättyi 2010, mutta Metlassa jatketaan erillisrahoituksella METSO-ohjelman seurantaa ja siihen liittyvää tutkimusta.

Linkkejä

Kansainväliset ja kansalliset sopimukset ja ohjelmat

 

  Updated: 21.03.2012 /MLier |  Photo: Erkki Oksanen, Metla, unless otherwise stated | Copyright Metla | Feedback