|
Tyypillinen suomalainen metsämaisema maaseudulla. Yksityisessä omistuksessa olevat maatilat muodostuvat useimmiten pellon ja metsän muodostamasta kokonaisuudesta.
Euroopan metsäpeitteisin valtio
Metsät kuuluvat suomalaiseen kulttuuriperintöön. Suomalaisten
toimeentulo, aineellinen ja henkinen kehitys on ollut sidoksissa
metsiin kautta vuosisatojen. Monimuotoiset metsät
ovat merkittävä eliölajien elinympäristö, virkistysympäristö sekä
maiseman tekijä.
Suomi on Euroopan metsäpeitteisin valtio. Maapinta-alasta 3/4
eli noin 23 milj. ha (76 %) on metsien peitossa. Lisäksi sellaisia
metsätalouden maa-alueita, joissa puustoa on vähän kuten
avosoita ja kalliomaita, on yli 3 milj. ha.
 |
Metsien peitteellisyys Euroopassa prosentteina maa-alasta.
Lähde: Schuck, A., Van Brusselen, J., Päivinen, R., Häme, T., Kennedy, P. ja Folving, S. 2002. Compilation of a calibrated European forest map derived from NOAA-AVHRR data. European Forest Institute. EFI Internal Report 13, 44 p. plus Annexes |
Metsätaloutta harjoitetaan pohjoisten luonnonolojen vuoksi
ilmastollisesti poikkeuksellisissa olosuhteissa. Suomi sijaitsee
merellisen ja mantereisen ilmaston välialueella ja kuuluu suurimmaksi
osaksi boreaaliseen eli pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen.
Golf-virran vaikutuksesta Suomen ilmasto on kuitenkin
monissa suhteissa suotuisampi kuin esimerkiksi vastaavilla alueilla
Venäjällä ja Kanadassa. Suomi on yli 1 100 km pitkä, mistä
johtuen kasvillisuuden menestymisedellytykset maan etelä- ja
pohjoisosissa poikkeavat merkittävästi toisistaan. Etelästä pohjoiseen
siirryttäessä ilmasto viilenee ja tulee humidisemmaksi,
jolloin sademäärä on suurempi kuin haihdunta. Kasvukauden
pituus on Etelä-Suomessa noin viisi kuukautta ja Pohjois-Suomessa
kolme kuukautta. Puuston vuotuinen keskikasvu Etelä-
Suomessa – 6,1 kuutiometriä hehtaarilla – onkin kaksinkertainen
Pohjois-Suomeen verrattuna.
Suomen metsissä kasvilajien lukumäärä on vähäisempi verrattuna
esimerkiksi Pohjois-Amerikan boreaaliseen vyöhykkeeseen
tai Keski-Euroopan lauhkeaan vyöhykkeeseen. Syynä tähän ovat
korkeat itä-länsisuunnassa kulkevat eurooppalaiset vuoristoalueet,
jotka estivät kasvien palaamisen pohjoiseen viimeisimmän
jääkauden jälkeen. Luonnonvaraisena kasvaa neljä havupuulajia
ja vajaa 30 lehtipuulajia ja puuvartista pensasta. Pääosa
Suomen metsistä on havupuuvaltaisia metsiä, joissa lehtipuut
kasvavat usein sekapuina.
Pohjois-Lapissa metsäraja on usein kymmenien kilometrien levyinen
vaihettumisvyöhyke. Metsärajan pohjoispuolella maa
on mosaiikkimaisesti paljasta, pensaikkoa ja kitukasvuista tai
alle kahden metrin pituista puustoa kasvavaa aluetta. Vyöhykkeen
etelärajalla puuraja saavutetaan, kun puuyksilöiden pituus
ylittää kaksi metriä. Jotta metsäraja ei siirtyisi nykyistä etelämmäksi,
säädettiin jo vuonna 1922 suojametsälaki, jolla estettiin
metsien harkitsematon käyttö ja siitä johtuva metsärajan mahdollinen siirtyminen etelämmäksi. Nykyisin nämä säädökset sisältyvät
metsälakiin.
Linkkejä
Kirjallisuutta
Ahti , T., Hämet-Ahti, L. & Jalas, J. 1968: Vegetation zones and their sections in northwestern Europe. — Ann. Bot. Fennici 5: 169–211 |