Metla on osa Luonnonvarakeskusta 1.1.2015 alkaen. www.luke.fi
  SUOMEKSI     PÅ SVENSKA     IN ENGLISH     AUF DEUTSCH     ПО-РУССКИ     
 
Metla-etusivuTutkimusPalvelutJulkaisutMetinfo-metsätietopalvelutTutkimusmetsätTietoa MetlastaStrategiaYhteystiedot
Metla » Metinfo » Metsänjalostus

Haapa saastuneen maan puhdistajana

Sivukartta | Haku

Puut hyvinvointia tuottamassa

 

Maanpuhdistus Luumäen Somerharjun alueella

Metla aloittaa yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa puilla/bakteereilla tehtävän maa-alueiden puhdistamiseen Luumäen Somerharjulla. Alueen perusselvitykset on tehty ja alue on raivattu. Pilaantyneen maaperän puhdistamisen puilla ja bakteereilla mahdollistava toimenpidelupa saatiin Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta 31.10.2012.

Somerharjun alueella on korkeita saastemääriä. Pääasiallinen saastelähde on kreosootti, lähinnä eri PAH-yhdisteet sekä pinnassa myös öljyt. Myös pohjavesi on pilaantunut ylemmistä maakerroksista kulkeutuvista öljy-yhdisteistä.

Harjualueen saastumisesta on kulunut runsaasti aikaa. Alue on kitukasvuinen ja puustoa on paikoittain: pääasiassa mäntyjä ja jonkin verran koivua, kuusta ja haapaa.

Alueen omistaa Suomen valtio ja sitä hallinnoi Senaatti-kiinteistöt (Somerharjun alue on 7 ha, saastuneen alueen koko noin 1,5 ha).

Tavoitteena merkittävästi puhtaammat maa-alueet

PAH- ja öljypitoisuudet on tarkoitus alentaa ylemmissä maakerroksissa ihmisen terveydelle riskittömälle tasolle

  • PAH-yhdisteiden huuhtoutumista pohjaveteen aiotaan vähentää merkittävästi
  • Maa-alueiden puhdistus tehdään siedettävillä kustannuksilla ja suhteellisen lyhyen ajan kuluessa

Tavoitteena myös osaamisen ja tiedon lisääminen

  • Tietämys puiden, sienijuurien ja bakteerien käytöstä maanpuhdistuksessa lisääntyy
  • Puu-sienijuuri-bakteeri vuorovaikutussuhteita selvitetään vaativissa kasvuolosuhteissa (karu maaperä, saasteet)
  • Parhaiden puukloonien valintamenetelmiä voidaan tehostaa

Perusmetodi lyhyesti

  • Käytetään vain etukäteen testattuja ja hyväksi havaittuja haapaklooneja
  • Erittäin tiheä istutus, noin 10000 tainta/ha
  • Paikallinen ”luonnonvalinta” eli huonoimmat kloonit poistetaan toisen kasvukauden aikana ja tilalle istutetaan vain parhaiden kloonien pistokkaita
  • Käytettävät hybridihaapa- ja haapakloonit (10 kpl) valitaan taimitarhatestauksen ja pitkäaikaisten kenttäkoetestausten perusteella

Yhteistyöhön osallistuvien tehtäväjako:

  • Metlan (Haapastensyrjä) tehtävät: Osallistuminen puhdistuksen kokonaissuunnitteluun, koetoiminnan johtaminen, koesuunnittelu, koepaikan peruskartoitus, kloonivalinta, kokeen perustaminen, mittaaminen, tautiriskikartoitukset ja raportointi
  • Senaatti-kiinteistöjen tehtävät: Viranomaisyhteydet
  • Golder Accociatesin tehtävät: Suunnittelu, saastetasokartoitukset, pohjavesityöt
  • Helsingin yliopiston tehtävät: mikrobikartoitus ja tutkimus
  • Itä-Suomen yliopiston tehtävät: sienijuuret ja taudit
  • Rahoitus: Senaatti-kiinteistöt, Metsäntutkimuslaitos
Päivitetty: 09.11.2012 /KPB | Copyright Metla | Palaute