Metsäpolitiikka

Sauli Valkonen, MMT, vanhempi tutkija, Metsäntutkimuslaitos (Metla)
27.2.2013

Koirat haukkuu, metsälaki kulkee

Metsälain uudistaminen on tärkeä asia, ja nyt kun se tehdään, professori Pasi Puttosen mukaan tällä lailla luultavasti on tultava toimeen seuraavat 25 vuotta. Nyt on oikea aika keskustella asiasta. Ministeriö on lähettänyt lakiesityksen lausunnoille eri tahoille. Mielestäni laki- ja asetusehdotuksissa on monta ongelmaa ja keskeneräisyyttä, jotka on pakko ratkaista ennen säädösten voimaantuloa. Muuten seuraa kaaos lainvalvonnassa ja käytännön metsänhoidossa. Ensiksi kaaos ilmenee metsäammattikunnassa, jonka täytyy nousta barrikadeille vaatimaan määräyksiä ja ohjeita. Seuraavassa muutamia ongelmia, joita itse pidän keskeisinä.

Pienaukkohakkuu oltaisiin lakiehdotuksen mukaan sallimassa osana eri-ikäiskasvatusta. Alkuperäisen idean mukaan pienaukkoja saisi hakata, kunhan metsikköön jäisi lakirajojen mukainen vähimmäismäärä puustoa. Mutta lakiehdotus ei noudatakaan tätä ajatusta. Jo taimettuneet aukot saisi laskea pois pinta-alasta. Toisessa kohdassa annetaan lupa hakata pienaukkoja ilman minkäänlaisia vaatimuksia välialueiden koolle, muodolle tai puustolle – eikä niitä koskisi edes uudistamisvelvollisuus. Tällä tavalla alkaisi syntyä tuulenkaatojen vaivaamien metsärepaleiden luonnehtimia raiskioita. Jatkuvan kasvatuksen maine pilaantuisi nopeasti. Siksi minusta olisi palattava alkuperäiseen periaatteeseen. Välialueiden määrälle ja puustolle on määriteltävä minimivaatimukset. Tehtävä on kieltämättä vaikea, muttei mahdoton.

Metsänuudistamisen aikarajojen muutoksella piti lisättämän luontaisen uudistamisen käyttömahdollisuuksia. Mutta onkin käymässä juuri päinvastoin, ainakin Etelä-Suomessa. Työryhmän ehdotuksen mukaan metsänomistajan pitäisi saada aikaan 50 cm pituinen taimikko suunnilleen samassa ajassa kuin ennenkin. Nykyisen laintulkinnan mukaan 3-10 cm pituus riittää. Mutta luontaiset ja kylvetyt taimikot eivät kerta kaikkiaan synny ja kehity niin nopeasti. Uusi raja tarkoittaisi sitä, että valtaosa luontaisen uudistamisen ja suuri osa kylvön yrityksistä johtaisi lainrikkomukseen.

Tässä ei ole järkeä, ja ministeriö onkin jo luvannut laskea pituusrajan 30 cm:iin. Se ei riitä. Lainrikkomuksia tulisi vieläkin tuhansia vuosittain, jos luontaisen uudistamisen ja kylvön yrittämistä jatkettaisiin. Ollaan vielä kaukana ”luontaisen uudistamisen käyttömahdollisuuksien parantamisesta.” Ministeriössä onkin suhtauduttu positiivisesti pituusrajan ja määräaikojen harkitsemiseen vielä kerran uudestaan.

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvattamisessa puuston tiheysvaatimukset ovat lakiehdotuksessa liian korkeat. Esimerkiksi eteläsuomalaisen kuusikon saisi hakata pohjapinta-alaan 11 m²/ha, mikä tilavuutena olisi noin 80-100 m³/ha. Seuraavaan hakkuuseen mennessä puusto tuplaantuisi. Niin tiheässä metsässä alikasvokset eivät kehittyisi ja pääoman tuottoprosentti jäisi pieneksi. Vaikeudet olisivat suurimmat sellaisissa metsissä, joissa alikasvosta on vielä vähän ja sen kehittäminen on prioriteetti. Toisin sanoen, valmiiksi erirakenteisen metsän kasvattaminen voisi onnistua, mutta tasaikäisen metsän muuttaminen eri-ikäiseksi järjellisessä ajassa olisi näillä tiheyksillä vaikeaa tai mahdotonta. Tiheysrajoja pitää siis vielä laskea.

Kovin kritiikki on kohdistunut lakiehdotuksen ekologisiin vaikutuksiin, varsinkin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin liittyviin muutoksiin. Lakimuutoksen yhtenä lähtökohtana oli monimuotoisuuden nykyistä parempi turvaaminen. Onhan lakiehdotuksessa toki sellaisiakin elementtejä, kuten eri-ikäiskasvatuksen salliminen, vähätuottoisten soiden ennallistaminen ja muutaman suotyypin lisääminen elinympäristöluetteloon. Mutta monimuotoisuutta huonontavia muutoksia on paljon enemmän.

Elinympäristöjen määritteleminen kategorisesti pienialaisiksi on niistä selvin ja vaikuttavin. Toiseksi vakavin on minun mielestäni poimintahakkuun salliminen useimmissa elinympäristötyypeissä. Varovaiset hakkuut ovat olleet sallittuja tähänkin asti, mutta niitä ei ole juuri uskallettu tehdä säädösten epämääräisyyden takia. Nyt tuntuisi olevan kovaa hinkua päästä hakkaamaan elinympäristöjä. Lakimuutos tukisi tällaista kampanjaa korostamalla painokkaasti poimintahakkuun luvallisuutta. Poimintahakkuuhan on isojen puiden poistamista. Toisin sanoen, tätä keskeistä monimuotoisuuselementtiä alettaisiin poistaa elinympäristöistä systemaattisesti. Tätä ei minun mielestäni pidä sallia. Asetusluonnoksessa esitetään haittoja pienentäviä rajoituksia hakkuille, mutta ne ovat hyvin väljiä ja tehottomia.

Monet näistä ongelmista johtuvat ehdotuksen ylimalkaisuudesta ja keskeneräisyydestä. Hyvin monet metsänhoidon käytäntöä linjaavat määräykset, yksityiskohdat ja täsmennykset puuttuvat vielä. Työryhmätyön loppuvaiheessa ajateltiin, että ne tulevat lakiin liittyvään asetukseen. Mutta ministeriön julkistamasta (8.2.2013) asetusluonnoksesta ne puuttuvat lähes täysin. Ilman niitä lakia ei voi soveltaa eikä valvoa. Missä ne oikein on tarkoitus antaa? Ilmeisesti vasta lainvalvojien maastotyöohjeessa, jonka laatimisesta vastaa Suomen metsäkeskus. Sille ollaan jättämässä aika paljon pelivaraa.

Metla keskustelee | Teeman alkuun