Metlan työraportteja 304

Porojen talvilaitumien määrä ja laatu poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa - Uudet arviot vuosilta 2009–2013 ja keskeisten laiduntunnusten kehitys osin 1970-luvulta lähtien

Tekijät: Mattila, Eero
Sivuja: 64

Tiivistelmä

Porojen talvilaitumia on arvioitu Suomessa pääpiirteissään samalla menetelmällä valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) maastokoealoilla 1970-luvulta lähtien. Tähän mennessä on tehty viisi arviointia poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa ja kolme arviointia sen pohjoisosassa eli Ylä-Lapissa. Ylä-Lapin uudet laiduntulokset vuodelta 2012 on jo julkaistu kevättalvella 2014. Käsillä olevassa tulosraportissa esitetään uudet tulokset poronhoitoalueen keski- ja eteläosista sekä verrataan niitä aikaisemmista arvioinneista saatujen vastaavien tulosten kanssa muutoksien suunnan ja nopeuden selvittämiseksi. Muutosanalyysi kattaa eräiltä osin yli 30 vuoden pituisen ajanjakson.

Uudet porolaitumien pinta-alojen arviot tutkimusalueella on laskettu vv. 2009–2013 mitatusta VMI11:n systemaattisesta maastonäytteestä, jossa on 12025 koealaa porojen laitumilla (= metsä-, kitu- tai joutomaat) ja 6 592 koealaa kankailla eli talvilaitumilla. Tutkimusalueella on porojen laidunta 8,37 milj. ha, mistä on talvilaidunta 4,66 milj. ha (55,7 %). Talvilaitumien alan arvio on ollut samaa suuruusluokkaa kaikissa laidunarvioinneissa. 95 % talvilaitumien alasta on metsämaan kangasta. Nuorten metsien osuusarvio metsämaan kankailla on nyt 55 %, kun vastaava arvio 1970-luvun puolivälissä oli 46 %. Varttuneiden metsien osuuden pienentyminen näyttää pysähtyneen 5–10 vuotta sitten. Tuoreiden maiden osuusarvio metsämaan kankailla on nyt 58 %, kun vastaava arvio oli 2000-luvun alkuvuosina 56 % ja 1980-luvun alkuvuosina 39 %. Arvio kasvoi jyrkästi vuosituhannen vaihteeseen asti, minkä jälkeen tuoreutuminen on hidastunut selvästi ja osin kenties jo pysähtynyt. Potentiaalisten jäkälälaitumien osuus talvilaitumista on nyt 45 % keskimäärin koko tutkimusalueella. Jäkäliköiden kuluneisuuden vuoksi vain pieni osa potentiaalista on todellisuudessa jäkälälaidunta.

Porojen ravintokasvien esiintymistä arvioitiin 4219 laidunkoealalla. Vesakon latvuspeittävyyden uusi arvio koko tutkimusalueen kaikilla kankailla keskimäärin (yleiskeskiarvo) on 4,6 %. Varvikon peittävyyden, korkeuden ja kehysmitan yleiskeskiarvot ovat 43 %, 17,3 cm ja 749 m3/ha vastaavasti. Metsälauhan biomassa on vähentynyt viimeistä arviointijaksoa lukuun ottamatta siten, että uusin yleiskeskiarvo, 54 kg/ha kuiva-ainetta, on 58 % 1970-luvun arviosta. Maajäkälien peittävyyden, elävän osan pituuden ja biomassan yleiskeskiarvot ovat nyt 2,13 %, 21,9 mm ja 35 kg/ha vastaavasti. Jäkälien peittävyys on pienentynyt viimeistä arviointijaksoa lukuun ottamatta siten, että uusin arvio on vain 21 % 1970-luvulla saadusta arviosta. Pienin jäkälien pituusarvio saatiin 1970-luvulla, minkä jälkeen arvio on kehittynyt vaihtelevasti. Suurin jäkälien biomassan arvio on 1980-luvun alkuvuosilta, minkä jälkeen arvio on laskenut jyrkästi. Uusin jäkälien biomassan arvio on 41 % 1970-luvun arviosta. Luppolaitumien osuudeksi kankaista tutkimusalueella arvioitiin nyt 14,1 %, mikä on samaa tasoa kuin 1970-luvulla. Yleistä luppoisuutta paremmin kuvaavan luppoisuusindeksin arvio kankailla on nyt 15,5, joka on hieman suurempi kuin 1970-luvun arvio. Muista laidunarvioinneista saadut luppotunnusten arviot olivat edellä mainittuja pienempiä.

Maajäkälien biomassan uusin yleiskeskiarvo Ylä-Lapissa (2012) on 121 kg/ha, mistä vastaava arvio tutkimusalueella on vain 29 %. Alueiden välinen biomassaero johtuu pääosin peittävyyserosta, sillä keskipituusarviot ovat samaa tasoa. Ylä-Lapissa on enemmän potentiaalisia jäkälämaita, mikä selittää osan biomassaerosta. Toinen samaan suuntaan vaikuttava tekijä on se, että talvilaitumet ovat paljon kuluneemmat poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa kuin Ylä-Lapissa.

Laidunnuspaineen arvioimiseksi laidunkoealoilla luettiin nyt ensimmäistä kertaa myös porojen talvi- ja kesäulostekasojen määrät. Kasatiheysarvioiksi tutkimusalueen kaikilla kankailla keskimäärin saatiin 85 kpl/ha (talvikasat) ja 60 kpl/ha (kesäkasat). Talvikasatiheys samoin kuin maajäkälien biomassa kasvavat jyrkästi siirryttäessä tuoreilta mailta kuivahkoille ja edelleen kuiville maille. Myös kesäkasatiheys on selvästi suurin kuivilla mailla, joten jäkälälaitumien kulutus on ympärivuotista. Tämä saattaa merkitä sitä, että kuluneita jäkäliköitä ei saada elpymään ainakaan nopeasti vain poromäärää pienentämällä. Kainuussa eloporomäärä on tippunut petojen yms. seurauksena puoleen korkeimmasta sallitusta, mistä huolimatta jäkälien biomassa ei ole kääntynyt nousuun.

Asiasanat

metsävarat, kangasmaat, metsien monikäyttö, poronhoito, talvilaitumet, laidunarviointi, laiduntunnukset, porojen ravintokasvit, tulosten aikasarja, valtakunnan metsien inventointi, integroitu tiedonkeruu

Ladattavat tiedostot

Bibliografiset tiedot

Mattila, Eero. 2014. Porojen talvilaitumien määrä ja laatu poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa - Uudet arviot vuosilta 2009–2013 ja keskeisten laiduntunnusten kehitys osin 1970-luvulta lähtien. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 304. 64 s. ISBN 978-951-40-2489-4 (PDF). Saatavissa: http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2014/mwp304.htm.

Yhteystiedot

Eero Mattila, Metla/Rovaniemi
PL 16, 96301 Rovaniemi.
Sähköposti eero.mattila@metla.fi

Muut tiedot

Yksikkö: Pohjois-Suomen alueyksikkö
Hanke:

Taitto: Sari Elomaa/Metla

Sivun alkuun
 
 Tuotettu tietokannasta:    15.09.2014 13:40 Metla : Julkaisut - Publications : Työraportteja 
Palaute
Metlan etusivulle