ALKUUN
EDELLINEN SEURAAVA

Kuusi
Mänty
Lehtipuut
Metsien monimuotoisuus
Erikoismuotojen nimeäminen
Ilmoita erikoispuista

Erikoismuotojen nimeäminen
SanastoaLinkkejäKirjallisuutta
 
Kasvisystematiikan perusyksikkö on laji (species, sp.). Keskenään samankaltaiset lajit kuuluvat samaan sukuun (genus). Kasvilajin tieteellinen nimi muodostuu yleensä kahdesta latinalaisperäisestä tai latinalaistetusta kreikankielen sanasta. Ensimmäinen sana ilmoittaa kasvin suvun ja kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, toinen sana, joka kirjoitetaan pienellä, ilmaisee lajin ja kuvaa usein jotakin sen ominaisuutta. Kasvin täydelliseen tieteelliseen nimeen kuuluu myös auktori, joka on kuvannut ja nimennyt kasvin. Auktorin nimi esitetään usein lyhennettynä. Auktoreita voi olla kaksikin, jolloin alkuperäinen nimeäjä mainitaan suluissa ensin ja perään lisätään se, joka on nimeä myöhemmin täsmentänyt. Linnéstä käytetään pelkkää alkukirjainta. Esimerkiksi metsäkuusen tieteellinen nimi on Picea abies (L.) Karsten. Kasvi voidaan kuvata ja nimetä pelkkää lajikuvausta tarkemminkin. Alalajista (subspecies, subsp.) puhutaan silloin, kun kasvipopulaatio eroaa usean ominaisuuden puolesta nimilajista ja sillä on lisäksi oma levinneisyysalueensa (esim. Picea abies subsp. obovata (Ledeb.) Domin). Muunnos (varietas, var.) eroaa lajin tyypillisestä edustajasta vähemmän kuin alalaji ja sen levinneisyys on rajoitetumpi (Betula pendula var. carelica (Mercklin) Hämet-Ahti). Muoto (forma, f.) taas poikkeaa siitä vain yhden tai muutaman harvan ominaisuuden puolesta (Picea abies f. mammilosa Schröter). Muodolla ei myöskään ole omaa levinneisyysaluetta vaan sitä voi esiintyä satunnaisesti. Muodolle annettu tieteellinen lisänimi kuvaa usein kasvin sitä ominaisuutta, joka erottaa erikoismuodon lajin tyypillisestä yksilöstä (ks. sanasto julkaisun lopussa).

Lajin tieteellisen nimen loppuun lisätty muotoa kuvaava tarkenne isolla alkukirjaimella ja yläpilkuilla osoittaa, että muoto tunnetaan myös viljelylajikkeena tai se esiintyy vain viljelylajikkeena, jos tämä merkintä on heti lajinimen perässä. Esimerkiksi kultakuusen tieteellinen nimi olisi täydellisenä Picea abies f. aurea (Carriere) Rehder, incl. 'Kulta-Lumikki' ja vain viljelylajikkeena tunnetun pylväshaavan nimi Populus tremula 'Erecta'.

Tässä julkaisussa käytetyt erikoismuotojen suomalaiset nimet on otettu alan kirjallisuudesta tai ovat muuten käytössä. Niille muodoille, joille ei ole olemassa vakiintunutta tai yleisesti hyväksyttyä nimeä, on tässä pyritty antamaan muotoa mahdollisimman hyvin kuvaava nimi. Tekijöiden ehdottamat suomenkieliset nimet on julkaisussa merkitty lainausmerkeillä. Metsäpuiden erikoismuodot voidaan erotella ja ryhmitellä monin tavoin. Schröter (1898) erotti kuusen muodot puun kasvutavan, kuoren, neulasten ja kävyn rakenteen perusteella. Sylvén (1916) taas jakoi muodot kahteen suurempaan ryhmään sen mukaan esiintyikö poikkeama puun vegetatiivisissa vai generatiivisissä osissa, mutta noudatteli muuten Schröterin ryhmittelyä. Edellisistä poiketen Krüssmann (1983) jakaa kuusen muodot kolmeen pääryhmään sen mukaan, kuinka korkeaksi puu kasvaa. Tästä kaikesta on ollut se seuraus, että joskus samalla muodolla on ollut useita nimiä ja joskus taas eri muodoilla sama nimi, tarkastelusta riippuen.


Miehikkälä 1989 © Oskarsson
Metsäpuiden erikoismuotojen kuvaaminen ja nimeäminen on perustunut luonnosta löydetyn erikoisen puun löytöhetken ilmiasuun. Puu kuitenkin kasvaa ja muuttuu jatkuvasti. Pallomaisesta kääpiökuusesta voi ajan myötä kehittyä kartiomainen matalakasvuinen kuusi. Kuvassa oleva mänty on ilmiselvästi kehittymässä tuulenpesästä luutamaiseksi.


Sanastoa

abieshavupuumainen
albavalkoinen
angustilobaahdas- tai kapealiuskainen
angustissimaerittäin kapea
aucuparialinnun pyydystäjä
aurea kultainen, kullan värinen
bircalensisPirkkalasta
brachyphyllalyhytneulasinen, lyhytlehtinen
carelicaKarjalasta
columnarispylväsmäinen, pilari-
compactatiheä, taaja, kompakti
condensatatiivis
corticatakuorella peitetty
crispakihara, kiertynyt, aaltoileva
cruentaveren värinen
dalecarlicaTaalainmaalta
echiniformissiilin muotoinen
erectapysty, pystyasentoinen
fastigiata(oksat) viistoon ylöspäin, pystyssä, kimpassa
gibberosapaisuma-, muhkurainen, pahkainen
globosapallomainen, pyöreä
glomerulanskasautunut, keräytynyt
glutinosatahmea
hibernifoliatalvilehtinen
hybridasekamuoto
inaequataepäyhtenäinen
incanaharmaa
inc.sisältää
laciniataliuskainen
mammillosapieninisäinen
microphyllapienilehtinen
monstrosaepänormaali
nanakääpiö
nidiformispesän muotoinen
nomen nudumvahvistamaton nimi
obovatavastapuikea
pendulariippuva
procumbensmaan myötäinen
pubescenshienokarvainen
pyramidatapyramidimainen
pyramidalispyramidimainen
quercifoliatammenlehtinen
recurvatataaksepäin kääntyvä
rubrapunainen
sylvestrismetsässä kasvava
tabulaeformislevyn-, pöydän muotoinen
tremulavapiseva, värisevä
tristissurullinen, alakuloinen
tuberculatapikkusyyläinen
variegatakirjava
viminalisrihma-, vitsan tapainen, punos-
virgataoksa, keppi, vitsa
xanthocarpakeltahedelmäinen


Linkkejä


Kirjallisuutta

  • Blomqvist, A.G. 1891a. Suomen puulajit metsänhoidolliselta kannalta I. 211 s. Helsinki.
  • Blomqvist, A.G. 1891b. Suomen puulajit metsänhoidolliselta kannalta II. 165 s. Helsinki.
  • Brenner, M. 1907. Om tallens och granens kortbarriga former. Meddelanden af Societas fauna et flora Fennica 33-34 (1907-1908): 35-37.
  • Cajander, A.K. 1917. Metsänhoidon perusteet II. Suomen dendrologian pääpiirteet. XVI & 652 s. Porvoo.
  • Fitschen, J. & Beissner, L. 1930. Handbuch der Nadelholzkunde. 3. Aufl. 765 s. Parey, Berlin.
  • Gruber, F. 1989. Phänotypen der Fichte (Picea abies (L.) Karst.). Allgem. Forst- u. Jagtztgzeitung 160(8): 157-165.
  • Heikinheimo, O. 1920. Kuusimuodoista ja niiden metsätaloudellisesta arvosta. Ylipainos Metsätieteellisen Koelaitoksen Julkaisuista 2. 102 s.
  • Hiitonen, I. 1933. Suomen kasvio. Vanamon kirjoja N:o 3. 770 s. Helsinki.
  • Hylander, N. 1957a. On cut-leaved and small-leaved forms of Alnus glutinosa and A. incana. Svensk Botanisk Tidskrift 51(2): 437-453.
  • Hylander, N. 1957b. On cut-leaved and small-leaved forms of Scandinavian Birches. Svensk Botanisk Tidskrift 51(2): 417-436.
  • Krüssmann, G. 1983. Handbuch der Nadelgehölze 2. Aufl. 366 s. Parey, Berlin-Hamburg.
  • Schmidt, P.A. 1991. Beitrag zur Kenntnis der in Deutschland anbaufähigen Fichten (Gattung Picea A. Dietr.). Mitteilung der Deutschen Dendrologischen Gesellchaft 80: 7-72.
  • Schröter, C. 1898. Über die Vielgestaltigkeit der Fichte. Separatdruck aus der Vierteljahrschrift der Naturforschenden Gesellschaft in Zürich. XLIII, (2-3): 130.
  • Schröter, C. 1934. Übersicht über die Mutationen der Fichte nach Wuchs und Rinde. Schweizerische Zeitschrift für Forstwesen 85(2): 46-57.
  • Sylvén, N. 1909. Studier över granens formrikedom, särskilt dess förgreninstyper och deras skogliga värde. Medd. Stat. Skogsförsöksanst. 6: 58-117.
  • Sylvén, N. 1916. De svenska skogsträden I. Barrträden. Stockholm. 299 s.

Muu kirjallisuus

  • Ahokas, H. 1990. Apikaalisilmun puuttuminen koivusta - tuloksena kaunis puumuoto. Sorbifolia 21(3): 145-147.
  • Ahokas, H. 1998. Haavan (Populus tremula) kapealatvuksinen muoto luonnonvaraisena Elimäellä. Sorbifolia 29 (painossa).
  • Alanko, P. & Räty, E. 1996. Viljelykasvien nimistö. Kulturväxternas namn. Puutarhaliiton julkaisuja nro 287. 154 s.
  • Arnborg, T. 1946. Pinus silvestris f. condensata - kvasttallen. Svenska Skogsvårdsföreningens Tidskrift 44: 329-343.
  • Corneliuson, J. 1997. Växternas namn. Vetenskapliga växtnamns etymologi. 602 s. Stockholm.
  • Den Ouden, P. & Boom, B.K. 1965. Manual of cultivated conifers. 526 s. Hague.
  • Erkamo, M. 1978. Erikoisennäköinen liuskalehtinen tervaleppä Helsingissä. Dendrologian Seuran tiedotuksia 9(4): 122-123.
  • Hämet-Ahti, L., Palmén, A., Alanko, P. & Tigerstedt, P.M.A. 1992. Suomen puu- ja pensaskasvio. 2. painos. Dendrologian Seuran julkaisuja 6: 373 s.
  • Karhu, N. 1995. Vihreät jättiläiset, Suomen paksuimmat puut. Dendrologian Seuran julkaisuja 7: 221 s.
  • Piirainen, M. 1992. Tervalepän (Alnus glutinosa) ja harmaalepän (Alnus incana) liuskalehtimuodoista Suomessa. Sorbifolia 23(4): 175-185.
  • Piirainen, M. 1993. Tervalepän (Alnus glutinosa) ja harmaalepän (Alnus incana) liuskalehtimuodoista Suomessa. Sorbifolia 24(1): 14.
  • Ryynänen, L. 1987. Rauduskoivun (Betula pendula) kloonaus. Sorbifolia 18(3): 109-114.
  • Räisänen, T. 1987. Suomen metsäpuiden erikoismuodot. Pro gradu -kirjoitus. Helsingin yliopisto, metsänhoitotieteen laitos. 159 s.
  • Saarnijoki, S. 1946. Die Schlitzblättrigkeit der Erlen und Birken im Lichte von Rückschlägen und einigen Kreuzungen. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 34(2): 1-18.
  • Saarnijoki, S. 1956. Über die Loimaa-Birke nebst einigen anderen in Finnland hauptsächlich zu zierzwecken gezogenen Schlitzblättrigen Birken. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 47(3): 1-30..
  • Saarnijoki, S. 1961. Lounais-Hämeen luonnonvaraisten puiden ja pensaiden erikoisuuksista. Lounais-Hämeen Luonto 11: 131-149.
  • Stearn, W.T. 1983. Botanical Latin. 566 s. London.
  • Söyrinki, N. 1986. Kuusen erikoismuotoja Ruovedeltä ja sen naapurikunnista. Sorbifolia 17(3): 149-152.
  • Welch, H. & Haddow, G. 1993. The World Checklist of Conifers. 427 s. Herefordshire.
Sivun alkuun

Metla/VA/MHaa - 8.8.2006 Palaute