Luonto matkailukohteena: virkistystä ja elämyksiä luonnosta

Saarinen, Jarkko & Järviluoma, Jari (toim.)
Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 866. 192 s.
[ISBN 951-40-1848-6]

[Hinta 15 €] Tilaa tiedonanto

Asiasanat:

luontomatkailu, matkailu, retkeily, elämys

Sisällys:

Jari Järviluoma ja Jarkko Saarinen : Esipuhe: luonnon virkistys- ja matkailukäytön kotimainen tutkimus ja alan kehitysnäkymät
Jarkko Saarinen : Luonto ’uuden matkailun’ elämys tuotannossa: katsaus Pohjois- Suomen luontoon perustuvan matkailun kehitykseen
Anja Tuohino ja Kati Pitkänen: Elämyksen representaatiot matkaesitteissä – esimerkkinä talvinen Itä-Suomi
Raija Komppula: Luontoelämys matkailutuotteeksi – markkinoinnin näkökulma tuotekehitykseen
Ismo Nousiainen ja Liisa Tyrväinen: Matkailuyrittäjien näkemys Etelä-Suomen luontomatkailusta
Harri Silvennoinen ja Liisa Tyrväinen: Saksalaisten matkailijoiden luonto- ja ympäristöodotukset
Terhi Koskela, Eija Pouta, Tuija Sievänen ja Paula Horne : Valtion alueiden virkistyskäyttö
Joel Erkkonen ja Tuija Sievänen : Kokemuksia kävijätutkimusten yhtenäistämisestä luonnon suojelu- ja virkistysalueilla
Anne Hynönen: Matkailun alueellinen suunnittelu kestävän kehityksen näkökulmasta
Leena Kopperoinen: Luonnon tarjoamat virkistys mahdollisuudet ihmisen elin ympäristön laadun kuvaajina
Petri Shemeikka: Paikkatietomenetelmät ja virkistys mahdollisuuksien arviointi: esimerkkinä Helsingin Laajasalo
Tuija Sievänen ja Eija Pouta: Kesämökki – portti luontoon
Kirjoittajien yhteystiedot

Tiivistelmä:

On vaikea sanoa tarkkaan, milloin ja keiden toimesta luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimus Suomessa alkoi. Eräitä varhaisimpia töitä lienevät Lauri Hautamäen ja Seppo Siirilän Etelä-Pohjanmaan virkistysalueiden riittävyyttä käsittelevä tutkimus vuodelta 1968, Olli Saastamoisen Saariselän-Itäkairan alueen virkistyskäyttötutkimus vuodelta 1972, Esko Jaatisen Helsingin ulkoilualueiden virkistyskäyttötutkimus vuodelta 1973, Pekka Borgin ja Tuula Ratilaisen 1970-luvun puolessa välissä julkaisemat kansallispuistotutkimukset ja samoihin aikoihin Seppo Kellomäen ja Varpu-Leena Saastamoisen sekä Marketta Hoogestegerin ja Paula Havaksen tekemät kulutuskestävyystutkimukset.

Näiden 1960- ja 1970-lukujen pioneeriaikojen jälkeen luonnon virkistys- ja matkailukäyttöä on maassamme tutkittu tasaisen varmasti esimerkiksi Tuija Sieväsen, Kai-Veikko Vuoriston ynnä muiden toimesta. Tutkimusalan nopeamman kasvun vaihe ajoittuu kuitenkin vasta 1990-luvun taitteeseen ja siitä eteenpäin. Tuolloin saivat alkunsa myöskin ’Luonto, matkailu, virkistyskäyttö’ -symposiumit. Ensimmäisen Rovaniemellä vuonna 1994 pidetyn symposiumin organisoi silloiseen Suomen erämaatutkimusohjelmaan (1993–1996) liittyen Lapin yliopiston Arktinen keskus. Jälkipolville tästä tutkijatapaamisesta jäi Anna- Liisa Sippolan toimittama moniste, joka pitää sisällään tilaisuudessa kuultujen esitysten tiivistelmät. Rovaniemen jälkeen ’Luonto, matkailu, virkistyskäyttö’ -symposiumi on kokoontunut Tankavaarassa vuonna 1995, Luostolla vuonna 1996, Pallaksella vuonna 1997, Pyhätunturilla vuonna 2000 ja Posion Kirintövaarassa vuonna 2001. Tankavaarasta lähtien symposiumien esitykset on julkaistu artikkelikokoelmina Metsäntutkimuslaitoksen tiedonannoissa (numerot 571, 619, 671, 796 ja käsillä oleva julkaisu).

Edellä mainitut tutkijasymposiumit ja niiden pohjalta syntyneet artikkelikokoelmat ovat muodostaneet viime vuosina monessa mielessä 6 Jari Järviluoma ja Jarkko Saarinen keskeisen luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimuksen julkaisukanavan ja erityisesti alan ajankohtaisen tutkimustiedon kokoojan. Suomessa varsin nuorelle tutkimusaihepiirille ei ole olemassa omaa varsinaista julkaisufoorumia ja tieteenalakohtaisissa sarjajulkaisuissa luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimus edustaa useimmiten hyvin marginaalista teemaa, jonka arvostus ei aina ole paras mahdollinen. Kansainvälisesti tilanne on nykyisin hieman parempi ja luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimukselle löytyy useita kansainvälisiä julkaisufoorumeita.

Koska luonnon virkistys- ja matkailukäytön artikkelikokoelmia on olemassa jo puolenkymmentä, voi niitä ja yleensäkin kotimaisia aihepiiriä käsitteleviä tutkimuksia silmäilemällä yrittää hahmottaa viimeaikaista luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimusta. Mitään systemaattista selvitystä artikkelikokoelmien ja hajahuomioiden pohjalta ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä vaan kyse on lähinnä joistakin havainnoista.

Siis mitä ensinnäkin luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkijoista voitaisiin pelkistetysti sanoa? Alan tutkijoista vain muutamilla luonnon virkistyskäyttö ja/tai luontomatkailu on ollut pääasiallinen tutkimuskohde kauan, vuosikymmenen tai pidemmän ajan. Näiden veteraanien rinnalle on tullut myös uusia ammattitutkijoita, jotka todennäköisesti jatkavat aihepiirin parissa vielä pitkään. Tietyssä mielessä kokonaan toisen tutkijaryhmän muodostavat tutkimusalalla ’vierailevat’ henkilöt, jotka yksittäisen opinnäytetyönsä tai erillisen, pääasiallisesta tutkimusintressistään poikkeavan tutkimushankkeensa yhteydessä julkaisevat luonnon virkistys- tai matkailukäyttöä käsittelevän työn. Tutkimusalan kannalta molemmat tutkijaryhmät ovat yhtä lailla tarpeellisia: karkeasti yleistäen luonnon virkistys- ja matkailukäyttöä pääasiallisesti tutkivat tuovat alalle sen kipeästi kaipaamaa pitkäjänteisyyttä ja luovat traditiota, vierailijat parhaimmillaan erilaisista lähtökohdista kumpuavia uusia näkökulmia ja vivahteita.

Tutkijakunnassa maatalous- ja metsätieteet ovat vahvasti edustettuina. Samoin maantieteilijöitä on suhteellisesti (ja nimenomaan suhteellisesti) paljon. Myös taloustieteilijät, liikuntatieteilijät ja kasvitieteilijät ovat perinteisesti tehneet alan tutkimusta, päälukuina mitattuna näistäkään tieteenaloista ponnistavia tutkijoita ei tosin ole kovin montaa. Joiltakin luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimuksen kannalta huomattavan relevanteilta tieteenaloilta, kuten esimerkiksi sosiologiasta tai psykologiasta, alalle on suuntautunut varsin vähän tutkijoita.

Vaikka edellä puhuttiin korostuneesti tieteenaloista, on niiden välisten rajojen polkeminen alan tutkimuksessa melko yleistä. Käytännössä kulloistakin tutkimusongelmaa lähdetään usein selvittämään tukeutumalla aiempiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja niiden metodologi- Esipuhe: luonnon virkistys- ja matkailukäytön... 7 aan panematta paljon painoa tehtyjen tutkimusten ja kirjoittajan oman tiedetaustan vastaavuuteen. Tämä disiplinääristen raja-aitojen mataluus – kaiketi periaatteessa hyvä asia – on jossain määrin tyypillinen luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimusta luonnehtiva piirre. Sen takia myöskään tutkijoiden ’koulutustaustajakaumat’ eivät välttämättä kerro sisällöllisesti kovinkaan paljon luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimuksesta.

Institutionaalisesti luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimus on vahvasti sidoksissa metsäntutkimukseen. Näppituntumalta arvioiden valtaosalla luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkijoista on taustaorganisaationaan Metsäntutkimuslaitos, (maatalous-)metsätieteellinen tiedekunta, Metsähallitus tai jokin muu metsään viittaava instituutio. Metsä nousee, kuten sanottua, selvästi esiin myös tutkijoiden koulutustaustoista, joka huomattavan usealla on maatalous- ja metsätieteet.

Luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimuksen pesiytyminen perinteisesti metsäntutkimukseen keskittyviin organisaatioihin on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon metsien käyttömuodoissa ja niihin liittyvissä mielikuvissa tapahtuneet muutokset. Metsänkäyttöön kohdistuu enenevässä määrin paitsi puuntuotannollisia myös muita, esimerkiksi luonnonsuojelullisia, virkistyksellisiä tai matkailullisia tavoitteita. Tämä muiden kuin puuntuotannollisten käyttömuotojen merkityksen kasvu sekä kentältä ja yhteiskunnasta nousevat paineet metsän eri hyödyntämistavoitteiden yhteensovittamiseen selittänevät pitkälti virkistäytymisen ja matkailun nousun yhä varteenotettavammaksi tutkimushaaraksi metsää tutkivissa ja hallinnoivissa organisaatioissa. Tarkastelun kohteena olevien ilmiöiden käsitteellisten painotusten suhteen asetelma voisi teoriassa olla toinenkin: luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimus voisi vastaavalla lailla keskittyä primäärisesti virkistäytymistä/matkailua tutkiviin laitoksiin. Käytännössä laajemmissa puitteissa näin ei ole tapahtunut johtuen matkailua tutkivien organisaatioiden resursseista, jotka ovat vähäisiä verrattuna metsäntutkimusta harjoittavien organisaatioiden toimintaedellytyksiin.

Toki muuallakin kuin metsään tai matkailuun vihkiytyneissä organisaatioissa luonnon virkistys- ja matkailukäyttöä tutkitaan – kokonaisuutena ajateltuna itse asiassa paljonkin. Esimerkiksi maantieteen, biologian ja liikuntatieteiden ainelaitoksissa sekä kauppakorkeakouluissa ja yliopistojen erillislaitoksissa tehdään opinnäytetöitä, projekteja tai pitkäjänteisempääkin alan tutkimusta. Lisäksi eri ministeriöt, valtion aluehallintoviranomaiset, maakuntien liitot ja kunnat tuottavat luonnon virkistys- ja matkailukäytön suunnittelua ja kehittämistä palvelevaa tutkimusta.

Sinällään vallitsevaa käytäntöä, jossa luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimusta tehdään eri organisaatioissa ja erilaisista lähtökoh- 8 Jari Järviluoma ja Jarkko Saarinen dista, voidaan pitää tutkimusalaa rikastuttavana asiana. Tutkimustiedon saatavuuden kannalta tällainen tilanne ei kuitenkaan välttämättä ole paras mahdollinen. Alan tutkimuksia löytyy hajanaisesti esimerkiksi Metsäntutkimuslaitoksen tiedonannoista, Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuista, yliopistojen laitossarjoista, eri tieteenalojen aikakauslehdistä, ministeriöiden julkaisusarjoista jne. Toisin sanoen tutkimukset paikantuvat yleensä organisaatioiden tai tieteenalojen mukaisesti, ei tutkimuksen kohteena olevan ilmiön mukaisesti. Kuten todettu, luonnon virkistys- ja matkailukäytöltä puuttuu selkeästi ’oma’ akateeminen julkaisusarja tai aikakauslehti. Oma julkaisusarja ei sinällään ole itseisarvo tai tutkimusalan kehittymisen edellytys, mutta sen puuttuminen osaltaan vaikeuttaa ja hidastaa alan tutkimuksen kehittymistä ja tradition muodostumista sekä edistää fragmentoitumista. Julkaisusarjan puuttumisen vuoksi myös kirjallisuuden haaliminen ja alan seuraaminen vaatii ajoittain turhankin paljon tiedonhaullista viitseliäisyyttä.

Toisaalta perinteisten tieteenalojen näkökulmasta nykytilanne mahdollistaa luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimuksen kytkemisen kiinteämmin osaksi niitä. Samalla se ylläpitää perinteisten tieteenalojen asemaa ja edistää niiden kykyä vastata uusiin merkittäviin yhteiskunnallisiin muutoksiin ja akateemisiin tutkimushaasteisiin, joita erityisesti luontoon perustuvan matkailun viime vuosien kasvu, muutokset, vaikutukset ja sosiaaliset kytkennät selkeästi edustavat. Osin tähän asetelmaan liittyen viime vuosina on syntynyt ajoittain kiivastakin kansainvälistä keskustelua siitä, onko luontomatkailun tutkimus tai laajemmin matkailututkimus muodostumassa enemmän tai vähemmän itsenäiseksi tieteenalaksi vai muodostavatko ne ’vain’ erityisen tutkimuksellisen ongelmakentän, tutkimuskohteen. Askelta tähän joidenkin toivoman ja toisten vierastavan tieteenalakehityksen suuntaan edustavat Suomessa yliopistollisten matkailun tutkimukseen ja opetukseen erikoistuneiden ainelaitosten syntyminen, mutta ainakin luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimukselta puuttuu vielä ’oma’ erityinen teoriaperusta ja tutkimusalan syvällinen käsitteellinen hahmottaminen, joiden kautta itsenäinen tieteenala-asema olisi sisällöllisesti perusteltavissa.

Puhuttaessa luonnon virkistys- ja matkailukäytön kotimaisesta tutkimuksesta olisi paikallaan käydä läpi niitä teemoja, joita aihepiirin tutkimuksissa on ollut tapana käsitellä. Vuosien myötä tutkimusaiheiden määrä on kuitenkin kasvanut ja monipuolistunut siinä määrin, ettei yksityiskohtaiseen tarkasteluun voida tässä yhteydessä mennä. Viime vuosina esillä olleita teemoja ovat mm. virkistysalueiden – erityisesti kansallispuistojen – kävijöiden ominaispiirteet ja määrä, luontokokemusten ulottuvuudet, luonnon merkitys matkailun vetovoimatekijänä, maisema-käsite, metsien virkistys- ja matkailukäyttöön liittyvät kon- fl iktit, luonnon kulutuskestävyys, matkailun ympäristövaikutukset, Esipuhe: luonnon virkistys- ja matkailukäytön... 9 luontomatkailun, kestävän matkailun, ekomatkailun ja ympäristöä säästävän matkailun käytännöt ja käsitteelliset sisällöt sekä luontomatkailun aluetaloudelliset vaikutukset. Suuremmista tutkimuskokonaisuuksista on todettava erikseen Tuija Sieväsen koordinoima luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi (LVVI) ja Jyrki Kankaan ja Pentti Sepposen koordinoima metsän eri käyttömuotojen yhteensovittamista käsittelevä tutkimusohjelma. Molempien projektien loppuraportit julkaistiin vuonna 2001 Metsäntutkimuslaitoksen tiedonannoissa (edellisen numero 802 ja jälkimmäisen 800). Lisäksi mm. Matkailun osaamiskeskus – Savonlinna tuotti toimiessaan 1990-luvun puolivälissä ja lopulla lukuisia erillisraportteja kestävästä ja luontoon perustuvasta matkailusta. Tällä hetkellä myös Metsähallituksen luontopalvelut kehittää laajasti luontoon perustuvan matkailun mahdollisuuksia ja laatii alueellisia luontomatkailun kehittämisstrategioita.

Tulevaisuutta ajatellen tutkimusalan kehitysnäkymät vaikuttavat lupaavilta. Suomessa tutkimusaihepiirin arvostuksen voidaan uskoa nousevan. Se vaatii paitsi laadukasta ja pitkäjänteistä tutkimusta myös alan tutkimuksen aiempaa näkyvämpää esillä oloa – ’markkinointia’ – ja uusien tekijöiden saamista alan tutkimuksen pariin. Tätä tukevat mm. keväällä 2002 Metsäntutkimuslaitoksen, Metsähallituksen ja Lapin yliopiston perustama luontomatkailun yhteisprofessuuri ja ympäristöministeriön julkistama ohjelma luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämiseksi (Suomen ympäristö 535).

Tämä julkaisu koostuu artikkeleista, jotka perustuvat Posion Kirintövaarassa 29.–30.11.2001 pidetyn kuudennen ’Luonto, matkailu, virkistyskäyttö’ -symposiumin alustuksiin. Symposiumin erityisteemana oli luontoelämys, johon liittyvät kysymykset ovat viime aikoina nousseet kasvavassa määrin esille luontomatkailun tuotannossa ja markkinoinnissa. Aiheeseen liittyvä tutkimus on kuitenkin toistaiseksi ollut melko vähäistä. Siten symposiumi ja artikkelikokoelma toimivat osaltaan arvokkaana perustana jatkotutkimustyölle. Symposiumin toisena päätavoitteena oli luoda katsaus kotimaisen luonnon virkistys- ja matkailukäytön tutkimuksen ajankohtaisiin kysymyksiin. Niin ollen käsillä oleva artikkelikokoelma ei keskity yksin luontoelämyksiin vaan laajemmin luontoon perustuvan matkailun ja luonnon virkistyskäytön tutkimusteemoihin.

Yksikkö: Rovaniemen tutkimusasema
Hanke: Matkailu osana luonnon- ja kulttuuriympäristön kestävää käyttöä

Alkuun

Tuotettu Metlan tietokannasta 05.08.2003   Palaute

Metla | Julkaisut
Tiedonannot | 2003 | 2002 | Tilaa tiedonanto

Metlan etusivulle