|
Kuusen vaihteleva ulkonäkö on jo kauan herättänyt kasvitieteilijöiden ja metsämiesten kiinnostusta. Vaihtelua esiintyy kasvutavassa, neulasten värissä, rungon ja kuoren sekä käpyjen rakenteessa.
Näissä ominaisuuksissa esiintyvän, normaaliin lajinsisäiseen monimuotoisuuteen kuuluvan muuntelun lisäksi tavataan kuusella poikkeuksellisen runsaasti tämän vaihtelun ulkopuolelle jääviä
erikoismuotoja.
Lajinsisäistä muuntelua esiintyy kuusella monissa ominaisuuksissa. Eniten on ehkä tutkittu latvuksen muotoa ja kävyn rakennetta. Näiden ominaisuuksien perusteella on kuusesta erotettu jopa alalajeja.
Oksien kasvutavan mukaan on kuusia myös luokiteltu. Tällöin tarkastelun kohteena ei ole mikään kasvisystemaattinen jaottelu vaan kyse on normaalista lajinsisäisestä muuntelusta. Oksien kasvutavan
mukaan kuuset on jaettu kampa-, nauha-, harja- ja laakakuusiin (Sylvén 1909). Tätä jakoa on myöhemmin käsitelty laajasti (mm. Heikinheimo 1920, Gruber 1989, Schmidt 1991).
Kampakuusen oksat ovat kohtalaisen pitkiä ja ne ovat usein hieman notkolla. Oksissa on runsaasti sivuhaaroja, jotka riippuvat alaspäin kuin kamman piikit. Nauhakuusen oksat ovat myös pitkiä, mutta
yleensä suoria. Sivuhaarat ovat lyhyitä ja kasvavat ympäri oksaa. Harjakuusen oksat muistuttavat kampakuusen oksia, mutta niissä myös sivuhaarat ovat runsaasti haaroittuvia ja suuntautuvat muillekin
suunnille kuin alaspäin. Laakakuusella taas on suhteellisen lyhyet oksat, joiden haarat kasvavat pääasiassa vaakatasossa ja antavat oksille litteän ja leveän muodon. Nuorten kuusten oksat ovat yleensä
laakaoksatyyppiä. Puiden kasvaessa oksat saavat omat ominaispiirteensä. Oksatyypit ovat harvoin puhtaita, välimuodot ovat yleisiä, varsinkin harja- ja laakakuusilla.
Oksien kasvutavan mukaan luokiteltuja
kuusen normaalimuotoja:
 |
 |
| Kampakuusi |
Nauhakuusi |
|
 |
 |
| Harjakuusi |
Laakakuusi |
| (© Ole Oskarsson & Erkki Oksanen) |
|
Puiden erikoismuotoihin kiinnitettiin huomiota jo 1700-luvulla. Linné tutki myöhemmin riippakuuseksi määriteltyä puuta, jonka hän vuonna 1755 esitteli Flora Suecicassa kuusen ja männyn bastardina.
Vuonna 1777 Anders Sparrman kuvasi Ruotsin Kuninkaallisen Tiedeakatemian Toimituksissa Claes Alströmin esittämän puun, jolle annettiin nimeksi Pinus viminalis Alstr. (Blomqvist 1891 b, Schröter
1898). Kiinnostus kuusen erikoisiin muotoihin lisääntyi 1800-luvulla. Silloin kasvitieteilijät Keski-Euroopassa ja Skandinaviassa kuvasivat ja nimesivät joukon kuusen erikoismuotoja.
Alkuun, ja miksei vieläkin, poikkeavien muotojen syntyperä herätti epäilyä. Vielä 1900-luvun alussa käytiin Suomessa keskustelua kääpiökasvuisten, harvaoksaisten ja lyhytneulasisten kuusten
todellisesta luonteesta. Epäilijät arvelivat, että lyhytneulasinen kääpiökasvu ei voinut johtua muusta kuin sopimattomasta maaperästä, syöpäläisistä, heikosta juuristosta, kasvutilan puutteesta tai
muista puuta rasittavista tekijöistä (Brenner 1907). Pian hyväksyttiin kuitenkin myös selitys, että puiden pienuus ja heikko kasvu voivat johtua muistakin kuin ympäristötekijöistä (Brenner 1917).
Eräillä kuusilajeilla, etenkin meidän metsäkuusellamme, on todettu olevan erityisen suuri taipumus perimän muutoksiin. Perimältään poikkeavia muotoja on useaan otteeseen yritetty kuvailla ja
luokitella (Schröter 1898 ja 1934, Fitschen & Beissner 1930, Krüssmann 1983). Kuusen erilaisten poikkeavien muotojen määrä on kuitenkin niin suuri, että tehtävä on tuntunut ylivoimaiselta. Sitä on
yritetty ratkaista pitäytymällä vain harvoihin, helpommin kuvattaviin muotoihin (Schmidt 1991). Tosiasiassa erikoismuotojen määrä riippuu siitä, kuka tämän luonnossa esiintyvän vaihtelun on yrittänyt
asettaa luokkiin.
Metsäntutkimuslaitoksen metsägeneettiseen rekisteriin on tallennettu tiedot kaikkiaan 452 erikoiskuusesta, jotka jakautuvat 21 eri muotoon. Eniten rekisteristä löytyy surukuusia (197 puuta). Myös
käärmekuusia (63), kultakuusia (41), tuulenpesäkuusia (31) ja mukurakuusia (24) on runsaasti. Metsissä luontaisina kasvavia erikoismuotoja on niiden säilymisen ja esittelyn takia lisätty kasvullisesti
ja koottu ne kasvamaan erityisiin kokoelmiin ja näytealoille. Täydellisin kokoelma kuusen erikoismuotoja löytyy Enso Oy:n erikoispuukokoelmasta Imatralta ja ehkä näyttävin Metsänjalostussäätiön
Haapastensyrjän rotupuistosta Lopelta. Jonkin verran kuusen ja muidenkin puulajien erikoismuotoja on koottu myös Metsäntutkimuslaitoksen Punkaharjun puulajipuistoon.
Tässä julkaisussa on esitelty 26 kuusen erilaista muotoa ja lisäksi yksi esimerkki kuusen poikkeavista käpymuodoista. Erikoismuodot jakautuvat eri ryhmiin siten, että neulasiltaan erikoisia muotoja on
mukana 3, kasvutavaltaan poikkeavia 16 sekä rungon ja kuoren ominaisuuksissa erikoisia muotoja 7.
|
|
|
Hyvänä kukintavuonna tuulenpesäkuusen tiheäoksainen latva saattaa hehkua punaisenaan emikukista. Tuulenpesistä kerätyistä kävyistä on saatu siementä, josta on lähtenyt kasvamaan pieni pallokuusi.
Vantaan Tikkurilan rauhoitettu tuulenpesäkuusi kukki runsaasti keväällä 1995.
|
Arboretum-projekti: Kuusi
|
|
