|

Kuva: Metla/Janne Jaakkonen
|
Kuva: Metla/Yrjö Vähäkallio
Kukkolan tilan tutustumiskohteet
Kukkolan tilalla tutustumiskohteita ovat päärakennuksen kotimuseo, kivinavetta, puulajipuisto, kota, Katrin metsäpolku, näytepuutarha ja Hiljainen huone. Lisäksi Kukkolan tilalla asuvalla Tarja Malisella on kesäisin taidenäyttely aitassa. Parkkipaikan takaiselle pellolle istutettiin 22.5.2009 lahjapuumetsikkö (pdf). Metla antoi Joensuun kaupungille 160-vuotissyntymäpäivälahjaksi jalojen lehtipuiden taimia.
Päärakennus
Vanhat rakennukset ja pihapiiri pyritään säilyttämään alkuperäisessä asussaan. Päärakennuksen kotimuseossa on näyttely Kukkosen suvun ja Kukkolan tilan historiasta. Saliin on sijoitettu huomattava kirjasto.Toinen puoli päärakennuksesta on vuokrakäytössä. |
 |
Kivinavetta
1800-luvun lopulla rakennettua kivinavettaa on käytetty muun muassa kurssitoiminnassa. Osa navetasta on muutettu talliksi. Navettatilat on peruskorjattu vuosina 2010-2011. Tiloja voidaan jatkossa käyttää muun muassa koulutus- ja näyttelytapahtumien järjestämiseen. |
 |
Puulajipuisto
Puulajipuisto Antin arboretum perustettiin vuosina 1992–1997. Puistossa on yli 50 eri puulajia, niiden muunnosta tai erikoismuotoa. Noin 1,5 hehtaarin alueella on kaikkiaan 443 puuyksilöä 14 eri suvusta. Puut on ryhmitelty suvuittain. |
 |
Kota
Parkkipaikan vieressä, tiheän kuusikon keskellä on kota, jota voidaan käyttää erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Kodassa on runsaasti istumapaikkoja, joten sadekelilläkin sinne voi kokoontua noin 70 henkeä. |
 |
Katrin metsäpolku
Parkkipaikalta lähtee luontopolku, Katrin metsäpolku. Polun varrella on opastauluja, joissa on kerrottu kohteista tarkemmin. Polun varrella tutustutaan mm. hybridihaapaan, kontortamäntyyn, mäyrän pesäluolastoon, metsän harvennuksen vaikutuksiin ja puuston mittauksiin. Polku on noin 2,5 km:n mittainen ja se on merkitty punapäisillä opaspaaluilla. |
 |
Näytepuutarha
Pihalla on näytepuutarha, jota Hukanhaudan Marttayhdistys hoitaa. Pohjois-Karjalan Martat ry vastaa puutarhan suunnittelusta ja tapahtumien järjestämisestä. Näytepuutarhassa järjestetään kaikille avoimia iltoja, jolloin kunnostetaan talkoilla näytepuutarhaa ja annetaan ohjeita puutarhanhoitoon liittyvissä asioissa. Yrtit, perennat ja hyötykasvit ovat puutarhan pääryhmät. Lajikkeiden määrä hieman vaihtelee vuosittain. Sato jaetaan yleensä talkoolaisten kesken. |
 |
Hiljainen huone
Hiljainen huone sijaitsee pihapiirin lähellä keskellä peltoaukeaa. Se rakennettiin Antti Kukkosen muistoksi vuosina 2000–2001. |
 |
Vossikkayrittäjä
Vuoden 2003 alussa vossikkayrittäjä Oiva Voutilainen aloitti toimintansa Kukkolan tilalla vuokraamalla tallipaikat hevosilleen. Kukkolan tilalla on järjestetty hevosajelutapahtumia esim. laskiaisena ja Tapaninpäivänä. Oiva Voutilainen järjestää myös vossikka-ajelua Joensuussa. |
 |
Metsäteatteri
Kodan läheisyyteen on valmistumassa metsäteatteri. |
 |
Kotimuseo ja Hiljainen huone ovat avoinna kesä - heinäkuussa tiistaista lauantaihin klo 10–15. Muina aikoina tilauksesta. Puulajipuistoon, näytepuutarhaan ja luontopolkuun voi tutustua omatoimisesti. |
Kuvat: Metla/Janne Jaakkonen ja Marjo Suoniemi
|